Toimintopainikkeet

« Blogiarkisto

Pentti Rahola muistetaan

5.2.2018

Olen kirjoitellut viime aikoina varsin vähän. Syy siihen, että olen odottanut ja kirjoitan vasta kun Ystävä, Esimies ja Työtoveri on saatettu haudan lepoon.
MTK:n entinen järjestöjohtaja Pentti Rahola menehtyi 20.12.2017.

Pentti oli hyvä ystävä ja viimeisten parin vuoden ajan toisenlainen ”työtoveri”. Olimme yhdessä – Pentti, Tapani Laukkanen ja minä – kolmikko, joka osaltaan sai olla tekemässä MTK:n liittokokous-historiikkia ja MTK-historiikkia. Olimme rakentamassa mielenkiintoista kokonaisuutta, jota me olimme itse osallisena eläneet yli 50 vuoden ajan. Saimme joulun alla kokea, että Pentti Raholan osalta tämä työ jäi hieman kesken.

Puhuimme työrupeamamme aikana paljon MTK:n historiasta. Sekä siitä, jonka olimme itse kokeneet, mutta myös siitä, josta olimme edelliseltä sukupolvelta kuulleet. Se on huima tarina.

Se on kertomus kansanliikkeestä, talouspolitiikan ja ammattiedunvalvonnan järjestöstä, kansainvälisestä organisaatiosta, maaseudun, maa -ja metsätalouden yhteistyöjärjestöstä, joka on yhteiskuntapolitiikan myötä luonut suuren joukon eturivin johtajia. MTK on ollut myös taustalla merkittävä kulttuurijärjestö.

Tämän kaiken takana on ollut sitoutunut joukko hallinnon ihmisiä ja osaavia toimihenkilöitä. Pentti Rahola oli yksi heistä. Juuri Pentin kaltaisen ihmisen poismeno jättää ison aukon; vetää hiljaiseksi. Hän ei ollut erityisen näkyvä, mutta suuri toimija hän oli.

Jos jotain vielä toivoisi. Toivon kirjoitettavaksi tarinan: Pentti Rahola = MTK järjestötoimija. Kertomus maaseudun ”jalkatyöstä” suurten muutosten ja murroksen aikana; maauskoa luoden ja siihen luottaen.

Siirrymme arkeen, muistoa kunnioittaen.

Markku Vuorensola
mvuorens@welho.com


Kommentteja: 0


Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)
(ei tule näkyviin)

Kirjoita luku viisi numerona*

* merkityt kentät ovat pakollisia
Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 5.2.2018