Tilaisuuden tavoitteena oli jakaa tietoa tuoreimmista hiilinielujen ja -päästöjen tutkimustuloksista ja keskustella kestävästä metsätaloudesta ja maataloudesta pohjoisissa olosuhteissa. Parhaillaan EU:ssa käsitellään komission LULUCF-lakiesitystä, jossa ei esimerkiksi huomioida riittävästi metsien hiilinielua. Tilaisuudessa selvitettiin tieteellistä näkökulmaa aiheeseen.

LUKEn professori Hannu Ilvesniemi korosti heti aluksi, että pääsyy ilmastonmuutokseen on fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt. Jos siis halutaan vaikuttaa ilmastoasioissa, on aloitettava siitä. Suomen metsät ja metsäiset maat ovat suuri hiilinielu.

70-luvusta lähtien Suomen metsien kasvu on ylittänyt poistuman, ja olemme siihen aikaan verrattuna tuplanneet puunkasvun. Aiemmin metsiä saatettiin hakata enemmän kuin ne kasvoivat, ja valtio tajusi, että asiaan oli reagoitava. Nykyiset metsämme eivät ole kasvaneet sattumalta, vaan edellisten vuosikymmenten tekojen ja investointien ansiosta. Tämä on huomioitava myös referenssitasoja mietittäessä. Tähän mennessä on ollut taloudellisesti houkuttelevaa sijoittaa metsätalouteen. Jos tämä houkuttelevuus kadotetaan väärin asetetuilla referenssitasoilla, kasvu vähenee.

Ilvesniemi myös kertoi, että Suomessa on nyt huomattavasti enemmän nuoria metsiä kuin vuonna 1950. Nuoret metsät sitovat enemmän hiiltä, ja metsiä on uusittava säännöllisesti. Aktiivinen metsänkäyttö on parasta ilmastopolitiikkaa. Kestävä metsien käyttö ja hiilineutraalisuustavoitteet voidaan yhdistää.

LUKEn professori Antti Asikainen ihmetteli puolestaan, että aiemmin olemme metsiemme kanssa olleet ilmastonäkökulmasta hyviä tyyppejä, mutta nyt olemmekin yhtäkkiä syytettyjen listalla.

16 prosenttia Suomen tuloista tulee biotaloudesta. 43 miljardin vuotuiset tulot saavutetaan, kun käytetään noin 80 miljoonaa kuutiometriä puuta vuosittain. Kasvava biotalous tarvitsee lisää puuta, ja Suomessa suunnittelemme lisäävämme vuosittaista puun käyttöä 10 miljoonalla kuutiolla.
LULUCF-referenssitasojen pitäisi olla reiluja ja motivoida aktiiviseen metsän käyttöön.

Asikainen myös huomautti, että hiilinielumme eivät välttämättä ole turvallisissa käsissä, jos metsiä ei käytetä. Riskit tuhoihin kasvavat vanhenevissa metsissä, esimerkiksi hyönteistuhojen, myrskyjen ja palojen myötä.  

Maankäytön muutoksia on Asikaisen mukaan tarkasteltava pitemmällä aikavälillä. Tulevaisuuden hiilensidontamahdollisuutta ei saa vaarantaa yrittämällä saada aikaan lyhyen aikavälin ilmastoetuja. Myös muut puhujat tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että tarkasteluaikavälin on oltava riittävän pitkä.

Ruotsin maataloustieteiden yliopiston SLU:n professori Thomas Kätterer huomautti, että meidän on tuotettava tietty määrä ruokaa, ja siitä tulee väkisinkin päästöjä. Samalla hän korosti, että maaperällä on keskeinen rooli globaalissa hiilenkierrossa. Maankäytön muutokset vaikuttavat maaperään sitoutuneen hiilen määrään. Jos esimerkiksi siirrytään nurmiviljelystä viljan viljelyyn, menetetään osa sitoutuneesta hiilestä. Myöskään viljelyn lopettaminen ei automaattisesti vähennä hiilipäästöjä, vaan vaikutus on päinvastainen.

Kätterer esitteli myös tutkimustuloksia siitä, kuinka lannoitettu maa sitoo enemmän hiiltä kuin lannoittamaton. Lannoitetuissa kasveissa esimerkiksi juuret kasvavat paremmiksi ja korkea tuottoaste käytettyä pinta-alaa kohden lisää maahan sitoutuneen hiilen määrää. Hän myös muistutti, etteivät nykyiset IPCC:n (kansainvälinen ilmastopaneeli) laskentasäännöt huomioi peltomaiden maanpäällisen kasvuston hiilensidontaa. Paljon hiilensidonnan potentiaalia jää tunnistamatta.

Euroopan komission (DG CLIMA) senioriasiantuntija Simon Kay kertoi LULUCF-ehdotuksen tarjoavan tasapainoa ja samalla mahdollisuuksia joustoihin. Ehdotusta tehtäessä on otettu huomioon 4.11.2016 voimaantulleen Pariisin ilmastosopimuksen pyrkimykset kohti vähempipäästöistä taloutta. Se on myös linjassa ruokaturvanäkökulman ja EU:n 2030 päästövähennystavoitteiden kanssa.

Komissio tiedostaa, että eri jäsenmailla on eri ominaispiirteensä, jotka pyritään ottamaan huomioon päätöksenteossa. Suomenkin erityispiirteet on hyvin tiedossa. Kay tunnisti muiden puhujien esiinnostamia tärkeitä huomioita: Täytyy keskittyä koko talouden päästöihin, ja myös esimerkiksi fossiiliset polttoaineet otetaan huomioon. Aktiivisesta metsänhoidosta pitäisi palkita. Eri osatekijöiden vaikutusten hahmottaminen on kuitenkin hankalaa ja Kay myönsikin sen vaativan apua tieteellisen puolen asiantuntijoilta. Hän myös painotti, ettei ehdotus ole osoitettu yksittäisille toimijoille kuten maanviljelijöille ja metsänomistajille, vaan EU:n jäsenmaille.

Tilaisuuden vapaamuotoisemmassa keskustelussa mietittiin mm. yleisöstä esiin nostettua riskiä, että tämänhetkisellä LULUCF-ehdotuksella investoinnit metsään ja biotalouteen vähenevät ja jos valtio ei pysty saavuttamaan tavoitteitaan, sille tulee iso lasku maksettavaksi. Kay ei tunnistanut tätä ongelmaa, mutta muiden puhujien kommenteista oli pääteltävissä, että nykyiseen ehdotukseen ei olla tyytyväisiä. Kehys ehdotukselle on olemassa, sitä tulisi tarkentaa.

MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi koosti päivän annin yhteen. Niin kuin kaikissa esityksissä mainittiin, ongelmaa täytyy katsoa paljon suuremmassa mittakaavassa, ja on otettava huomioon taloudelliset, ekologiset ja ilmastopoliittiset vaikutukset. Tilaisuudessa vallitsi yhteisymmärrys siitä, että EU:n jäsenmaat eroavat paljon toisistaan. Suomi ja Ruotsi ovat metsäpainotteista maita, kun taas moni muu maa on maatalouspainotteisia. Nämä erot täytyy huomioida reilusti. Ei voi olla vain yksi monimutkainen EU:n lähestymistapa.

Tilaisuudessa käytiin paljon keskustelua metsän referenssitasosta: Mikä sen on oltava, ja paljonko sen oltava. Keskustelu jatkuu, mutta jäsenmaiden on saatava ottaa kantaa laskentatapoihin.

Sahi myös huomautti, että tutkijat eivät ole varmoja, onko LULUCF viemässä biotaloutta oikeaan suuntaan. Komission on huomioitava tämä ja asiasta on käytävä vielä keskustelua. Ehdotuksen sisältöä voidaan vielä muuttaa.

Maataloudella ja metsällä on tärkeä rooli LULUCF:ssä. Meillä on tiettyjä ongelmia ja tuotamme myös päästöjä. Viljelijöiden ja puuntuottajien tähän mennessä tekemä työ on ollut kuitenkin erittäin tärkeää ja tuottanut hyvää ympäristölle. Tämän työn tulee saada jatkua.