Takaisin Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

24.08.2018

Ympäristöministeriö

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja kunnioittavasti toteaa seuraavaa:

Esityksessä on kysymys jätelain kaksiosaisen uudistuksen kokonaisuudesta. Eduskunta edellytti uudistuksen ensimmäistä vaihetta koskevassa lausumassaan, että ympäristöministeriö valmistelee kiireellisesti jätteiden ja sivuvirtojen sähköistä markkinapaikkaa koskevan hallituksen esityksen.

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi jätelaissa kunnan toissijaiselle jätehuollon järjestämisvelvollisuudelle säädettyjä edellytyksiä ja siihen liittyviä menettelyjä. Lisäksi säädettäisiin muun palvelutarjonnan puutteen todentamiseen käytettävästä jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustasta ja sen käyttämisestä sekä tietojen toimittamisesta tietoalustaan. Lisäksi täsmennettäisiin kunnan toissijaisen jätehuoltovelvollisuuden nojalla järjestämästä palvelusta perittävän jätemaksun määräämiseen liittyviä yleisiä periaatteita. Esityksessä kunnan ja kunnan jätehuoltoyhtiön kirjanpitovelvoitteisiin ehdotetaan myös tehtäviksi kunnan jätehuollon toimialan sidosyksikkösäännösten noudattamisen seuraamiseksi tarpeelliset muutokset.
Esityksen tavoitteena on lisätä kunnan toissijaisen jätehuoltovelvollisuuden ja siihen liittyvän muun palvelutarjonnan puutteen arvioinnin läpinäkyvyyttä sekä edistää jätehuolto- ja kierrätysmarkkinoita ja jätealan yritystoimintaa.

Jätelakiin sisällytettäisiin säännökset jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustasta, jonka tavoitteena olisi helpottaa kunnan toissijaiseen jätehuoltovelvollisuuteen liittyvän muun palvelutarjonnan puutteen osoittamista ja siten sujuvoittaa tähän
liittyviä menettelyjä sekä parantaa menettelyn läpinäkyvyyttä ja jätealan kilpailuneutraliteettia. Vastaisuudessa jätteen haltijan tulisi jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustassa läpikäytävän menettelyn avulla osoittaa, ettei yksityistä palvelutarjontaa ole kohtuullisesti saatavilla ja että edellytykset kunnan toissijaisen jätehuoltovelvollisuuden nojalla antamalle palvelulle on näin ollen olemassa.

MTK ry toteaa, että lakiesityksen tavoite jäte- ja kierrätysmarkkinoiden toimintaa edistävänä on kannatettava. Kiertotalouden uudet liiketoimintamallit ja uudenlaiset symbioosit usein edellyttävät koordinaatiotahon määrittelemistä,
ja tässä tarkoituksessa tietoalusta Motiva Oy:n hallinnoimana on hyvä.

Nyt lausunnoilla oleva lakiesitys onnistuu kuitenkin pelkästään lisäämään sääntelyä markkinoiden luomisen sijaan. Lisäksi vaikutustenarviointi on laadittu pahoin puutteellisena. Osana kiertotalouden läpimurtoa on tunnistettu uusien
markkinapaikkojen tarve esimerkiksi maa- ja metsätalouden sivuvirroille. MTK on pettynyt huomatessaan, että tätä kysymystä hallituksen esityksessä ei arvioida lainkaan, vaan fokus on yksinomaan jätehuoltopalveluissa.

MTK huomauttaa, että hallituksen esitysluonnoksen sivulta 9 selviää, että lakiesityksen vaikutusarvio jätteen haltijan näkökulmasta on noteerattu kahdella lauseella. Jätehuolto jakaantuu erilaisiin alueisiin, omine erityispiirteineen.
Maatalous- tai maaseutumatkailuyrittäjät eivät ole raportoineet kustannustehottomista tai toimimattomista jätehuoltopalveluista eri puolella Suomea. MTK:n edustamat elinkeinonharjoittajat turvautuvat jätehuollossaan yleensä kunnan järjestämään toissijaiseen jätehuoltopalveluun, koska haja-asutusalueella harvoin operoi puhtaasti yksityinen toimija, taloudellisten edellytysten puuttuessa. Maatalous- ja maaseutumatkailuyrittäjillä ei ole MTK:n tietojen mukaan ongelmia jätehuoltopalvelun löytämisessä ainakaan siinä mittakaavassa, että lausunnoilla oleva hallituksen esitys olisi sen vuoksi perusteltavissa.

On selvää, että tässä muodossaan hallituksen esitys muodostaisi merkittävän hallinnollisen taakan maatalous- ja maaseutumatkailuyrittäjille ilman mitään selkeää perustetta tai hyötyä. MTK vaatii, että hallituksen esitysluonnosta
muutetaan siten, että tietoalustalle, jonka käyttäjiksi yritykset velvoitetaan, tulee säätää riittävän korkea ja pysyvä käyttövelvoitteen kynnysarvo hallinnollisen kuorman hillitsemiseksi. Kynnysarvon tulee olla vähintään 10 000 euron
vuotuinen jätehuoltopalvelun arvo. Pienet jätteenhaltijat tulee ehdottomasti jättää jätelain soveltamisalan ulkopuolelle siltä osin, kuin kyse on tietoalustaan liittymisvelvollisuudesta.

Hallituksen esitys vaikuttaa suoraan jätealan ulkopuolisten, haja-asutusalueella sijaitsevien pk-yritysten toimintaedellytyksiin niitä heikentäen, mikä ei ole voinut olla hallituksen esityksen alkuperäinen tavoite. Lakiesitystä tulee ehdottomasti muuttaa yllä esitetyllä tavalla.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Antti Sahi
toiminnanjohtaja

Minna Ojanperä
lakimies