Takaisin Ruokaa! – Kestävä maatalous ja ruoantuotanto -oppikirja ilmestynyt

Tiedote

Ruokaa! – Kestävä maatalous ja ruoantuotanto -oppikirja ilmestynyt

12.02.2019

Oppikirjauutuus Ruokaa! – Kestävä maatalous ja ruoantuotanto (Maahenki 2019) johdattaa ruoantuotannon perusteisiin. Se antaa kokonaisnäkemyksen kotimaisen ruoantuotannon kestävyydestä pellolta pöytään. – Kirjaa on odotettu, koska vastaavaa teosta ei ole aiemmin ollut, iloitsee MTK:n koulutusjohtaja Susanna Aro, joka käynnisti kirjahankkeen. 

Oppikirja johdattaa ruoantuotannon perusteisiin kiinnostavasti, havainnollisesti ja motivoivasti. – Kirjasta tuli niin kattava, että se soveltuu perusopetuksen lisäksi toisen asteen opetukseen, ammatillisiin oppilaitoksiin ja johdannoksi korkeakouluopintoihin, Aro sanoo.

– Myös yläkoulussa on mahdollista opettaa ruoantuotantoon liittyvää valinnaista oppiainetta. Oppiaineen nimen voi koulu itse määrittää, Aro jatkaa.

Noin joka seitsemäs suomalainen työtätekevä on tavalla tai toisella työssä ruoka-alalla. Ruoan tuotanto, jalostus, jakelu, kauppa, valmistus ja tarjoilu ovat arkisia välttämättömyyksiä, joita ilman emme voi elää.

Ruoan tuottaminen kestävällä tavalla on koko ihmiskunnan kohtalonkysymys. Ruoantuotannon järjestäminen edellyttää erityistä osaamista ja vastuunottoa. Asia ei kuulu yksin maataloudelle tai millekään muulle ketjun osalle, vaan se kuuluu kaikille. Ruoantuotannon perusteista kertova kirja sopii luettavaksi myös muille kuin alalla toimiville.

Kirjan asiantuntevat kirjoittajat ovat yliopistonlehtori Mervi Seppänen , professori Laura Alakukku , tutkimusprofessori Marketta Rinne ja tutkimusprofessori Sirpa Kurppa . Kirjoittajat edustavat alansa uusinta tutkimusta ja osaamista.

Oppikirjan julkaisija on Maahenki Oy ja se on toteutettu MTK:n Säätiön tuella. Kirjaa voi tilata Maahangen verkkokaupasta 24,90 euron hintaan:
https://maahenki.fi/tuotteet/ruokaa-kestava-maatalous-ja-ruoantuotanto/

Lisätietoja:
koulutusjohtaja Susanna Aro MTK ry, puh. 040 735 2138