Takaisin Kuluttajien maitoadressi luovutettiin alan toimijoille

Uutinen

Kuluttajien maitoadressi luovutettiin alan toimijoille

11.06.2018

Adressit.com -palvelussa julkaistu nettiadressi luovutettiin sidosryhmille maanantaina 11.6. MTK:n tiloissa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa. Adressin ideana oli koota allekirjoituksia lauseelle, jossa todetaan, että "olen valmis maksamaan 10 senttiä lisää kotimaisesta maitolitrasta". Palvelu keräsi allekirjoituksia reilut 19 000 kappaletta.   

Hankkeen puuhamies oli vihtiläinen Ari Hämäläinen . Ajatuksen adressista Hämäläinen kertoo saaneensa useista viime aikoina julkisuudessa olleista tarinoista maitotiloilta. Kiinnostus ylitti kaikki odotukset.

maitoadressi_7_net.jpg
Ari Hämäläinen

– Adressi osoittaa, miten tärkeää meille kuluttajille on turvata suomalainen maidontuotanto ja kotimaisten maitotuotteiden saatavuus, iloitsee Ari Hämäläinen. 

Suomalaiset juovat eniten maitoa maailmassa. Niin ikään juustojen kulutuksessa suomalaiset sijoittuvat kärjen tuntumaan heti ranskalaisten jälkeen.

– Kuluttajien luottamus on ansaittu huippulaatua tuottavien suomalaisten maidontuottajien työllä ja osaamisella. EU:n kasvavan maidontuotannon puristuksessa kamppailevalle Suomen maitosektorille kuluttajien tunnustus on erittäin arvokas, toteaa MTK:n maitovaliokunnan puheenjohtaja Eero Isomaa

Viime vuoden kesäkuusta alkaen kuluttajat ovat voineet tarkistaa maitotuotteiden pakkausmerkinnöistä, että tuote on valmistettu suomalaisesta maidosta.

Suomalaisen tuotteen tunnistaa Hyvää Suomesta – Gott från Finland -merkistä. Vaihtoehtoisesti se, mistä maito on peräisin, voidaan ilmoittaa tuoteselosteen yhteydessä sanallisesti.

maitoadressi_2_net.jpg
Eero Isomaa

Maidon alkuperän ilmoittaminen on osa kahdeksassa EU-maassa käynnistettyä kaksivuotista kokeilua. Keskeisistä maitotuotteista vain jäätelöt eivät ole kokeilun piirissä.

Suomessa myytävistä tuotteista vaatimus alkuperän ilmoittamisesta koskee vain Suomessa valmistettuja tuotteita. Puuttuva tieto on viite siitä, että kyse on ulkomaisesta tuotteesta.

– Valitsemalla kotimaisen maitotuotteen, varmimmin huolehtii suomalaisten maidontuottajien pärjäämisestä, Isomaa korostaa. 

Nettiadressin olivat vastaanottamassa S-ryhmän, Valion ja Arla-Suomen edustajat.

Lisätietoja:
Maitovaliokunnan puheenjohtaja Eero Isomaa, puh. 0400 587 131