Toimintopainikkeet

« Blogiarkisto

Ruuan vaikeat ja vaietut kysymykset

22.10.2018

Miksi ruuan ympäristövaikutuksista puhuminen on niin vaikeaa? - kysyi Hesarin toimittaja twiitissään. Lehti oli juuri nostanut otsikoihin ruuan arvioittua suuremman ilmastovaikutuksen, ilmastomarssipäivänä 20.10.2018.

Ihmettelin nostoa, koska ruuan osuus kotitalouksien kulutuksessa on kuitenkin pienin, 15 %. Liikkumisen osuus on 20 %, tavarat ja palvelut vie 25 % ja asuminen 40 %. Lähdeluettelossa mm. Syke, Tilastokeskus, Luke.   

Silti jutun aukeamaan oli piirretty 10 isoa oranssia pallukkaa 10 eri ruoka-aineelle ja niiden kilomäärä, joka aiheuttaa 100 kilon verran hiilidioksidipäästöjä. Kilon tarkkuudella. Jutussa Syken professori Jyri Seppälä kertoo, kuinka vaikutukset olisivat vielä suuremmat, jos maankäyttösektorin päästöt laskettaisiin mukaan.

Entä maankäyttösektorin hiilen sidonta? Miksi kasvien hiilensidonnasta edelleen vaietaan? Onneksi ei enää aina: Århusin yliopiston tutkija Marie Trudeman Knudsen kertoi 19.9. Säätytalolla PEF (Product Environment Footprint) -tilaisuudessa, kuinka nurmipelto sitoo maaperään hiiltä CO2-ekvivalentteina 850 kg/ha vuodessa, ja viljakin 100, jos oljet jätetään. Kyseessä on sadonmuodostuksessa juuristoon sitoutunut hiili, joka on peräisin ilmakehästä. Tilaisuudessa todettiin yhdessä, että on aika saada maaperän hiili mukaan elinkaarianalyyseihin. Ei voi olla niin, että vain päästöt lasketaan.

Pellolla tapahtuu hiilensidontaa, joka voidaan laskea sadon määrän sekä kasvilajille tyypillisen juuri:lehti-suhteen perusteella, kuten Knudsen todisti. Puhutaan jopa hiiliviljelystä, joka on terminä osuva, kun tavoitellaan maaperän hiilivarastojen lisäämistä pelloilla. Myös korjatun sadon hiili on peräisin ilmakehästä: ruoka on eilistä fotosynteesiä.

Hiiliviljelyä korostettaessa on muistettava, että maatalouden tarkoitus on tuottaa ensisijaisesti laadukasta ja turvallista ruokaa. Tavoitteena on hyvä sato, laadukas ja puhdas kasvusto. Vain siten maatalous on resurssitehokasta ja hiilitase tuotetta kohti mahdollisimman edullinen ilmastolle. Esimerkiksi rikkakasvit eivät kuulu tähän konseptiin, sillä hiilensidontahyödyt menetetään helposti korjuussa ja kuivauksessa.

Tutkijat pitävät usein rehuntuotantoa ongelmana, ja se näkyy eläintuotteiden ilmastopäästölaskennassa. Rehuntuotanto irrotetaan peltohehtaareiksi. Rehut tuovat kuitenkin monipuolisuutta viljelykasvivalikoimaan ja mahdollistavat syväjuuristen nurmikasvien, varsinaisten hiilensitojien, viljelykierrot. Toiseksi, Suomessa on sellaiset luonnonolot, että rehua tulee, vaikka muuta yritettäisiinkin. Meillä ei luonnonolojen vuoksi voida viljellä vain ihmisille syötettävää. Sen opetti jo nälkävuodet 150 vuotta sitten, ja karjatalous kehittyi. Ilmastonmuutoksen edetessä on oleellista, että tuotantomme säilyy mahdollisimman monipuolisena tasaamassa riskejä. Eläimet on nähtävä osana kiertotaloutta, ruokaturvaa ja ilmastoriskeihin varautumista. Samalla kehitetään yhä monipuolisempia ruokakasveja ja niiden viljeltävyyttä Suomessa. Tottakai.

Ja se vastaus: Miksi ruuan ympäristövaikutuksista on niin vaikea puhua? Juurikin siksi, että taustalla on niin moniulotteinen kokonaisuus, ettei yhtä totuutta ole. Oleellista on se, miten ja missä ruoka on tuotettu, kaikkine ulkoisvaikutuksineen. Laskentamalleja on kehitettävä vielä paljon, ennen kuin  ruuan ilmastovaikutuksia voidaan laittaa järjestykseen, kuten Hesari teki.

Kuluttajat omaksuivat kuitenkin Hesarin viestin, kuten twiitti paljasti: ”varmaan keskimäärin helpoin tapa arjessa pienentää hiilijalanjälkiä löytyy ruokavaliosta”.  Onneksi oli muitakin huomioita: ”kaikki paitsi fossiilien käyttö on marginaalissa”. Tämä huomio on linjassa World Carbon Budgetin kanssa, jonka mukaan ihmistoiminnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt tulevat 90 % fossiilisten käytöstä.

Kommentteja: 1

Surulliseksi vetää kun seuraa näiden, kasvien kasvusta ja ilmastovaikutuksista mitään tietämättömien maailmanparantajien argumentteja kuten: "paras ilmastoteko on lihansyönnin lopettaminen". Ja jo pelkästään metsänhakkuun kieltämishanke on suorastaan absurdi, ellei metsää uudista niin eihän siellä sitten enää hiilikään sitoudu. Pitäisikin vaatia kansallispuistojen metsiin yli-ikäisen ja siten vajaatuottoisen puuston hakkuut käyntiin heti, saataisiin hiilinielu kunnostettua, jos nyt sitten jäljellejäävässä puustossa on enää yhtään vihreää latvaa hiiltä nielemässä. Mitähän mahtaa kuulua valumavesitutkimukselle? Joko on materiaalia todistaa viljellyn luomupellon ja hyljätyn, viljelemättä jätetyn pellon ravinnevalumien eroa?

Asko Keskinen
[27.10.2018 14:56]

Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)
(ei tule näkyviin)

Kirjoita luku viisi numerona*

* merkityt kentät ovat pakollisia
Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 22.10.2018