Takaisin Ruusukaali parhaimmillaan

Tiedote

Ruusukaali parhaimmillaan

09.10.2018

Kotimaisen ruusukaalin satoa alettiin korjata syyskuun lopulla. Kausi jatkuu aina vuoden vaihteeseen saakka. Ruusukaalin nykylajikkeet ovat jo vuosikymmeniä maistuneet herkullisilta, joten mahdolliset ennakkoluulot ruusukaalin maun voimakkuudesta, jopa kitkeryydestä, on nyt syytä täysin unohtaa. Suloisten ruusukaalin kerien valmistaminen ruoaksi on nopeaa ja helppoa.

Kotimaisten ruusukaalien puhtauden ja laadun salaisuus on se, että ruusukaalit viljellään pientuotantona, ne kerätään pelloilta käsityönä ja ne lajitellaan käsin. Ruusukaalit pakataan 300 tai 400 gramman rasioihin, jolloin ne säilyvät kolhiintumattomina. Lähellä tuotetun ruusukaalin sesonki jää helposti huomaamatta. Se kestää loka-, marras- ja joulukuun.

Suosio hienoisessa kasvussa

Kuten muutkin avomaan kasvikset, myös ruusukaali joutui tänä vuonna sinnittelemään kuivuuden ja kuumuuden kanssa, mutta kastelujärjestelmät tiloilla toimivat ja sato on valmistunut. Ruusukaalia viljellään Suomessa vain noin 30 hehtaarin alalla. Ruusukaalia ei vielä osata riittävästi arvostaa. Kotimaisen ruusukaalin kulutus on viimeisen 10 vuoden aikana lisääntynyt hyvin vähän.

Hyvä ravintoarvo

Ruusukaali on energiapitoisuudeltaan yhtä kevyttä kuin kukkakaali, mutta se sisältää monipuolisesti kivennäis- ja hivenaineita, muun muassa kaliumia. Kuitua ruusukaalista saa hyvin, samoin C- ja K-vitamiineja sekä B-ryhmän vitamiineista varsinkin folaattia. Muiden kaalikasvien tavoin myös ruusukaalissa on ihmisen terveydelle hyödyllisiä, elimistöä suojaavia yhdisteitä.

Käytä syyskauden ruokiin

Ruusukaali sopii hyvin syyskauden lammasruokien, riistan, poron ja paistien seuraan. Hirvi-, peura- ja sorsaruokien lisäkkeenä ruusukaalilla on totuttu herkuttelemaan. Maukas kasvisruoka ruusukaalista valmistuu niin, että ruusukaalit paahdetaan kevyesti öljyttyinä uunissa, lisätään pähkinöitä tai siemeniä ja kuivattuja karpaloita. Jos haluaa, tämän ruoan voi makeuttaa kevyesti hunajalla ja lisätä pintaan mozzarellajuustoa.

Helppo valmistaa

Ruusukaaleista leikataan pois kannat ja kantaosaan voi tehdä ristiviillon ennen kypsentämistä. Jos kaaleissa on kokoeroja, isoimmat kaalinnuput kannattaa halkaista, jotta kaikki kypsyvät samassa ajassa. Uunissa paahtaminen, pannussa paistaminen tai höyrykypsennys sopivat ruusukaalille. Tarjolle tuotaessa voi irrotella kaalien uloimpia lehtiä, jotka näyttävät houkuttavilta ja kauniilta.

Ruusukaalille on nimetty viikko 41 (8. – 14.10.2018)

Kokeillut ruokaohjeet:
Ruusukaali-pekoniherkku

Ruusukaalia ja sitruunakastike


Mika Virtanen

asiantuntija, puutarha ja kasvinterveys

puutarha-asiat, peltokasvivaliokunnan sihteeri, Juuresten-, Kaalin- ja Sipulintuottajat ry, kasvinsuojeluasiat, torjunta-aineet, kasvinterveysasiat, siemenasiat, kylvösiemenjaoston sihteeri, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta, vieraslajiasiat, lannoiteasiat

+358 20 413 2468

+358 40 054 4728

aiheet: ruusukaali