Takaisin Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista ympäristönsuojeluvaatimuksista

Lausunto

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista ympäristönsuojeluvaatimuksista

22.08.2018

Maa- ja metsätalousministeriö

Yleistä 

Esitetty asetusehdotus korvaisi MMMa 100/01 liitteen 12, MMM-RMO C4 Kotieläinrakennusten ympäristönhuolto. MTK pitää hyvänä, että määräys päivitetään, koska määräys on annettu jo vuosituhannen alussa ja sen jälkeen on tapahtunut tiloilla paljon muutoksia niin eläinten määrässä kuin teknisissä ratkaisuissa. Lisäksi muussa asiaan liittyvässä lainsäädännössä on tapahtunut runsaasti muutoksia. MTK kiittää, että asetus on aiempaa rakentamismääräystä joustavampi, jolloin se antaa tiloille mahdollisuuden soveltaa erilaisia tekniikoita ja menetelmiä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tarkoista määräyksistä luopuminen helpottaa myös asetuksen ajan tasalla pysymistä, kun muussa asiaan liittyvässä lainsäädännössä tapahtuu muutoksia. 

3 § Yleisiä vaatimuksia 

Ehdotuksessa todetaan ”Kotieläinrakennukset ja lantavarastot tulee sijoittaa tuulelta suojattuun paikkaan tai, jos se ei ole mahdollista siten, että niistä tulevat päästö- ja hajuongelmat haittaavat ympäristöä ja naapurustoa mahdollisimman vähän. Kotieläinrakennuksen lannanpoisto ja -käsittely tulee suunnitella niin, että lantakaasupäästöjä kotieläinrakennuksista ja lantavarastoista ilmastoon pystytään vähentämään.” 

Yleinen vaatimus päästö- ja hajuongelman minimoimiseksi on sinänsä tarpeeton, sillä YSL:n (527/2014) 7 § mukaan toiminnanharjoittajan on järjestettävä toimintansa niin, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä ennakolta ja jos pilaantumista ei voida kokonaan ehkäistä, se on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Kaasupäästöjen vähentäminen on hyvä tavoite, mutta lannanpoiston ja -käsittelyn suunnitteleminen niin, että kaasupäästöjä eläinsuojista ja lantavarastoista voidaan vähentää, on haasteellista avo-/verhoseinäisissä rakennelmissa. Uusien lantaloiden kattaminen/peittäminen on pakollista NiA:n (1250/2014, 7 §) mukaan, joten lantavarastojen osalta vaatimus tulee sitä kautta täytettyä. Lisäksi sana ilmasto on syytä korvata sanalla ilma. 

4 § Lannan varastointitilavuuden perusteena oleva varastoimisaika 

Lannan varastoinnista säädetään myös NiA:ssa (5 §). MTK katsoo, että NiA:n säädökset ovat riittävät eikä niitä tule kiristää tässä asetuksessa.  

5 § Muiden jätteiden varastointi 

Asetusluonnoksessa todetaan ”Tuotantorakennusten yhteydessä olevan WC:n jätteitä ei saa johtaa lietekouruun, vaan ne on johdettava lietesäiliöön, erilliseen umpisäiliöön tai kunnan viemäriverkostoon.” Käsittelemättömien WC-vesien johtaminen lietesäiliöön ja käyttäminen lannoitukseen on kiellettyä muun lainsäädännön nojalla (MMMa (12/12), 11 a §), joten tämä kohta on syytä korjata.  

Lisäksi esitetään, että ”Siipikarjarakennusten pesu- ja desinfiointivedet tulee johtaa umpisäiliöön, jonka tilavuus on vähintään viisi kuutiometriä”. MTK ehdottaa, että tästä poistetaan vaatimus umpisäiliöstä ja muutetaan momentti seuraavaan muotoon: ”Siipikarjarakennusten pesu- ja desinfiointivedet tulee johtaa säiliöön, jonka tilavuus on vähintään viisi kuutiometriä. Säiliön rakenteiden tulee estää lannan ja pesuvesien joutuminen pinta- ja pohjavesiin.” 

6 § Eläinten pitopaikan, lantakourujen ja -kanavien rakenteet 

Pykälässä annetaan ehdotuksia lantakaasujen aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi: ”Lantakaasujen aiheuttamia haju- ja päästöongelmia voidaan vähentää lietekanavan pohjalaattaan asennettavalla lannan jäähdyttämisputkistolla. Lantakaasupäästöjä voidaan vähentää myös rakolattian alla olevan poistoilman imukanavan suodattimella.” 

Tekniikat itsessään ovat mahdollisia, mutta ohjeet ja suositukset eivät ole hyvää lainsäädäntöä. Lisäksi ohjeista muodostuu käytännössä helposti pakottavia normeja, joten niitä ei ole syytä kirjata asetukseen. Jos tekniikat halutaan mainita, sopivat ne asetuksen perustelumuistioon (3 §).  

7 § Kuivalantalan rakenteet ja kattaminen 

Pykälässä puhutaan avolantaloista ja katetuista lantaloista. NiA edellyttää, että kaikki uudet lantalat on katettava tai peitettävä. Se, mitä avolantalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä, tulisi määritellä, jotta vältytään sekaannuksilta. 

8 § Lietelantalan ja virtsasäiliön rakenteet ja kattaminen 

Pykälässä todetaan: ”Allasrakenteisessa lietelantalassa on oltava betonirakenteinen pohjalaatta sekoitusta ja tyhjennyspumppausta varten.” Tämä ilmaus on myös epätarkka, joten sitä olisi syytä selventää. Tarkoitetaanko tällä sitä, että kumialtaassa tulee olla eräänlaiset kaivot, joissa on betonipohja ja joiden kautta suoritetaan sekoitus ja/tai täyttö vai jotakin muuta? 

Pykälässä todetaan myös, että ”Lietelantalan ja virtsasäiliön kattamisella voidaan estää haju- ja lantakaasupäästöjä ja mikäli ympäristönäkökohdat vaativat, tulee säiliö kattaa.” Uusien varastojen kattaminen/peittäminen on pakollista jo NiA:n perusteella, joten vaatimus on tarpeeton.  

Muistio  

Muistiossa todetaan, että asetus tulisi voimaan kesällä 2018. Tämä ei enää ole mahdollista, joten se on syytä muuttaa muotoon syksyllä 2018. 

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Antti Sahi
toiminnanjohtaja

Airi Kulmala
asiantuntija

Juha Lappalainen 
tutkimuspäällikkö