Takaisin Moottorikelkan määritelmän muuttaminen (ajoneuvolaki 16 § muuttamisesta)

Lausunto

Moottorikelkan määritelmän muuttaminen (ajoneuvolaki 16 § muuttamisesta)

15.01.2018

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle ajoneu-volain 16 § muuttamisesta.

Moottorikelkan määritelmän muuttaminen

Maastoliikennelain mukaan moottorikelkkailureiteillä saa ajaa vain moottorikelkoilla. Ajoneuvolain 16 §:ssä sää-detyn moottorikelkan tekniset vaatimukset asettavat tiukat raamit moottorikelkoiksi luettavien ajoneuvojen osalta. Perinteisiä moottorikelkkoja suuremmat ns. moottorireet eivät ole lainkohdan mukaan olleet moottorikelk-koja, eikä niillä ole saanut ajaa moottorikelkkailureiteillä, mutta ei myöskään teillä.

Erityisesti matkailuelinkeino on kokenut em. rajoitukset hankalina ja matkailijoiden kuljettamisessa esimerkiksi moottorikelkkasafareilla olisi tarvetta nykyistä suuremmille moottorikelkoille.

Liikenne- ja viestintäministeriö esittää moottorikelkan määritelmän muuttamista siten, että suurin sallittu koko-naismassa kasvaisi 800 kg:aan ja kelkassa voisi matkustaa neljä henkilöä. Voimassa olevan lain mukaan rajana on 500 kg ja kaksi henkilöä.

Uutena säännöksenä ehdotetaan reitinpitäjälle oikeutta asettaa painorajoitus samalla tavoin kuin teillekin.

Matkailun tarpeet syytä huomioida

MTK pitää tärkeänä maaseudun matkailuyritysten tarpeiden huomioimista ja kannattaa toimintaedellytysten pa-rantamiseen tähtääviä toimia.

Etenkin ulkomaalaisten matkailijoiden olematon moottorikelkkojen ajokokemus ja ajokorttivaatimukset lisäävät tarvetta sellaisten moottorikelkkojen käyttämiseen, jossa kuljettajan lisäksi olisi mahdollista kuljettaa useampia asiakkaita. Nykyisen moottorikelkan määritelmän ollessa peräisin 70-luvulta, ei sen voida katsoa vastaavan kaikkia matkailuelinkeinon tarpeita eikä myöskään kaluston kehityksen mahdollistamia vaihtoehtoja.

Ongelmat maanomistajien näkökulmasta

Maanomistajien kannalta luvaton moottorikelkkailu on suuri ongelma, eikä ehdotettu muutos ole sitä vähentä-mässä.

MTK pitää selvänä, että vastuullisesti toimivien matkailuyritysten osalta luvaton moottorikelkkailu ei ole on-gelma, mutta entistä suurempien moottorikelkkojen tuleminen reiteille aiheuttanee muiden kelkkailijoiden osalta

lisää ongelmia. Moottorikelkkareitit leviävät jo nyt luvattomasti reittien ja urien ulkopuolelle, eikä aiempaa le-veämpien moottorikelkkojen tuleminen ainakaan sitä vähennä. Viranomaisvalvonnan ei voida odottaa pystyvän puuttumaan tehokkaasti tähän ongelmaan.

MTK muistuttaa, että moottorikelkkareitin tai -uran leveys ei ajoneuvolain muutoksella muutu toimituksessa tai sopimuksessa määritetystä. Uusissa toimituksissa ja sopimuksissa aiempaa suuremmat moottorikelkat voidaan ottaa huomioon.

Aiempaa raskaampien moottorikelkkojen aiheuttamat lisävahingot reittien ja urien maapohjalle voidaan olettaa olevan vähäisiä tai olemattomia. Ajaminen on sallittua vain lumipeitteen aikana ja oletettavasti raskaampien moottorikelkkojen telat ovat pinta-alaltaan suurempia eli maapohjaan kohdistuva pintapaine ei kasvaisi. Erilais-ten siltojen ym. rakenteiden osalta maanomistaja ei ole vastuussa.

MTK pitää tärkeänä, että raskaampien moottorikelkkojen käyttäminen voitaisiin esitetyllä tavoin liikennemerkein kieltää, mikäli olosuhteet sitä edellyttävät.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry

Juha Marttila
puheenjohtaja

Simo Takalammi
lakimies