Takaisin HE 123/2018 VP Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Lausunto

HE 123/2018 VP Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

03.10.2018

Eduskunta

Talousarvioesityksen pohjaksi hallitusohjelmassa esitetyt politiikkatavoitteet ovat:  

  • Luonnonvaratieto on ajantasaista ja yhteiskäyttöistä ja sitä hyödynnetään tehokkaasti luonnonvaratalouden ohjauksessa  
  • Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö metsiin perustuville liiketoiminnoille  
  • Metsäala ja sen rakenteet uudistuvat ja monipuolistuvat  
  • Metsät ovat aktiivisessa, taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävässä ja monipuolisessa käytössä  

Tutkimus ja kehitystoiminta  

Tieteellinen tutkimus ja tutkimukseen perustuva kehitystoiminta ovat kilpailukykymme kulmakiviä. Erityisesti tämä korostuu digitalisoituvassa toimintaympäristössä.  

MTK:n näkemyksen mukaan on erittäin tärkeää kyetä turvaamaan tieteellisen tutkimuksen rahoitus.  

Valtionapu Suomen metsäkeskukselle  

Metsäsektorin kilpailukyvyn näkökulmasta on olennaista, että metsäkeskuksen valtioapu kyetään turvaamaan. Sähköisen asioinnin, tietojärjestelmäarkkitehtuurin, metsätiedon hyödyntämisen näkökulmasta toimivat tietojärjestelmät ovat välttämättömyys.  

MTK:n näkemyksen mukaan Suomen metsäkeskuksen on määrätietoisesti panostettava sähköisten palveluiden ja tietojärjestelmien kehittämiseen. Tämä koskee tulevaa uutta metsätietojärjestelmää, kestävän metsätalouden kannustinjärjestelmää ja metsälainsäädännön valvontaa.  

Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen  

MTK pitää perusteltuna, että hallituksen esityksessä on lisätty määrärahoja hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi ja korvaamiseksi.  

Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen  

MTK pitää perusteltuna, että hallituksen esityksessä on lisätty määrärahoja petoeläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi ja korvaamiseksi.  

Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen  

Puuntuotannon kestävyyteen esitetään 56,23 milj. euron määrärahaa. Määrärahalla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä myöntämällä tukea yksityismetsissä tehtäviin metsänhoito- ja perusparannustöihin.  

MTK:n näkemyksen mukaan hallituksen esitys mahdollistaa puuntuotannon kestävyyden turvaamisen. Haaste ei ole niinkään rahoituksessa, vaan siinä, miten metsäalan organisaatiot ja metsänomistajat saadaan aktiivisesti käyttämään kannustinjärjestelmää.  

MTK korostaa, että metsätalouden kannustinjärjestelmää kehitettäessä ja uudistettaessa painopisteen tulle olla sinä, että järjestelmä on riittävän yksikertainen ja kannustava. Digitalisoinnin tuomat mahdollisuudet on hyödynnettävä täysimääräisesti.  

Metsäluonnon hoidon edistäminen  

Puunkäytön lisääntyessä myös metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on entistä tärkeämpää. Metsäluonnon hoitoon esitetään käytettäväksi 5,027 milj. euroa.  

METSO-ohjelman mukaan metsätalouden ympäristötuella ja luonnonhoitohankkeilla on tavoitteena turvata monimuotoisuutta 82 000 hehtaarilla vuoteen 2025 mennessä. Metsänomistajat ovat ottaneet METSO-ohjelman hyvin vastaan ja monimuotoisuudelle arvokkaita kohteita on tarjottu runsaasti suojeluun. MTK näkee erittäin tärkeänä, että rahoitusta luonnonhoidon edistämiseen lisätään edelleen.  

Ympäristöministeriö: Luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenot  

Momentille esitetään myönnettäväksi 26 630 000 euroa, josta METSO-ohjelman mukaisten metsäalueiden hankintaan ja korvauksiin varataan alustavasti 16 000 000 euroa. MTK pitää METSO-ohjelman rahoitusta erittäin tarpeellisena.  

Liikenne- ja viestintäministeriö  

Budjettikirjan mukaan väylänpidossa panostetaan erityisesti liikenneväylien kuntoon ja laatuun. Tavoitteena on korjausvelan kasvun merkittävä hidastuminen. Metsäalan toimintaympäristöä muokkaavat vahvasti nopea teknologinen kehitys, internetin hyödyntämisen uudet muodot sekä automatiikka ja robotiikka.  

MTK korostaa, että valtion talousarvion on vastattava digitalisaation toimialalle tuomien muutosten ja liikenneverkon huonontuneen kunnon haasteisiin.  

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Juha Hakkarainen  
Metsäjohtaja