Takaisin Läheltä parempaa -kampanja ja somekoulutus

Uutinen

Läheltä parempaa -kampanja ja somekoulutus

03.10.2018

Osana meneillään olevaa ruuan arvostuskampanjaa, #läheltäparempaa ja #mistäruokasionkotoisin, järjestetään maatalousyrittäjille suunnattua some-koulutusta lokakuun aikana. Suunnitellut kolme koulutustilaisuutta täyttyivät hetkessä ja moni asiasta kiinnostunut jäi ilman koulutuspaikkaa. On upea asia, että tämä kampanjan tarjoama somekoulutus kiinnosti näin paljon MTK:n jäsenistöä! Tätä ennakoimme, kun keväällä koulutustarvekyselyyn vastasi noin 500 maatalousyrittäjää.

Läheltä parempaa-kampanjan ohjausryhmässä on sovittu, että suunnitellut koulutukset pidetään sovitusti ja niistä kerätään osallistujapalaute. Tämän jälkeen arvioidaan, millaisia kokemuksia ja kehitysehdotuksia koulutuksen toteutuksesta ja sen vaikuttavuudesta osallistujilla on. Tämän pohjalta taas tehdään päätelmät siitä, millaista tarvetta jäsenistöllämme on some-koulutukselle jatkossa ja miten koulutusta voitaisiin tarpeen mukaan järjestää.

Kaksivuotinen kampanja tähtää kotimaisen ruuan arvostuksen nousuun


Ruuan alkuperä kertoo siitä, minkälaisissa olosuhteissa ruoka on tuotettu ja millaisia vaikutuksia tuotantotavoilla on esimerkiksi ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja siihen, millaisia aineita ravinnon mukana päätyy elimistöön. Ovatko tuotanto-olot ja ruuan reitit pellosta pöytään vastuullisia ja kestäviä?

Maa- ja metsätalousministeriön kaksivuotinen ruuan arvostuskampanja pyrkii lisäämään suomalaisten tietoisuutta ruuan alkuperän merkityksestä ja kertoo, kuinka ruoka tuotetaan meillä Suomessa ja mitä saamme, kun valitsemme lähellä tuotettua ruokaa. Kampanjassa seurataan eri puolilla maata sijaitsevien maatilojen kautta nykyaikaista suomalaista ruuantuotantoa ja etsitään vastauksia sille, miksi suomalaisen ruuan sanotaan olevan maailman puhtainta, vastuullisesti tuotettua ja jäljitettävää.

Mukana on yhteensä yhdeksän maatilaa, joiden tiedot löydät mm. MMM:n nettisivuilta https://mmm.fi/laheltaparempaa
Kampanjan työkaluja ovat lehtiartikkelit, joille pyritään saamaan mahdollisimman hyvä peitto läpi valtakunnan sekä someviestintä facebook-, twitter- ja instagram-kanavissa.

Osallistu sinäkin

Tule mukaan – aina kun sometat omilla tileilläsi, liitä mukaan kampanjan hashtagit #läheltäparempaa ja #mistäruokasionkotoisin – näin saamme sanoman leviämään tehokkaammin.

Anni-Mari Syväniemi, 050 5118 909