Takaisin Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotanto-alueesta

Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotanto-alueesta

10.03.2016

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta.

Korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalue on erittäin tärkeä perunan kasvinsuojeluti-lanteen ja siemenhuollon näkökulmasta koko maassa. Alue on tärkein siemenperunan tuotantoalue Suomessa, joten asialla on myös huoltovarmuudellinen näkökulma. Alueella sijaitseville kolmelle siemenperunayritykselle alueella ja sen statuksella on suuri merkitys. Nykyisin alue on lisäksi merkittävä ruoka- ja ruokateollisuusperunan tuotantoalue. Alueelta tulee reilu 5 % koko maan ruokaperunasta. Siellä sijaitsevat ruokaperunatilat ovat myös maan keskiarvoa suurempia. 

Alue on syytä pitää puhtaana vaarallisista kasvintuhoojista, mutta myös muiden kasvintuhoojien pääsy alueelle tai niiden liiallinen määrän kasvu olisi pystyttävä estämään. Tällaisia ovat mm. Y-virus, maltokaarivirus ja tyvimätä. Vaatimus siitä, että alueella saa käyttää vain korkeampia siemenluokkia, on yllä olevien tavoitteiden näkökulmasta tarpeellinen ja looginen.

Perunantuotannon kansallisen tuen poistuminen ja sen myötä siemenen uusintavelvoit-teen lakkaaminen on pikemminkin korostanut sertifioidun siemenen laadun merkitystä. Tarkastetusta siemenestä on saatava selkeä laadullinen parannus tilan omaan siemeneen verrattuna. Tarkastettu siemen on pysyttävä tuottamaan myös kustannustehokkaasti, jotta tarkastelun siemenen käyttöä pystyttäisiin lisäämään. Tavoite kustannustehokkuudesta on tärkeä myös siemenen vientimahdollisuuksien kannalta. 

MTK:n mielestä Elintarviketurvallisuusvirasto on looginen valinta valvontaa suorittavaksi viranomaiseksi. Sama viranomainen on jo aiemmin valvonut alueen kasvinterveyden edellytyksiä. Myös valvovan viranomaisen on pystyttävä toimimaan osana kokonaisuutta kustannustehokkaasti. Epäselvyyksien välttämiseksi on hyvä, että tietojen säilyttämisestä, tiedonsaantioikeudesta ja tarkastusoikeudesta säännellään tarkemmin. Perunan kaupan pitämisen tai käytön kieltäminen ovat hyväksyttävissä kasvinterveydellisen tilanteen varmentamisessa, mutta ne eivät saa johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin yksittäisen viljelijän näkökulmasta. Kasvustojen hävittäminen voi maatilan taloustilanteen kannalta olla kestämätöntä. Ostosiementä käytettäessä ei esimerkiksi kasvuston viroottisuus ole viljelijän omissa käsissä. Tämän tason keinoja tulisi käyttää vain erittäin vakavissa tapauksissa. Uhkasakon suuruus on oltava järkevässä suhteessa tuotannon laajuuteen.

Alueen ruokaperunatuottajat joutuvat ostamaan uuden, vähintään E-luokan siemenen vuosittain. Tästä aiheutuu heille lisäkustannuksia verrattuna muun maan ruokaperunatuottajiin. Tätä haittaa ei pystytä enää korvaamaan valtion varoin. Siementuotanto puolestaan hyötyy alueen hyvästä kasvinterveystilanteesta ja korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueen statuksesta. Ruokaperuna- ja siemenperunasektoreiden on pystyttävä ei-lakisääteisin keinoin sopimaan menettelyistä, joilla molempien sekto-reiden edut ja tuotannon jatkomahdollisuudet turvataan tasapuolisesti. 

Antti Sahi        
toiminnanjohtaja  

Antti Lavonen
kasvinviljelyasiamies