Takaisin Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

12.01.2017

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry esittää pyydettynä lausuntonaan seuraavaa:

Esityksen mukaan kemera-lakia muutettaisiin niin, että taimikon varhaishoidoin ja nuoren metsän hoidon toteutusaika voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksella (29a§). Lisäksi tuensaajaa koskevaa säännöstä (4§) sekä korotetun nuoren metsän hoidon pinta-alatuen myöntämistä tarkennettaisiin (30§).

4§ Tuensaajat

MTK katsoo, että käytettävissä olevien määrärahojen edelleen niukentuessa tukijärjestelmän vaikuttavuuden kannalta on entistä tärkeämpää, että tuki ohjataan pääasiassa yksityisille maanomistajille. Esitys, jonka mukaan lakia täsmennettäisiin niin, etteivät rahastot ole oikeutettuja tukeen, on MTK:n mielestä perusteltu.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi poistettavaksi säännös, joka sallii tuen myöntämisen luonnollisille henkilöille silloin, kun he omistavat kiinteistön yhdessä yhtiön kanssa, jos luonnollisten henkilöiden omistusosuus kiinteistöstä on vähintään 50 prosenttia

Maatilatalouden rakennemuutos on lisännyt yhtiömuotoisen toiminnan yleistymistä maataloudessa, jolloin maatalouden tuotantotoiminta on yhtiöitetty, mutta kiinteistöön kuuluvat metsät voivat olla osakkaiden yksityisessä omistuksessa. MTK pitää tärkeänä, että kemera-lain säädökset eivät estä maatilatalouden järkevää kehittämistä Suomessa. 

MTK esittää, että poistamisen sijasta voimassa olevan kemera-lain kolmatta momenttia täsmennetään niin, että yksityisiksi maanomistajiksi katsotaan myös ne luonnolliset henkilöt, jotka omistavat kiinteistön yhdessä sellaisen yhtiön kanssa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on maatila- ja metsätalouden harjoittaminen, jos luonnollisten henkilöiden omistusosuus kiinteistöstä on vähintään 50 prosenttia.

29a§ Töiden toteuttamisen määräaika

Voimassa olevan lain mukaan taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon työt tulee toteuttaa tukipäätöstä seuraavan toisen kalenterivuoden loppuun mennessä. Ko. hankkeilla on käytännössä toteutusaikaa siis jopa lähes kolme vuotta. Tämä on johtanut siihen, että vuosittaista myöntämisvaltuutta on sitoutunut runsaasti sellaisiin hankkeisiin, joita ei ollut tarkoituskaan toteuttaa ko. vuoden aikana tai joiden toteutus on epävarmaa.

Esityksen ehdotetaan, että toteutuksen määräajasta säädettäisiin lain sijaan valtioneuvoston asetuksella. Tämä mahdollistaisi toteutusajan säätämisen tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti lain voimassaoloaikana. Valtioneuvoston asetuksella esitetään säädettäväksi, että työt tulisi toteuttaa vuoden kuluessa rahoituspäätöksestä.

MTK pitää esitettyä muutosta tarkoituksenmukaisena. Samalla MTK korostaa, että muutoksen helpottaessa kemera-varojen sitoutumisen ja käytön seurantaa ja hankehallintoa, sen tulee johtaa myös siihen, että nykyisen kaltaisia hakemusten vastaanottamisen keskeytyspäätöksiä ei jatkossa ole enää tarpeen tehdä. Toteutuksen määräaikaa tulee myös tarpeen mukaan jatkaa kemera-lain voimassaolokauden lopussa, jotta vireillä olevat ja hyväksytyt hankkeet voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisesti.

30§ Eräät tuen määrään liittyvät päätökset

Kemera-lain 1.4.2016 voimaan tullut muutos yksinkertaisti hallinnollista menettelyä ja mahdollisti taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon hankkeiden hyväksymisen toteutusilmoituksessa ilmoitetun työlajin mukaisesti, vaikka ennakkohakemus olisi tehty toisen työlajin mukaan. Kuten muutosesityksen perusteluissa todetaan, käytännössä on ollut epäselvyyttä siitä, voidaanko nuoren metsän hoidon tuki maksaa korotettuna silloin, jos tukea on haettu taimikon varhaishoitoon, mutta työ on toteutettu nuoren metsän hoitotyötä ja samassa yhteydessä kerätty pienpuuta. Esityksen mukaan tuen määrää koskevassa päätöksessä ko. tapauksissa pienpuun keräämistä ei otettaisi huomioon tukea korottavana tekijänä.

MTK katsoo, että esitys selkeyttää tukijärjestelmää ja helpottaa sen toimeenpanoa. Mikäli hankkeiden suunnittelu on tehty huolellisesti, ko. säädös koskee vain rajoitettua joukkoa hankkeita (työlajien rajalla olevia kohteita, joissa puuston pituus on lähellä 3 metriä ja joilta voi kertyä pieniä määriä pienpuuta), joten säädöksellä ei myöskään liene suurta merkitystä tukijärjestelmän vaikuttavuuteen.   

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Juha Hakkarainen        
Metsäjohtaja    

Lea Jylhä
Metsäasiantuntija