Takaisin Maaseutunuorten kevätkuulumiset

Uutinen

Maaseutunuorten kevätkuulumiset

28.04.2018

Maaseutunuorten valtakunnalliset vappukuulumiset Instagramissa #maatyönjuhla

Maaseutunuorten valiokunnan jäsenet valmistautuvat vappuun tahoillaan - toiset jo toukotöitä aloitellen, toiset vasta lumikasoja potkien.

Valiokunnan jäsenet ovat kuvanneet kevään etenemisestä ja vapputunnelmista video- ja kuvatervehdyksiä, jotka löytyvät maaseutunuorten instagram-kanavalta @mtk.maaseutunuoret. 

Lyhyiden videotervehdysten tarkoituksena on iloisen vappumielen levittämisen lisäksi muistuttaa kuluttajia kotimaisen ruuantuotannon merkityksestä, vastuullisuudesta ja ammattitaitoisuudesta ja antaa kasvot tekijöille maitopurkkien ja lihapakettien takana. Maaseutunuoret haluavat myös viestiä, että viljelijä katsoo aina eteenpäin, kohti uutta satoa ja satokautta: Parhaillaan maatiloilla halki Suomen tuhannet maa- ja metsätalouden ammattilaiset korjaavat ja huoltavat kalustoa kevätkuntoon ja odottavat pelloille pääsyä, kaikkein eteläisimmässä Suomessa työt ovat jo alkaneet. Tiloilla tehdään uusia suunnitelmia, ideoidaan ja kehitetään toimintaa ja myös investoidaan maa- ja metsätalouteen.

Maaseutunuoret haastavat kaikki mukaan kuvaamaan kevätkuulumisistaan kuvan tai videon! Merkkaa julkaisu tunnistein #maatyönjuhla #maaseutunuoret ja jaa se sosiaaliseen mediaan. Valiokunnan videot ovat vapaasti kaikkien MTK-laisten käytettävissä iloiseen vappuviestintään.

Maaseutunuorten valiokunnan puolesta vapputerveisin,

Heikki Huhtanen, puheenjohtaja
huhtasheikki@gmail.com, 040 8418725

Heidi Siivonen, 
maaseutunuorten asiamies
heidi.siivonen@mtk.fi, 040 532 9636