Takaisin Koulutusjohtaja Susanna Aro jatkaa Metsäkoulutus ry:n hallituksen puheenjohtajana

Uutinen

Koulutusjohtaja Susanna Aro jatkaa Metsäkoulutus ry:n hallituksen puheenjohtajana

12.12.2017

MTK:n koulutusjohtaja Susanna Aro valittiin uudelle nelivuotiskaudelle Metsäkoulutus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi yhdistyksen syyskokouksessa 12.12.2017.

Metsäkoulutus ry:n tavoitteena on saada metsäalan koulutuksen parissa olevat toimijat entistä tiiviimpään yhteistyöhön aikana, jolloin koulutussektorin käytössä on yhä niukkenevat rahalliset resurssit.

Mukana on molemmat metsäalan opetusta tarjoavat yliopistot, ammattikorkeakoulusektori sekä toisen asteen koulutuksen järjestäjät. Yhdistyksellä on 42 jäsentä, joista noin puolet on koulutuksen järjestäjää ja puolet sidosryhmätahoja opiskelijajärjestöjä sekä kaksi kannatusjäsentahoa.

Yhdistyksen toiminta rakentuu hankkeiden koordinointiin, toimijoiden yhteen saattamiseen ja yhteiseen tekemiseen metsäalan koulutuksen parhaaksi. Yhdistyksellä on takanaan vahva taustatuki Suomen Metsämiesten säätiön toiminnalla, joka rahoittaa Metsäkoulutus ry:n hakemia koulutushankkeita.