Takaisin Kansallinen turvallisuus alueiden käytössä ja kiinteän omaisuuden siirroissa

Lausunto

Kansallinen turvallisuus alueiden käytössä ja kiinteän omaisuuden siirroissa

17.08.2018

Puolustusministeriö

Lausunnonantajan lausunto 

Yleiset huomiot työryhmän ehdotuksista: 

Tarve parantaa kiinteistöomistuksen ja omistuksen muutosten valvontaa on perusteltua maanpuolustuksen, rajavalvonnan tai rajaturvallisuuden varmistamiseksi taikka Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia. Ulkomaalaisten kiinteistönomistuksen seuranta on tällä hetkellä kokonaan järjestämättä, joten siltäkin osin lainsäädäntöä on syytä kehittää. Työryhmän pyrkimys säilyttää uudet hallinnolliset menettelyt mahdollisimman keveinä on luonnollisesti oikea.  

Viranomaisten toimivaltuudet on pyritty työryhmän ehdotuksessa mitoittamaan oikein, mutta lakiehdotuksia on kuitenkin vielä syytä tarkentaa. MTK pitää tärkeänä lausuttavana olevan ehdotuksen lähtökohtaa, jonka mukaan yksityisen omaisuuden lunastus on viimesijainen keino em. valvonta- ja turvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Perustuslaissa suojattujen omistajan oikeuksien sivuuttaminen on oltava mahdollista vain tarkasti säädellyissä poikkeustilanteissa ja yksityisen edun menetykset korkeimman käyvän hinnan mukaisesti täysimääräisesti korvaten. 

Ottaen huomioon sen, että työryhmä ehdottaa muutoksia perustuslain suojaamiin oikeuksiin, mahdollisten haittojen ja kustannusten korvaamisen selvittelyyn on syytä paneutua lainvalmistelun jatkotyössä vieläkin huolellisemmin. Kaikki yksityiselle maanomistajalle tai haltijalle kansallisen turvallisuuden varmistamisesta aiheutuvat haitat ja edun menetykset on syytä korvata täysimääräisesti. MTK on maanomistajien edustajana tyytyväinen työryhmän ehdotukseen suorittaa lunastettavasta omaisuudesta korkeimman käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Yksittäistä maanomistajaa ei tule miltään osin asettaa yksin vastuuseen kansallisen turvallisuuden aiheuttamista kustannuksista tai haitoista.  

Kommentit 2. lakiehdotuksesta ja sen yksityiskohtaisista perusteluista (laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi) 

Ehdotus näyttää mahdollistavan lunastuksen aina, kun lunastettavaa kiinteistöä on edes teoriassa mahdollista käyttää kansallista turvallisuutta vaarantaviin tarkoituksiin laissa kuvatulla tavalla. Ottaen huomioon sen, että lunastuksella puututaan perustuslaissa suojattuun oikeuteen, niin ehdotetun lain asettama kynnys lunastuksen toteuttamiselle näyttää hieman matalalta. Kun päätösvalta vielä ehdotetaan hajautettavaksi eri ministeriöille, niin vähintäänkin ratkaisukäytännön yhtenäisyyden varmistamiseen on syytä lain jatkovalmistelussa kiinnittää erityistä huomiota. 

Työryhmä ehdottaa kustannusten korvaamista edelleenkin omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain 4 §:ssä säädetyllä tavalla eli maksamalla edun menetyksestä korkeimman käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Tämä on oikea lähtökohta korvata yksityisen edun menetys. Yksityiskohtaisissa perusteluissa ehdotetun lain hyvin selvää sanamuotoa on kuitenkin hämärretty sanomalla, että ”Käyvän hinnan mukaisella korvauksella ja korkeimmalla käyvällä hinnalla tarkoitetaan käytännössä likipitäen samaa hintatasoa.” Tältä osin ehdotettu laki ja sen perustelut näyttävät olevan keskenään ristiriidassa. Yleisessä kielenkäytössä ”käypä hinta” ja ”korkein käypä hinta” eivät tarkoita samaa asiaa. Edelleen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ”Kallein eli korkein käypä hinta vastaa puolestaan sitä hintatasoa, joka käyvän hinnan vaihteluvälin puitteissa asettuu edellä tarkoitetun keskiarvohinnan yläpuolelle eli käypien hintojen ylempää keskitasoa.” Perustelujen ilmaus ”käypien hintojen ylempi keskitaso” ei sekään vastaa ehdotetun lain sanamuodon mukaista ”korkeinta käypää hintaa”. Lakiehdotuksen perustelut on syytä korjata vastaamaan lain sanamuotoa, jotta soveltamiskäytäntö muodostuu yhtenäiseksi ja lainsäätäjän tahdon mukaiseksi. 

Kommentit hallituksen esityksen yleisperusteluista: 

Edellä mainituin huomautuksin MTK pitää työryhmän ehdotuksia perusteltuina ja hyväksyttävinä. 

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y. 

Malila Vesa 
lakimies