Takaisin Maa- ja metsätalous Katovicen ilmastokokouksessa

Uutinen

Maa- ja metsätalous Katovicen ilmastokokouksessa

21.12.2018

Katowicessa pidettiin joulukuussa YK:n 24 ilmastokokous. Tämän vuotinen kokous oli tavanomaista merkityksellisempi, koska sen tavoitteena oli laatia vuonna 2015 Pariisissa sovitun ilmastosopimuksen sääntökirja. Siinä onnistuttiin kohtuullisen hyvin. Puutteeksi jäi se, että markkinamekanismeja säätelevistä säännöistä ei kyetty sopimaan, vaan ne siirrettiin ratkaistavaksi seuraavaan kokoukseen syksyllä 2019. Seuraavana askeleena on sopia globaalisti päästövähennysvelvoitteista. Tällä hetkellä päästöjä leikkaavaan Kioton sopimuksen toiseen velvoitekauteen on suurista päästäjistä sitoutunut ainoastaan EU, jolla on 20 % vähennysvelvoite vuoden 1990 tasoon verrattuna. Suurin osa maailman maista on sen sijaan tehnyt kansallisia sitoumuksia tavoitellen Pariisin sopimuksen velvoitteita.

Tähän saakka maatalouden osuus on ollut vähäinen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Tilanne alkoi muuttua vuonna 2018 YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) tehtyä aloitteen niin sanotun Koronivia -ryhmän perustamisesta. Tällä hetkellä Koronivia -työryhmä on osa kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita. Se laati viime vuonna suunnitelman kahden seuraavan vuoden työohjelmaksi, joka nimettiin tiekartaksi. Sen mukaan ensi kevään käsitellään maatalouden sopeutumista ja sopeutumisen vaatimia toimenpiteitä ilmastonmuutokseen sekä maaperän hiilinieluihin, maaperän kuntoon ja hedelmällisyyteen liittyviä asioita. Syksyllä 2019 asialistalla ovat peltoviljelyn ravinteet ja lannankäsittelyyn liittyvät kysymykset.

Koronivia ryhmän on määrä saada työnsä valmiiksi syksyllä 2020, jolloin se raportoi maatalouden osuudesta ilmastonmuutokseen ja sen potentiaalista olla osa ilmastonmuutosratkaisua.

Pariisin ilmastosopimuksessa on velvoite tarkastaa päästövähennystavoitteita vuonna 2020. EU on jo tammikuussa 2018 ilmoittanut tekevänsä tarkastelun. IPCC:n 1,5 asteen rapotin jälkeen on erittäin todennäköistä, että päästövähennystavoitteita kiristetään nykyisestä. Meidän edunvalvonnassamme on tärkeää, että uudet päästötavoitteet eivät ole kohtuuttomia maaseudun kannalta ja että sopeutumistoimenpiteet ovat meidän kannaltamme oikeudenmukaisia ja riittäviä. 

Jukka Rantala, asiantuntija, jukka.rantala(a)mtk.fi, 040 715 8710




Saatat olla kiinnostunut myös näistä