Takaisin Täydennetty luonnos Verohallinnon ohjeeksi ”Pienpanimoalennus Suomessa”; Diaarinumero A177/200/2017

Lausunto

Täydennetty luonnos Verohallinnon ohjeeksi ”Pienpanimoalennus Suomessa”; Diaarinumero A177/200/2017

28.09.2018

Verohallinto

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua täydennetystä luonnoksesta Verohallinnon ohjeeksi ”Pienpanimoalennus Suomessa”. 

MTK katsoo, että lausuttavana oleva Verohallinnon ohje kiristää lain tulkintaa tarpeettoman paljon ja paikoin perusteettomasti. Ohjeistus on edelleen erittäin laaja ja monikohtainen. Ohje nyt tehdyillä täydennyksillä - suhteessa vuonna 2017 lausuttavana olleeseen ohjeluonnokseen – ja sovellettuna pienpanimoalan toimintaympäristöön ja toimintaan vaarantaa alan toimijoiden hyvässä vauhdissa olevaa verkostoitumista ja yhteistyötä. Tähän vaikuttavia kirjauksia ohjeluonnoksessa on mm. omistajuuden, riippumattomuuden, fyysisen erillisyyden vaatimusten ja laitevuokrien yhteistyökäytäntöjen osalta.  

Ohjeen soveltaminen tällaisenaan voisi vaikuttaa pienpanimoalan yritysten liiketoiminnan alasajoihin, luopumisiin ja lopettamisiin sekä tarpeettomiin ja keinotekoisiin omistuksen siirtoihin. Ohjeistukseen sisäänkirjoitetut KHO:n päätökset merkitsisivät myös kohtuuttoman suurten ja liiketaloudellisesti kestämättömien lisäinvestointien tarpeisiin monelle pienpanimolle. 

Ohjeessa määriteltävä yritysten välisen riippumattomuuden määritelmät ovat kohtuuttoman tiukkoja.  Esimerkiksi johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn pienpanimoiden kesken/välillä tulee olla mahdollisuus jatkossakin asiantuntevan ja osaavan henkilön/henkilöiden osalta pienpanimoalennuksia menettämättä. Riippuvuussuhteiden ohjeistus ja arviointi ei saisi johtaa käytännössä toimivan yhteistyön romuttamiseen ja erikoistumisen estämiseen yritysten välillä. Pienpanimoalennusten menettäminen on vaikutuksiltaan erittäin haitallinen pienpanimoiden kannattavan ja taloudellisesti kestävän liiketoiminnan kannalta. Lain mukaan pieni panimo voi saada alkoholiverosta 10–50 prosentin alennuksen, jos se on toisista panimoista riippumaton.  

Tässä lausuttavana oleva asia koskee pääosin ohjeistuksen mahdollista muuttamista KHO:n ratkaisun takia. KHO:n 27.4.2018 antaman vuosikirjapäätöksen (KHO 2018:62) mukaan pienpanimon vuokratessa toisen pienpanimon tuotantolaitteita ja henkilökuntaa oluen valmistusta varten kaksi eri pienpanimoa tuottaa olutta fyysisesti samoissa tiloissa ja samoilla laitteilla. Pienpanimoalennuksen edellytykset eivät siis täyttyisi silloin, kun kaksi eri panimoa tuottaa olutta fyysisesti samoissa tiloissa laitevuokrausta koskevan tai muun sopimuksen nojalla ja toiminta olisi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 § 1 momentissa mainitun fyysisen erillisyyden vaatimuksen vastaista. Siksi sekä panimolaitteet toiselle pienpanimolle oluen tuottamista varten vuokraava pienpanimo että toisen pienpanimon panimolaitteet omaa oluen tuottamistaan varten vuokraava pienpanimo menettäisivät oikeuden pienpanimoalennukseen.  

KHO perustelee ratkaisuaan lakitulkinnalla, jonka mukaan laissa mainittu "fyysinen erillisyys" tarkoittaa, etteivät panimot voi käyttää yhteisiä laitteita. Tähän asti lakia on tulkittu KHO:n tuoreesta ratkaisusta poikkeavalla tavalla niin, että lisäkapasiteettia on voitu vuokrata toiselta panimolta. Nyt KHO:n päätöksen tulkinta voisi tarkoittaa monilta näkökannoilta ongelmallisia lisäinvestointeja monessa panimossa.  

EU-direktiivi ei ole muuttunut viime vuosina, mutta Suomen lakiin on lisätty maininta erillään toimimisesta. Verohallinnon ohjeistukset, tulkinnat ja KHO:n linjaus eivät voi olla vastoin verohuojennusta koskevan EU-direktiivin henkeä. Direktiivissä nimenomaisesti todetaan, että verohuojennuksen tarkoituksena on tukea pieniä yrityksiä.   

Pienpanimoiden verohuojennusta on perusteltu pienpanimoiden kilpailukyvyllä ja kasvuedellytysten edistämisellä. MTK korostaa, että oikeus saada pienpanimotoiminnan veroalennus on auttanut merkittävästi alan yrityksiä vakiinnuttamaan toimintaansa, tukenut yritysten maltillista kasvua ja osaltaan vaikuttanut uusien pienpanimoiden syntyyn. Näitä oikeansuuntaisia toimia ei ole tarpeellista eikä tarkoituksellista estää pienpanimoiden yhteistoimintaa rajoittamalla. Pienpanimoilla on runsaasti osaamisen, tuotekehityksen, tuotannon ja markkinoinnin yhteistyötä. Yhteistyön tarve lisääntyy tulevaisuudessa, jolloin erityisesti panimoiden tuotannollista yhteistyötä ei saa lainsäädännöllisin toimin ja ohjeistuksin vaikeuttaa.  

Pienpanimotoiminta on noussut keskeiseksi osaksi suomalaista työtä ja osaamista sekä elintarvikesektorin yrittäjyyttä merkittävillä positiivisilla kerrannaisvaikutuksilla ja vahvalla maaseutu- ja matkailukytköksellä. Siitä on tullut myös vetovoimainen osa maaseudun yrittäjyyttä ja laadukasta, paikallisuuteen sekä yritys- ja tuotetarinoihin pohjautuvaa tuotetarjontaa. Näin ollen pienpanimotoiminta on linkittynyt vahvasti mm. maamme ravintolatoiminnan elävyyteen ja elämyksellisyyteen sekä maamme matkailun kasvuun ja vetovoimaan. Pienpanimotoiminnan yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen on samalla myös merkittävä osa kotimaisen raaka-aineen, viljan ja maltaan menekinedistämistä ja työllisyyden kasvattamista. 

MTK pitää hyväksyttävänä poistaa selvästi veronkiertotarkoituksessa tehdyt järjestelyt po. veronhuojennuksen piiristä, mutta käsityksemme mukaan nyt lausuttavana oleva ohje vaarantaa myös asiallisesti perustellut ja osin jo vakiintuneet pienpanimoiden yhteistyömuodot.  

KHO:n päätöksen esitetään muuttavan Verohallinnon ohjeistusta ja verotuskäytäntöä. Pyydämme Verohallintoa vielä arvioimaan ja kehittämään lausuttavana olevaa ohjetta yhteistyössä panimoalan toimijoiden kanssa ennen sen voimaantuloa sekä verotuskäytäntöjen soveltamisen aloittamista. Kehotamme tässä yhteydessä Verohallintoa ja viranomaisia yhdessä alan toimijoiden kanssa teettämään ajantasaisen, puolueettoman ja perusteellisen selvityksen tulevan ohjeistuksen yritystaloudellisista ja elinkeinotaloudellisista vaikutuksista pienpanimoalalle ja siihen läheisesti kytkeytyville verkostoille ja muille toimialoille kerrannaisvaikutuksineen.    

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 

Kimmo Aalto 
Asiantuntija, maaseutumatkailu ja palveluyrittäjyys