Takaisin Veikkolaan voitto: Ylistyslaulu Suomen joutsenelle siivitti Veikkolan koulun ruokavisan voittoon

Uutinen

Veikkolaan voitto: Ylistyslaulu Suomen joutsenelle siivitti Veikkolan koulun ruokavisan voittoon

23.04.2018

Ruokakisan voitto Veikkolaan

Ruokavisan valtakunnallisen loppukilpailun on voittanut Veikkolan koulu Kirkkonummelta, Uudeltamaalta. Jännittävä ja äärimmäisen tiukka loppukilpailu kisattiin perjantaina 20.4. Helsingin Messukeskuksessa Lapsimessuilla. Loppukilpailussa koulujen nelihenkisten edustusjoukkueiden oppilaat valmistivat kolmen ruokalajin ateriakokonaisuuden Ruokatiedon Hyvää Suomesta -näytöskeittiössä satojen silmäparien ja median edessä. Teemana oli tänä vuonna suomalainen ruokakulttuuri.

Veikkolan koulua edustivat 8-luokkalaiset Elena Kinnunen, Vanessa Vähäketo, Jussi Virtanen ja Ronny Sunden opettajansa Ninni Kuisman tuella. Oppilaat olivat historiallisessa asemassa kilpailussa, sillä Veikkola nappasi voiton myös viime vuoden Ruokavisassa. Oppilaat pärjäsivät kuitenkin hienosti paineen alla.

”Tämän vuoden loppukilpailusta paistoi tänä vuonna erityisen hyvin ruokailo”, intoili Ruokavisan sisällöntuottaja ja kotitalousopettaja Sallaroosa Häme.

Tunnelma läpi visan oli rento ja iloinen. Hymy ei hyytynyt kilpailijoilta missään vaiheessa.

Loppukilpailuun olivat selvittäneet valtakunnallisesta alkuerästä tiensä myös Jurvan yhtenäiskoulu Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta sekä Lumijoen peruskoulu Lumijoelta, Pohjois-Pohjanmaalta. Alkueriin osallistui opettajiensa johdolla lähes 3 300 oppilasta yli kolmestasadasta opetusryhmästä eri puolilta Suomea. ”Ilmapiiri täällä kisassa on niin rento! Odotin jäykempää kilpailua, mutta tunnelma on lähes kodinomainen. Se rentouttaa myös oppilaita.” kommentoi Lumijoen peruskoulun opettaja Sari Mäkisalo kisan tuoksinassa.
 
Voittajan valinnan ratkaisi teeman hyvä haltuunotto

Edustusjoukkueiden oppilaat olivat valmistautuneet loppukilpailuun suunnittelemalla kolmen ruokalajin menun, jonka voisi tarjota vaikkapa ystäville. Ennakkotehtävässä joukkueet olivat menujen suunnittelun lisäksi perustelleet valintansa vuoden teeman ruokakulttuurin sekä vastuullisuuden näkökulmasta.

Menut olivat tänä vuonna kovatasoisia ja sisälsivät paljon pikkutarkkaa työskentelyä. Tuomarit kehuivat, kuinka eriomaisesti ruokakulttuuri-teemaa oli käsitelty. Pohjalaisett joukkueet perehtyivät erityisesti oman maakuntansa erityispiirteisiin: eteläpohjalaiset valmistivat mm. kropsua eli maakunnan omaa pannukakkua ja Pohjois-Pohjanmaalla taas ruuat sisälsivät mm. perunaa, jota tuotetaan maakunnassa runsaasti. Veikkolan koulu oli lähestynyt aihetta laajemmin historiallisesta näkökulmasta ja pohtivat ennakkotehtävässään muiden kulttuurien vaikutusta Suomen ruokakulttuurin kehittymiseen.
Veikkolan koulu valmisti alkupalaksi Svea-mamman lihapullia, vatkulikurkkuja ja minttu-jogurttikastiketta, pääruuaksi Venäjän vallan lohikeitto ja tattarinäkkäriä ja jälkiruuaksi ylistyslaulun Suomen joutsenelle. Tuotoksena oli marenkijoutsen, joka sisälsi mm. puolukka-mascarponevaahtoa ja lakritsikastiketta.

Tuomaristo oli ihmeissään siitä, kuinka jouhevaa ja mutkatonta yhteistyötä kaikki joukkueet osoittivat työskentelyssään. Tuomaristo koostui moniammatillisesta huippujoukosta: mukana olivat opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta, toiminnanjohtaja Aira Kuvaja Kotitalousopettajaliitosta, markkinointijohtaja Arto Arhipoff Electroluxilta, tuoteasiantuntija Anni Kulju SOK:lta sekä tuotekehityspäällikkö ja Fazer Culinary Teamin manageri Karri Käki Fazer Food Servicesiltä. Kilpailun juonsi ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi tuottajajärjestö MTK:sta.

”Menujen taso tuntuu nousseen joka vuosi”, kommentoi Aira Kuvaja. Karri Käki kiitteli ryhmiä erityisesti yhteispelin toimivuudesta ja kertoi, että luotsaamansa ammattikeittäjistä koostuva Fazer Culinary Teaminkin menestyksen salaisuus on hyvin yhteen pelaava joukkue, ei niinkään yksilösuoritukset.

Voittajajoukkueen pääpalkinto on yhteisöllinen ja koko koulua hyödyttävä: voittajakoulun kotitalousluokkaa päivitetään uusilla kodinkoneilla. Palkinnosta kertoi tuomariston jäsenenä tänä vuonna vaikuttanut Arto Arhipoff Electroluxilta. Hän vitsaili, että ei tiedä vielä mikä palkinto on, tarkoittaen sitä, että palkinto räätälöidään koulun tarpeiden mukaan. Lisäksi kaikki loppukilpailuun osallistuneet oppilaat ja opettajat saivat tuotepalkinnot SOK:lta ja Fazerilta.
 
Ruokavisa vakiinnuttanut roolinsa koulujen arjessa

Ruokavisa käytiin nyt seitsemättä kertaa. Visasta on tullut kiinteä osa monien koulujen vuosisuunnitelmaa. Opettajat käyttävät varsinaisen kilpailun lisäksi muutakin Ruokavisa-materiaalia  tiiviisti opetuksessaan. Videot, opetuskalvot ja aiempien vuosien visat ovat koululuokissa käytössä.

Kaikkiaan vuosien varrella Ruokavisan opetusmateriaali on tavoittanut kymmeniä tuhansia koululaisia. Varsinaisina kilpailuaikoina Ruokavisaan on osallistunut opettajiensa johdolla 14 000 oppilasta noin 1 800 opetusryhmästä eri puolilta Suomea.
 
Tänä vuonna eri maakunnista parhaimmat ryhmät tulivat seuraavista kouluista:

  • Etelä-Karjala , Saimaanharjun yhtenäiskoulu, opettaja Tiina Ikonen, ryhmä kov1b
  • Etelä-Pohjanmaa , Jurvan yhtenäiskoulu, opettaja Riitta Myllyaho, ryhmä Mastechef Jurva
  • Etelä-Savo , Rantakylän koulu, opettaja Johanna Lindbohm, ryhmä tiistai
  • Itä-Uusimaa , Sipoonlahden koulu, opettaja Mia Peltonen, ryhmä 9B
  • Kainuu , Tenetin koulu, opettaja Anne Lukkari (biologia), ryhmä 9E
  • Kanta-Häme , Hakkalan koulu, opettaja Marja Jantunen, ryhmä 9KOP
  • Keski-Pohjanmaa , Vetelin keskuskoulu, opettaja Sanna Karppinen, ryhmä Mehumaija
  • Keski-Suomi , Viitaniemen koulu, opettaja Jutta Pirhonen, ryhmä KOVY
  • Kymenlaakso , Helilän koulu, opettaja Päivi Salonen, ryhmä maan8lk
  • Lappi, Napapiirin yläaste, opettaja Katri Sarpola, ryhmä Napapiirin yläasteen 8A
  • Pirkanmaa , Vesilahden yläaste, opettaja Anna-Kaarina Huhtala, ryhmä 9mm
  • Pohjois-Pohjanmaa , Lumijoen peruskoulu, opettaja Sari Mäkisalo, ryhmä TI9LK
  • Pohjois-Savo , Minna Canthin koulu, opettaja Miia Palmu-Niemelä, ryhmä ke iltapäivä
  • Päijät-Häme , Lahden yhtenäiskoulu, opettaja Anna Vuoksiala, ryhmä Perjantai
  • Satakunta , Porin lyseon koulu, opettaja Anne Jakonen-Lintula, ryhmä Valinnainen kotitalous 9 lk keskiviikko
  • Uusimaa, Veikkolan koulu, opettaja Ninni Kuisma, ryhmä veikkola
  • V arsinais-Suomi, Paraistenseudun koulu, opettaja Annukka Lehtonen, ryhmä 9.2.

 Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, jonka takana ovat Ruokatieto, tuottajajärjestö MTK ja Kotitalousopettajien liitto.
Visan tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä ruuantekijöiden arvostusta sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina.

Lisätietoja

  • Anni-Mari Syväniemi, MTK
    anni-mari.syvaniemi@mtk.fi, 0505118909

  • Sallaroosa Häme
    ruokaksvatuksen sisällöntuottaja, Ruokatieto
    sallaroosa.hame@ruokatieto.fi, 040 7007622                                                                                                                                              

Loppukilpailujoukkueiden opettajat:

  • Jurvan yhtenäiskoulu, Etelä-Pohjanmaa
    Riitta Myllyaho, 0405112085, riitta.myllyaho@kurikka.fi

  • Lumijoen peruskoulu, Pohjois-Pohjanmaa
    Sari Mäkisalo, 0504662347, sari.makisalo@edu.lumijoki.fi

  • Veikkolan koulu, Uusimaa
    Ninni Kuisma, 0407386558, ninni.kuisma@kirkkonummi.fi

 
Seuraa Ruokavisaa:
Facebook
Twitter ja Instagram: @Ruokavisa
#Ruokavisa2016  #ruokakasvatus #ruokaosaaminen

Ruokatieto Yhdistys ry edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjun toiminnasta pellolta pöytään. Ruokatiedon jäsenenä on 290 suomalaista elintarvikealaa edustavaa yhteisöä. Vuonna 1958 perustettu yhdistys toimii Helsingin Tukkutorilla.