Takaisin Metsänomistajat ovat entistä kiinnostuneempia luonnon- ja maisemanhoidosta metsätaloudessaan

Uutinen

Metsänomistajat ovat entistä kiinnostuneempia luonnon- ja maisemanhoidosta metsätaloudessaan

24.03.2017

Metsänomistajat kiittelevät metsälakia erityisesti siitä, että nyt heillä on entistä paremmat mahdollisuudet ottaa ympäristöasiat ja luonnon monimuotoisuus huomioon metsätaloudessa, kertoo tuore Metsätutka-kysely.

Metsälaki on vaikuttanut metsänomistajien tapaan hoitaa metsäänsä noin kolmanneksella vastaajista. Eniten ovat kiinnostaneet jatkuva kasvatus ja poimintahakkuut ja mielenkiintoon ovat vaikuttaneet eniten halu hoitaa luontoa ja ympäristöä sekä maisema. Innokkaimmin uusia metsänkäyttötapoja ovat kokeilleet alle 45 -vuotiaat metsänomistajat.

Suurin este siihen, ettei uusia metsänkäsittelymuotoja ole otettu käyttöön on se, ettei tilalla ole soveltuvia kohteita.

Noin puolet vastaajista oli hakenut ja saanut kemera -tukea taimikonhoitoon tai nuoren metsän hoitoon. Vain neljäsosa metsänomistajista olisi jättänyt kyseiset työt tekemättä, jos ei olisi saanut niihin tukea.

Metsänomistajat toivoivat, että julkista metsätalouden julkista rahoitusta suunnattaisiin erityisesti metsien kasvua lisääviin toimenpiteisin. Kolmasosa toivoi tukea suunnattavan enemmän luonnonhoitoon ja vesistönsuojeluun. Eniten luonnonhoitoa ja vesistönsuojelua toivottiin Pohjois-Suomessa.

- Melkoisia luonnonsuojelijoita maanomistajat kyllä ovat, ja hyvä niin, toteaa MTK:n ympäristöasiantuntija Markus Nissinen.

Metsätutka -kyselyn toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy ja siihen haastateltiin puhelimitse 554:ää  metsänomistajaa maaliskuussa 2017.