Takaisin Lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta vuodelta 2016 maksettavasta pohjoisesta tuesta

Lausunto

Lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta vuodelta 2016 maksettavasta pohjoisesta tuesta

05.01.2016

Maa- metsätalousministeriö

MTK kiittää mahdollisuudesta lausua asetusluonnoksesta ja esittää lausuntonaan seuraavaa. 

Asetusluonnoksesta ei ilmene lopullisia raha- tai yksikkötukimääriä. MTK edellyttää, että pohjoisen tukeen käytettävissä oleva kokonaisrahamäärä käytetään täysimääräisesti tukineuvotteluissa käsitellyllä tavalla, vaikkei MTK hyväksynytkään ratkaisuesitystä kokonaismäärärahan huomattavan leikkauksen takia.

Maidon osalta tukiyksikkökertoimen käytöstä tulee päästä eroon mahdollisimman nopeasti, mutta vaarantamatta tukimuotoa, tuen kuukausittaista maksamista tai sen litraperusteisuutta. Aloitustukitason asettaminen 0,x senttiä alhaisemmaksi kuin tavoitetukitaso koko pohjoisen tuen alueella on perusteltua vuodelle 2016. Asiaa tulee olla mahdollista tarkastella uudelleen vuosittain. 

Pykälässä 17 olevan C3-alueen hakijakohtainen eläinyksikkömäärän osalta MTK vaatii enimmäismäärän korottamista 350 eläinyksikköön. Tältä osin neuvottelijat ovat olleet yksimielisiä tukineuvotteluissa. 18 pykälän seitsemännen momentin osalta MTK esittää maatalouden vaikeasta kannattavuus- ja maksuvalmiustilanteesta johtuen tuen ennakoksi vähintään 80 prosenttia. 

Yksityiskohtaisena kommenttina MTK haluaa tarkentaa 2 pykälän kohtaa 13, jossa lienee tarkoitettu vuotta 2015.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Antti Sahi                    
toiminnanjohtaja

Ilkka Pohjamo    
maitoasiamies