Takaisin Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laajakaistatukilain muuttamisesta

Lausunto

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laajakaistatukilain muuttamisesta

08.03.2018

Liikenne- ja viestintäministeriö

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain (1186/2009, ”laajakaistatukilaki”) muuttamisesta.

Tämänhetkisten tukiehtojen mukaan kaikki tukiohjelmaan liittyvät tuet tulee maksaa vuoden

2019 loppuun mennessä. Tukiohjelmassa on kuitenkin myöntämättä vielä noin 24 miljoonaa

euroa, joten on tarkoituksenmukaista, ettei tukiohjelma pääty ennen kuin rahat on käytetty. Lakimuutoksen myötä tukiohjelmaa jatkettaisiin vuoden 2020 loppuun. Samalla on tarkoitus mahdollistaa Viestintäviraston käsittelyyn liittyvän asiakirjan tiedoksiannosta sähköpostitse. Lakimuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2018.

Lakimuutoksen tavoitteena on hyödyntää kaikki tukiohjelmaan varatut rahat ennen tukiohjelman loppumista. Esitys tukee hallitusohjelman tavoitetta digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön rakentamisesta.

Toteamme, että ehdotetut muutokset ovat perusteltuja ja kannatettavia. Lakimuutos parantaa edellytyksiä lisätä laajakaistan saatavuutta maaseudulla ja edistää siten osaltaan maaseudun elinkeinojen digitaalisen liiketoimintaympäristön kehittymistä.

Nopean ja luotettavan laajakaistan saatavuuden merkitys maaseudun elinkeinojen toimintaedellytyksenä on korostunut entisestään vuonna 2009 annetun laajakaistatuki-lain jälkeen. Ei ole kuitenkaan näköpiirissä, että laajakaistaa olisi markkinaehtoisesti kattavasti saatavilla vuoden 2020 loppuun mennessä. MTK:n näkemyksen mukaan onkin tärkeää luoda riittävän pitkäjänteiset edellytykset julkisen tuen turvin tapahtuvalle laajakaistarakentamiselle vielä vuoden 2020 jälkeen. Uudessa tukiohjelmassa aikajänteen tulisi olla vähintään EU-komission gigabittistrategiassa mainittu 2025, mieluummin jopa tätä merkittävästi pidempi.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Antti Sahi
toiminnanjohtaja

Markus Lassheikki
Kehitysjohtaja

Lausunnon ydin annettu vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön