Takaisin Vuoden 2020 budjettiesitys ei sisällä yllätyksiä

Uutinen – Maatalous ja suomalainen ruoka

Vuoden 2020 budjettiesitys ei sisällä yllätyksiä

10.09.2019

Valtiovarainministeriö on julkaissut vuoden 2020 budjettiesityksensä. Parhaillaan VM käy neuvotteluja eri ministeriöiden kanssa yhteisymmärryksen saavuttamiseksi ja yksityiskohtien hiomiseksi. Lopullinen hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi valmistellaan hallituksen budjettiriihessä ensi viikolla.

Nyt annettu valtiovarainministeriön esitys ei sisällä maa- ja metsätalouden osalta yllätyksiä. Se on myös hallitusohjelman mukainen. Menojen jaksotusten epäselvyydet selvinnevät budjettiriihessä.

Merkittävin viljelijöiden kannalta auki oleva asia on maaseudun kehittämisrahoitus vuodelle 2020. Tämä tarkoittaa vielä epäselvyyttä mm. ympäristökorvauksesta. Asia ratkaistaneen budjettiriihessä. Teknisenä perusteena päätöksen puuttumiselle on, että viime hallituskaudella ympäristökorvausrahat käytettiin etupainotteisesti, jolloin rahoituskauden määrärahat loppuivat ja nyt kansallisen rahoituksen lisäämisestä joudutaan neuvottelemaan uudestaan EU-komission kanssa.

Myönteistä esityksessä on MAKERA:n pääomittaminen noin 58 miljoonalla eurolla, mikä turvaa investointirahoitusten riittävyyden. Budjettiriihessä on sen sijaan korjattava elintarvikevientiin varattujen Ruokaviraston viranomaisresurssien heikentämisesitys. Samoin viljelijöiden hyvinvointiin suunnatut määrärahat, kuten esim. Välitä viljelijästä-hanke tarvitsevat myös lisärahoitusta. Nämä ovat kuitenkin niin pieniä summia, että niiden lisääminen pitäisi olla täysin mahdollista.

Metsätalouden rahoituksessa ei ole suuria muutoksia tähän vuoteen verrattuna, esim. Kemera-varat säilyvät vuoden 2019 tasolla.

Myönteistä on, että perusväylänpitoon on hallitusohjelman mukaisesti esitetty 300 miljoonan euron tasokorotus. Väyläverkon tarkemmat kehittämiskohteet valmistellaan syksyn aikana.



Jyrki Wallin

toiminnanjohtaja

+35820 413 2307

+35850 522 5207

aiheet: budjettiesitys, valtionvarainministeriö