Takaisin Suurta epävarmuutta edessä EU:ssa – Suomen maatalous tarvitsee pitkäjänteisempää näkymää

Tiedote

Suurta epävarmuutta edessä EU:ssa – Suomen maatalous tarvitsee pitkäjänteisempää näkymää

21.04.2017

Maatalousinvestointien aikajänne on pitkä. Epäselvä tilanne ja poliittinen kalenteri EU:ssa ovat johtamassa siihen, että nykyisen budjettikauden loppuun vuonna 2020 ja sen jälkeiseen aikaan kohdistuu nyt poikkeuksellisen suurta epävarmuutta. Tulevilla päätöksillä on suora yhteys maatalouspolitiikan rahoitukseen ja maatalouspolitiikan järjestelmiin myös Suomessa. Erityinen kysymys Suomelle on nykyisen maaseutuohjelman toimenpiteiden jatkuminen vuoden 2020 jälkeen. Suomen hallituksen on kyettävä omilla toimillaan pienentämään maatalouspolitiikkaan liittyvää epävarmuutta, sanoo johtaja Simo Tiainen MTK-Keski-Pohjanmaan kevätkokouksessa 21.4.2017 Kalajoella.


EU:n tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta aiheuttaa erityisesti Britannian EU-ero Brexit, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia EU:n budjettiin ja sisämarkkinoiden toimintaan. Kuluvana vuonna käydään vaalit sekä Ranskassa että Saksassa. Näiden maiden seuraavien hallitusten yhteinen näkemys EU:n ja sen eri politiikoiden tulevaisuudesta on tärkeää. Seuraavat europarlamenttivaalit ovat edessä jo kahden vuoden kuluttua keväällä 2019. EU:lla on myös edessään suuria päätöksiä uusista haasteistaan, jotka liittyvät esimerkiksi sisäiseen turvallisuuteen ja pakolaispolitiikkaan.

Simo Tiaisen mukaan käsillä olevien epävarmuustekijöiden vuoksi näyttää varsin selvältä, että vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskevia päätöksiä esimerkiksi tulevan maatalouspolitiikan sisällöstä ei EU:ssa kyetä tekemään nykyisen parlamentin ja komission kaudella. 

– Realistisempi aikataulu lopullisille päätöksille ovat seuraavan komission ja parlamentin kaudella vuosina 2021-2022, toteaa Tiainen.

EU:n komissio on käynnistänyt vuoden 2020 jälkeistä maatalouspolitiikkaa koskevan valmisteluprosessin. Komissio valmistelee parhaillaan vuoden lopulla annettavaa tulevaa maatalouspolitiikkaa koskevaa tiedonantoa. Asia kytkeytyy läheisesti EU:n seuraavaan rahoituskehykseen, jota koskevan esityksen komission pitäisi antaa niin ikään vuoden loppuun mennessä.

– Keskustelu Suomessakin on syytä kääntää siihen, mitä tapahtuu maatalouspolitiikan järjestelmissä nykyisen kauden päättyessä ja siirtymävaiheessa vuosina 2021 ja 2022. Viljelijän kannalta nykyisen politiikan jatkaminen parilla vuodella olisi epävarmuutta pienentävä tekijä. Maatalouspolitiikkaan kohdistuvan epävarmuuden pienentäminen on nostettava keskeiseksi tavoitteeksi myös Suomen hallituksessa, ehdottaa Tiainen.

Lisätietoja: johtaja Simo Tiainen, 040 553 3131