Takaisin Saunapalvin pelastusoperaatio etenee

Tiedote

Saunapalvin pelastusoperaatio etenee

31.03.2017

Suomi lähtee hakemaan perinteiselle saunapalville pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin. MTK ja Lihakeskusliitto ovat nyt toimittaneet maa- ja metsätalousministeriölle hakemukseen tarvittavat PAH-analyysitulokset. Seuraavaksi odotetaan ministeriön toimenpiteitä.


Perinteisen saunapalvin valmistus voi ehkä sittenkin jatkua. Suomi lähtee hakemaan perinnepalville niin sanottua pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin.

Saunapalvin pelastusoperaatiota vetävät MTK ry ja Lihakeskusliitto ry. Myös Keittiömestarit ry ja Suomen teurastamoyrittäjät ry ovat ilmaisseet tukensa perinnepalville.

 Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi MTK:sta kertoo, että pysyvän poikkeuksen hakemisesta sovittiin maa- ja metsätalousministeriön kanssa maaliskuun alussa.

– Ministeriön ehtona kuitenkin oli, että teollisuus toimittaa perinnepalvareiden PAH-analyysituloksia viimeisten kolmen vuoden ajalta. Näin voimme näyttää, miten palvin PAH-pitoisuuksien pienentämiseksi on tehty paljon työtä, sanoo Syväniemi.

Ministeriö lähetti jo maaliskuun alussa Euroopan komissioon ennakkotiedon, että Suomi tulee hakemaan perinteiselle saunapalville pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin. Lihakeskusliitto lupautui koordinoimaan PAH-tulosten keräämistä.

– Olemme tänään toimittaneet tulokset ministeriöön. Aineistossa on kaikkiaan 47 tulosta yhteensä 11 yrityksestä. Aineisto on vuosilta 2012-2017, Lihakeskusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela kertoo.

Lihakeskusliitto on sitoutunut pitämään yritysten analyysitulokset luottamuksellisina. Ministeriölle on toimitettu vain lista yrityksistä sekä tuloskooste, josta ei voi erotella yksittäisen yrityksen tuloksia.

Perinteinen saunapalvi tarkkaan määritelty

Mitä perinteisen saunapalvi sitten on? Ehkä paras määritelmä perinteiselle saunapalvaukselle löytyy Saunapalviyhdistys ry:n tekemästä saunapalvin nimisuojahakemuksesta. Parhaillaan viranomaiskäsittelyssä oleva hakemus koskee nimenomaan valmistusmenetelmää. Saunapalvikinkku on määritelmän mukaan ”savustettu leppäpuulla savusaunassa suorasavustusmenetelmällä”. Vähintään 12 tunnin kypsytysaika antaa tuotteille luonteenomaisen maun ja rakenteen.

Teollisuus on muokannut prosessejaan

Ongelmana saunapalvissa ovat valmistusprosessissa syntyvät PAH-yhdisteet. Liiallisina määrinä ne ovat terveydelle haitallisia, ja siksi raja-arvoja on lähdetty kiristämään EU-tasolla. Viimeisimmän kiristyksen siirtymäaika on loppumassa syyskuussa.

Teollisuus on tehnyt paljon toimenpiteitä sekä itse että viranomaisten kanssa PAH-pitoisuuksien alentamiseksi tuotantoprosessissa. Myös Lihakeskusliitto on muun muassa tuottanut artikkeleita ammattilehti Lihalehteen ja järjestänyt savustuskoulutusta.

– Ikävä kyllä perinteiset savustusmenetelmät eivät taivu uusiin raja-arvoihin. Saunapalviyrittäjät pystyvät kyllä valmistamaan raja-arvoihin mahtuvia tuotteita, mutta valmistusprosessia pitää muuttaa niin paljon, ettei kysymyksessä ole enää sama perinteinen tuote. Tuotteiden maku, tuoksu ja rakenne muuttuvat ratkaisevasti. Viranomaiset ja elinkeino ovat yhdessä arvioineet perinnepalvin kulutusmäärät niin pieniksi, ettei terveyshaittaa kuitenkaan pitäisi syntyä, muistuttaa Syväniemi.

Mari Hannuksela iloitsee pelastusoperaation etenemisestä.

– On hienoa, että viranomaiset lähtivät kanssamme puolustamaan perinnepalvausta. Yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä sekä ministeriön että valmistajien kanssa. Toivomme kovasti, että pysyvä poikkeus saadaan ja Suomessa voidaan tulevaisuudessakin nauttia perinteisistä palviherkuista, kertoo Hannuksela.

Lisätietoja:
Syväniemi Anni-Mari, MTK ry, 050 511 8909
Hannuksela Mari, Lihakeskusliitto ry, 040 515 1379