MTK edistää uusiutuvan energian käyttöönottoa ja ilmastomyönteisestä maa- ja metsätaloutta

Energian edunvalvontatyön osalta tavoitteenamme on, että uusiutuvan energian lisäystavoitteet toteutuvat ja tuovat maaseudulle työtä ja tuloja. Edunvalvontatyössä vaikutamme mm. osallistumalla uusiutuvaa energiaa koskevan lainsäädännön valmisteluun ja vaikuttamalla verotukseen antamalla lausuntoja ja osallistumalla ajankohtaisiin työryhmiin. Osallistumalla ajankohtaiseen keskusteluun luomme toimintaedellytyksiä uusiutuvan energian laajemmalle käyttöönotolle ja mm. bioenergian hajautetulle tuotanto- ja jakeluketjulle. Edistämme myös kumppanuuksia valtakunnallisesti merkittävien energiatoimijoiden kanssa.  

Tuuli- ja aurinkovoima 

Kasvanut tarve lisätä energiaomavaraisuutta ja paine luopua fossiilisesta energiantuotannosta on lisännyt uusiutuvan energian kysyntää. Tuulivoiman ohella yleistyvät myös teollisen mittakaavan aurinkovoimalat, mikä on lisännyt maanomistajille tulevia kyselyitä maiden vuokraamisesta energiantuotantokäyttöön. Maan vuokraaminen voimala-alueeksi on yleensä maanomistajalle ainutkertainen tilanne, johon MTK ja MHY tarjoaa jäsenilleen tukea. 

MTK:n tuulivoimaopas maanomistajille tarjoaa realistista tietoa tuulivoimahankkeiden etenemisen eri vaiheista maanomistajille ja maanomistajien edunvalvojille. Useimmille maanomistajille tuulivoimahanke on uusi asia, johon on syytä perehtyä huolellisesti. 

Maa- ja metsätaloudella merkittävä rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa

Suomalainen maatalous on olennaisessa roolissa matkalla kohti ilmastoneutraalia Suomea. MTK:n toteuttama maatalouden ilmastotiekartta tarjoaa keskeisiä toimenpide-ehdotuksia ilmastomyönteisen ja kannnattavan maataloustuotannon kehittämiseen. Metsät muodostavat koko Suomen kannalta tärkeän hiilivaraston ja nielun, joita voidaan oikea-aikaisilla metsänhoitotoimenpiteillä edelleen kasvattaa.

MTK vaikuttaa kaikkeen ympäristövaikutuksia koskevan lainsäädännön valmisteluun. Hiiliviljelyyn perustuva vapaaehtoinen hiilikauppa voi muodostaa tulevaisuudessa merkittävän osan maa- ja metsätalouden tulonmuodostuksesta, jos toiminnan yhteydessä toteutettava kasvihuonekaasujen sidonta pystytään tuotteistamaan. MTK edistää vapaaehtoiseen hiilikauppaan liittyvän liiketoiminnan kehittymistä kumppanuuksien avulla.