Uudenmaan Liiton historiaa

 

Uudenmaan Maataloustuottajain Liitto 1917 – 2006

 

Valmistelut tuottajajärjestön perustamiseksi.

Kysymys maanviljelijöiden talouspoliittisen yhteistyön aloittamisesta tuli merkittävästi esille, kun Pellervo-Seuran johtokunta keskusteli asiasta kokouksessaan 21.2.1917 puheenjohtajansa professori Hannes Gebhardin johdolla.

Kokoukseen osallistuivat Hannes Gebhardin lisäksi johtokunnan jäsenet Tri Ernst Nevalinna, maanviljelijä Pentti Hiidenheimo, Hankkijan toimitusjohtaja B. Alftan, Valion toimitusjohtaja F. M. Pitkäniemi ja professori Wuolle. Kokouksen päätös oli avaus maataloustuottajajärjestön perustamiselle.

 

Itä-Uudellamaalla alkuun.

Maanviljelijöiden järjestäytymisen tarve sekavissa oloissa oli todella suuri. Ensimmäisenä asialle ennättivät Itä-Uudenmaan viljelijät, jotka ryhtyivät oma-aloitteisesti perustamaan maanviljelijäin ammattiliittoa. Toukokuussa 1917 pidettiin Loviisassa viljelijöiden kokous, johon osallistui 80 viljelijää kuuden kunnan alueelta. Kokous asetti komitean valmistelemaan itäuusmaalaisen maanviljelijäliiton perustamista. Liittoa ei kuitenkaan perustettu, koska jo toukokuun lopulla ryhdyttiin valmistelemaan koko maata käsittävän järjestön perustamista.

 

Suurkokous koolle

Maataloustuottajain Keskuskomitea kutsui helluntaipäiviksi 28.-29.5.1917 koolle yleisen maataloustuottajien kokouksen Helsinkiin. Kokous oli erittäin myrskyisä. Toisen kokouspäivän käsittelyyn tuodun ponsiehdotuksen keskeinen sisältö oli talouspoliittisen järjestön perustaminen. Uusi järjestö päätettiin perustaa kansanvaltaiselle pohjalle.

 

Paikallisyhdistyksiä perustettiin.

Palattuaan helluntaikokouksesta takaisin kotiseuduilleen monet kokousedustajat ryhtyivät valmistelemaan paikallisten tuottajayhdistysten perustamista Helsingin kokouksen ponsiehdotuksen pohjalta.

Uudellamaalla ensimmäinen virallinen paikallisyhdistys oli 9.7.1918 perustettu Nurmijärven Maataloustuottajain yhdistys. Seuraavina perustettiin Pusulan, Sammatin, Nummen, Tuusulan ja Orimattilan yhdistykset.

 

Uudenmaan Maataloustuottajain Liitto perustettiin

Keskustelut maamme ensimmäisen piiriliiton perustamisesta käynnistyivät loppukesällä 1917 ja ne johtivat nopeasti liiton perustavan kokouksen järjestämiseen. Perustava kokous kutsuttiin koolle 3.8.1917 Helsinkiin. Kokouksessa joukko uusmaalaisia maanviljelijöitä ja maatalousmiehiä perustivat Uudenmaan Maataloustuottajain Piiriliiton. Myöhemmin nimi muutettiin Uudenmaan Maataloustuottajain Liitoksi. Kokous järjestettiin keskusosuusliike Hankkijan silloisessa huoneistossa, talossa N:ro 2, Etelä-Esplanadinkadun varrella, Helsingissä  kello puoli kolme puolenpäivän jälkeen.

Maakunnasta saapuneiden kokousedustajien lisäksi piiriliiton perustavassa kokouksessa olivat läsnä Maataloustuottajain Keskusliiton valtuuskunnan puheenjohtaja professori Juho Jännes ja valtuuskunnan sihteeri, lakitieteen kandinaatti Martti Palojärvi, jotka kokouksen järjestäytyessä valittiin puheenjohtajaksi ja sihteeriksi. Paikallisyhdistysten kokousedustajat päättivät perustaa yksimielisesti piiriliiton.

Kokoukselle esiteltiin sääntöehdotus, joka hyväksyttiin pienin korjauksin. Liiton ensimmäiseen johtokuntaan eli toimikuntaan valittiin professori Juho Jännes Helsingistä, Filosofian maisteri Ilmari Auer Iitistä, Filosofian maisteri Lauri Palojärvi Vihdistä, agronomi B. Westermarck Tuusulasta ja tilanomistaja Kaarlo Rautanen Vihdistä. Johtokunnan varajäseniksi valittiin maanviljelijät Eskil Anttila Askolasta, Paavo Juvankoski Pusulasta, Karl Malmgren Sammatista, Klaus Holma Tuusulasta ja Unto Pelkonen Orimattilasta.

Piiriliiton johtokunta valitsi samana päivänä pitämässään kokouksessa puheenjohtajakseen Juho Jänneksen ja varapuheenjohtajaksi Ilmari Auerin. Lauri Palojärvi lupautui toistaiseksi hoitamaan sihteerin tehtäviä. 

 

Maatalouspoliittista ohjausta.

Maataloustuottajien toiminta levisi nopeasti kaikkialle Uudellamaalla. Vuoden 1917 loppuun mennessä paikallisyhdistyksiä oli perustettu jo 19. Toimintaansa vasta aloittelevat yhdistykset tarvitsivat toiminnan ohjausta ja vastuuhenkilöiden koulutusta. Liitto maakunnallisesti käynnisti kurssitoiminnan, joka oli vähällä sammua vuosien 1917 – 18 sekavissa oloissa.

 

 03_yhdstyskartta.jpg

Hiipunut toiminta

Rauhan ajan palattua Suomeen toukokuussa 1918 jatkettiin siitä, mihin tammikuussa oli jääty.

mutta vaikeaa se oli. Uudenmaan piiriliiton sihteeri Kosti Valve kirjoittaa toimikertomuksessa:”Sen jälkeen kun rauha on jälleen saatu, ovat niin monet erilaiset päivänpolttavat kysymykset ja eri asioiden järjestely sitoneet varsinkin toimintaan pystyvien maanviljelijäin ajan, ettei piiriliitto ole onnistunut saamaan ripeyttä paikallisyhdistyksien keskuuteen niin, kuin olisi ollut suotavaa. Paikallisyhdistykset eivät ole suorittaneet jäsenvarojaan piiriliitolle kuin nimeksi. Liiton toiminta on siksi varojen puutteessa loppunut. Olihan edellisen vuoden sihteerin palkkakin jäänyt tykkänään suorittamatta”

Monien paikallisyhdistysten toiminta nukahti kokonaan vuoden loppuun.

Piiriliiton toiminnan uudelleenvirittämiseksi eräät aktiiviset tuottajajärjestön jäsenet tekivät liitolle tuntuvia lahjoituksia. Lahjoitussummien kymmenen kärjessä: Gösta Stigell 2000 mk, Emil Palenius 200 mk, Ilmari Auer 1000 mk, Artturi Itälä 1000 mk, Paavo Juvankoski 500 mk, Karl Gestrin 500 mk, Oskari Lampinen 500 mk, Haral Lindberg 314 mk, Viljo Sundberg 200 mk ja maanviljelysneuvos B. Westermarck, joka kolmena perättäisenä vuotena maksoi kannatusmaksuna liitolle 8000 mk.

 Ensimmaiset toimihenkilot.jpg

Piiriliiton monissa kokouksissa käsiteltiin aloitteita kasvintuotannon lisäämiseksi ja lihan kulutustarpeen tyydyttämiseksi sekä rajahintasäädösten ja elintarvikelain muuttamiseksi.

Piiriliitto velvoitettiin huolehtimaan myös siitä, että tuottajilta elintarvikelautakunnille kerääntyvä vilja siirrettäisiin mahdollisimman nopeasti kulutuskeskuksiin. Liitto teki elintarvikekysymyksistä useita alotteita keskusliitolle ja elintarvikehallitukselle.

 

Liiton talous

Liiton talous oli jo perustamisesta lähtien epävarmalla pohjalla. Toimintaa jarrutti jatkuva rahan puute jopa niin syvästi, ettei edes sihteerin palkkaa kaikin ajoin pystytty maksamaan. Liiton alueella toimiville maanviljelijöiden taloudellisille yhtymille lähetettiin lomake kannatussitoutumisesta. Varoja kertyi varsin vähän. Koska silloiselle sihteerille V.J. Timoselle ei pystytty maksamaan palkkaa, hänelle annettiin valtuus anoa lainaa joko MTK:lta tai yksityisiltä henkilöiltä.

Liiton toiminta järjestettiin uudella tavalla. Omasta toimistosta luovuttiin ja tehtävien hoito siirrettiin keskusliiton toimitiloihin vuonna 1921. Sihteerin tehtävät otti hoitaakseen keskusliiton virkailija, agronomi S. Mattsson, joten palkkakuluilta vältyttiin. Näin jatkettiin tammikuuhun 1922, jolloin Mattsson ilmoitti, ettei hänellä ole enää aikaa tehtävien hoitamiseen. Sihteerin tehtävät siirtyivät toiselle keskusliiton virkailijalle, maisteri T. Lehmukselle.

Vuoden 1923 alusta liitolle palkattiin jälleen oma sihteeri, maanviljelijä Wolmar Lasola, ja kustannussyistä liiton toimisto siirrettiin Orimattilaan. Uuden sihteerin tärkeimmäksi tehtäväksi määriteltiin kannatussitoumusten keruun vauhdittaminen sekä viljelijöiden jäsenmaksun perintä. Tehtävä oli käytännössä todella vaikea.

Myös viljelijöiden jäsenmaksujen perintä tuotti vaikeuksia. Viljelijöiden jäsenmaksu perustui vapaaehtoiseen kannatusmaksuun, joka oli 3 mk/hehtaari ja 3 mk/lehmä. Sihteeri osallistui paikallisyhdistysten järjestämiin kyläkokouksiin, joissa muun muassa jäsenmaksun suorittamisen merkitystä korostettiin.

 

Manttaalikunnat toiminnan tukemiseen.

Maataloustuottajajärjestön toiminnan rahoitus perustui alusta lähtien aina vuoteen 1926 saakka viljelijäjäsenten ja eräiden maatalouden taloudellisten yhteisöjen vapaaehtoiseen kannatusmaksuun. Liiton sihteeri maatalousteknikko Lauri Suoja esitti tuottajajärjestön toiminnan rahoittamista jäsenmaksujen ohella myös manttaalikuntien avustuksin.

Vuodesta 1926 jälkeen voitiin kaikkialla maassa luopua käytössä olleesta vapaaehtoisesta jäsenmaksusta ja koko järjestön taloudellinen asema vahvistui ja saatiin vakaalle pohjalle. Seuraavat 10 vuotta liitto oli ensimmäisellä sijalla MTK:n taloudellisena tukijana.

 

Toimintaa monipuolistettiin

Mahdollisimman suurten tuottajapiirien saamiseksi toimintaan, järjestettiin yleisölle avoimia yhteistilaisuuksia. Paitsi tuottajatoiminnan tunnetuksitekeminen niiden tavoitteena oli myös varojen hankinta. Puheiden lisäksi ohjelmaan kuuluivat soitto ja laulu sekä erilaiset kilpailut. Ensimmäiset tilaisuudet järjestettiin jo vuonna 1918 Iitissä, Lohjalla ja Vihdissä. Koko Uudenmaan käsittävä maakuntajuhla järjestettiin keskusliiton aloitteesta 1919.

Kunnallisten ja valtiollisten vaalien valmisteluissa tehtiin avoimesti propagandaa maatalousedustajien valituksi tulemisen puolesta. Myös verotusta seurattiin tarkasti ja liiton  johtokunnan tekemä työ antoi verotukseen lisää tasapuolisuutta. Verouudistus vaati johtokunnalta erityisen suurta tarkkaavaisuutta.

Edustajakokouksessa helmikuussa 1922 käsiteltiin torpparien vapautuksen jälkeisen ajan tilattoman väestön asuttamistoimintaa. Hallituksen valmisteilla ollutta esitystä laiksi maan hankinnasta, asutustarkoitukseen, pidettiin oikean suuntaisena ja sitä päätettiin myös tukea.

 Johtokunta_1937.jpg

Liiton johtokunta v. 1937 Vasemmalta: Kalle Tavakka, Kalle Salo, J.E. Lampinen, Lauri Suoja, Lauri Palojärvi, Väinö Pasila, K. Maaniemi, Armas Maaheimo, Onni Lustig ja Harald Linberg.Kuva

 

Huomio viljelyyn

Ohjelmaan kuului kotimaisen viljantuotannon edistäminen. Viljatulleja käsiteltiin johtokunnassa. Kannanottona oli, että maatalous on tullisuojauksessa saatava samaan asemaankuin muukin teollisuus. Leipäviljan tuonnille saatiinkin suojatulli, joka edisti vehnänviljelyn lisääntymistä. Sodan alkaessa 1939 maamme olikin leipäviljassa lähes omavarainen.

Leipä viljan tuotannon ohella haluttiin mahdollistaa myös sokerijuurikkaan viljely. Vuonna 1934 Etelä-Suomeen alettiin suunnitella uutta raakasokeritehdasta ja liiton johtokuntaan noussut J.E. Lampinen oli yksi hankkeen innokkaimmista ajajista. Uusi raakasokeritehdas, Turengin Sokeritehdas Oy, perustettiin 1940.

 

Tuotannon lisäyksellä keskeinen tavoite

Liiton toiminta keskittyi ensimmäisinä vuosina suureksi osaksi toimenpiteisiin, jotka tähtäsivät tuotannon lisäämiseen. Tuotannonlisäyksen toisena tavoitteena oli maatalousväestön tulojen lisääminen, koska sitä ei enää voitu taata pelkästään hintapolitiikan keinoin.

Olosuhteiden myönteinen kehitys Suomessa aktivoi liiton vuosina 1927 ja 1928 tekemään MTK:lle esityksiä valtion budjettiin otettavista määrärahoista. Liiton ehdotukset koskivat Hyvinkäällä toimivan Uudenmaan maamieskoulun, Suomen Ayrshire-yhdistyksen, Uudenmaan hevosjalostusliiton, Vihdin karjanhoitokoulun ja Uudenmaan kotiteollisuusyhdistyksen valtionapua, vesiperäisen metsämaiden kuivatusta, maitotalouden edistämistä sekä pienviljelijäin osuustoiminnallisten yhteisöjen avustamista.

Hajanaisen maatalousväestön järjestäytyminen sai alkunsa vuonna 1917, kun maahamme perustettiin valtakunnallinen Maataloustuottajain Keskusliitto, maakunnalliset piiriliitot ja kymmenittäin myös kuntakohtaisia tuottajayhdistyksiä. Maakunnallisista piiriliitoista perustettiin ensimmäinen Uudenmaan Maataloustuottajain Liitto, itse asiassa jo ennen keskusliiton perustamista.

Ensimmäisten toimintavuosien ja myös vuosikymmenten tärkeimpiä tehtäviä olivat maatalousväestön yhteiskunnallisen aseman ja arvostuksen nostaminen tasavertaiseksi muiden väestöpiirinen kanssa sekä hajanaisten tuotemarkkinoiden järjestäminen. Myös työmarkkinarauhan palauttaminen nousi tärkeäksi osatavoitteeksi. Pian toimintaan tulivat mukaan myös maapolitiikka, maatalousverotus sekä terveys- ja sosiaalipoliittiset asiat.

 

Sotavuodet lamauttivat

Sotavuodet 1939-44 koettelivat raskaasti myös tuottajajärjestöä. Viljelijät olivat rintamalla, samoin suuri osa hevosista ja tilojen kalustosta. Miesten ollessa poissa järjestötyö laantui, tuottajatoiminta ja jäsenkunta vetäytyivät tuntemattomaan.

 

Sota-aika asetti erikoistehtäviä

Sota-ajan aiheuttamia erikoistoimenpiteitä kuvaavat monet aloitteet, joita Uudenmaan Maataloustuottajain liitto teki. Esitykset koskivat muun muassa teuraskarjakaupan tarkkailua puolustuslaitoksen hankinnoissa, ruoka juurikasvien ylijäämien käyttöä, siitoseläinten myyntiä, kotitarvemyllyjen hankintaa, AIV-rehun valmistuksessa tarvittavien kumisaappaiden jakelua, karjaväen vaate ja jalkinetilanteen parantamista, rautapellin hankkimista olkilietsoihin ja romuraudan käytön tehostamista.

Liitto esitti myös lomien myöntämistä sotilaille kylvö- ja sadonkorjuutöihin, armeijan palveluksessa olevien eläinlääkäreiden vapauttamista taisteluun suu- ja sorkkatautia vastaan, voiteluaineiden jakelua tervaksia vastaan, maaseudun bensiiniajolupia sekä pika-asutuksen aiheuttamia toimenpiteitä.

 

Siirtolaisviljelijät mukaan

Rauhan palattua maahan, oli maataloudella edessä suurtyö. Siirtolaiset oli asutettava, tuhoutuneet rakennukset peruskorjattava tai rakennettava kokonaan uudelleen sekä taantunut maataloustuotanto saatava nousuun. Myös ammatillisesti hajalleen ajautunut veljelijäväestö oli uudelleen koottava tuottajajärjestön riveihin.

Olojen vakiinnuttua karjalaiset tulivat myös mukaan tuottajatoimintaan. Ennakko luulottomasti he liittyivät uuden asuinympäristönsä paikallisyhdistysten jäseniksi ja tulivat siten mukaan myös liiton toimintaa.

Paikallisyhdistysten jäsenmäärä ei ennen sotia tavoittanut edes 2000:ta. Mutta 1945 käynnistetty jäsenhankinta nosti jäsenmäärän nopeasti lähes 9000:teen. Vuonna 1956 jäseniä oli jo 14 950, joista viljelmänhaltijajäseniä 7 723.

 umljmkehitys.jpg

    Liiton jäsenmäärän kehitys 1917 – 56.

 07_johtokunta_56.jpg

Liitonjohtokunta vuonna 1956, Vasemmalta Alvar elomaa Mäntsälästä, Veikko Ihamuotila, Espoo, Reino Syrjänen Pyhäjärvi, Lauri Mela Nummi, Emil Lintupää vpj Orimattila, Einar Winqvist pj. Tuusula, Paavo Hietalahti (takana) Iitti, Mikko Honkala Hyvinkää, Tauno Vihunen Pukkila, Matti Mattila Nurmijärvi, Urho Kähönen Karjalohja ja Arvo Handolin Helsinki. Kuvasta puuttuu Otto Kallela Vihti.

 

Koulutus

 k19_Kenttakurssi_orimattila.jpg

Kuva 1970-luvulla aloitettiin jäsenistölle suunnatut kenttäkurssit ja johtokuntien jäsenille johtokuntaseminaarit. Kuva on Orimattilan Kotitalousopistolla järjestetystä kenttäkurssista. Etualalla yhdistyksen puheenjohtaja Kauko Knuuttila ja opiston rehtori Mirja-Sisko Oijala. Puhumassa agronomi Tapio Mattila MTK:sta.

 

Vuosijuhlien sarja

Liiton ensimmäinen elojuhla järjestettiin Pusulassa syyskuussa 1924. Tilaisuuteen osallistui 400 henkilöä. Pusulan elojuhla oli alku lähes jokavuotisille kesäjuhlille. Varsinkin alkuvuosikymmenten aikana juhlien merkitys oli suuri.

Liiton 10-vuotisjuhla järjestettiin Vihdissä 1927 ja 20-vuotisjuhla Orimattilassa 1937. 30-vuotisen toiminnan johdosta kokoonnuttiin Iitin Kausalaan vuonna 1947. Siellä juhlan merkitystä korosti se, että liiton vuosijuhla oli samalla myös valtakunnallinen maataloustuottajien elo- ja työnjuhla.

1960-luvulta lähtien liitto järjesti 10 tai 5 vuoden välein vuosijuhlan. Liiton 50-vuotisjuhla 1967 oli Nurmijärven yhteiskoulun juhlasalissa ja 60-vuotisjuhla 1977 Mäntsälän koulukeskuksessa yhdessä samanikäisen Mäntsälän Maataloustuottajain yhdistyksen 60-vuotisjuhlan kanssa ja 70-vuotisjuhla elokuulla 1987 Tuusulassa, kunnallisopiston juhlasalissa.

03_uml75v.jpg
01_uml75v.jpg 

Liiton 75-vuotisjuhla järjestettiin Lohjan lukiossa heinäkuussa 1992.

  

 k22_Liitonlippu.jpg

Uudenmaan Maataloustuottajain lippu, maakuntalippujen vihkimistilaisuudessa MTK:n 40-vuotisjuhlilla Tampereella 1957.

 

satovahinko1962.jpg 

Muutoksia jäsenkunnassa

Vuosien1917–59 aikana liiton toimialueen ulkoiset rajat pysyivät muuttumattomina mutta sen sisällä toimivien yhdistysten määrä lisääntyi. Vuonna 1930 perustettiin Maataloustuottajien Helsingin yhdistys. Sen jäseniksi saivat liittyä pääkaupunkiseudulla toimivien, maataloutta lähellä olevien yhteisöjen viran- tai toimenhaltijat. Karjalasta sodan jälkeen Helsingin seudun ruotsinkieliselle alueelle siirtyneet suomenkieliset viljelijät perustivat vuonna 1945 Espoon ja Helsingin kuntien alueella toimivan Helsingin seudun Maataloustuottajain yhdistyksen sekä vuonna 1947 Sipoon-Keravan Maataloustuottajain yhdistyksen. Kymmenen vuotta myöhemmin perustettiin yhdistykset vielä Siuntio-Kirkkonummelle ja Karjaan seudulle.

Vuosia kestäneiden jahkailujen jälkeen Jaalan Maataloustuottajain yhdistys teki vuonna 1959 päätöksen erota Uudenmaan Maataloustuottajain Liitosta ja liittyä vuoden 1960 alusta jäseneksi Kymenlaakson Maataloustuottajain Liittoon. Yhden yhdistyksen menetys korvautui vielä saman vuoden aikana, kun Pernajan Maataloustuottajain Yhdistys hyväksyttiin liiton jäseneksi.

Useiden vuosien riitelyyn kyllästyneinä Uudenmaan kannalla olevat päättivät erota Iitin maataloustuottajain yhdistyksestä ja perustaa uuden yhdistyksen. Vuonna 1965 uusi yhdistys rekisteröityi nimellä Iitin maataloudenharjoittajat ja liittyi Uudenmaan Maataloustuottajain Liiton jäseneksi.

Vuoden 1966 päättyessä Iitin Maatalouden harjoittajissa oli jo 800 henkilöjäsentä ja niiden omistuksessa oli yli puolet Iitin pelto- ja metsäalasta. Tästä oli seurauksena, että uusi yhdistys melko suvereenisesti hallitsi maatalouden järjestökenttää.

Kahden yhdistyksen rinnakkaistoiminta Iitissä nostettiin uudelleen esiin 1970 ja 1973.

Vuosien mittaan pahimmat tunnekuohut tasaantuivat ja neuvotteluille saatiin asiallinen ilmapiiri. Yhteisesti sovittiin molempien yhdistysten purkaminen ja uuden rasitteista vapaan Iitin maataloustuottajayhdistyksen perustamisesta, joka toimisi Maataloustuottajain Kymenlaakson Liiton jäsenyhdistyksenä.

Nummen ja Pusulan kuntien yhdistyminen vuoden 1980 alusta johti myös kunnissa toimineiden yhdistysten yhdistymiseen. Jo saman vuoden aikana tuottajayhdistykset tekivät päätöksen yhdistymisestä Nummi-Pusulan Maataloustuottajain Yhdistykseksi. Yhdistyminen astui voimaan vuoden 1981 alusta. Vuonna 2001 Sipoon - Keravan yhdistys liittyi Tuusulan yhdistykseen ja Pernajan yhdistys Porvoon yhdistykseen. Vuoden 2002 lopussa liitossa oli jäsenenä 22 maataloustuottajain paikallisyhdistystä.

Perinteisesti liiton yhteisöjäseninä olivat olleet toimialueen manttaalikunnat, osuusmeijerit ja osuusteurastamot. Vuoden 1981 alusta yhteisöjäsenten määrä lisääntyi, kun liiton jäseniksi hyväksyttiin 11 Hankkija-Maatalousosuuskuntaa: Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan Seudun, Pornaisten, Loviisan Seudun, Lohjan, Vihdin-Karkkilan, Nummen-Pusulan, Hyvinkään, Orimattilan seudun ja Porvoon seudun Hankkija-Maatalousosuuskunta.

Käsitellessään maatalousosuuskuntien jäsenhakemusta liiton johtokunta totesi järjestön olevan nimenomaan maataloustuottajien etujärjestö. Samalla se totesi myös maatalousosuuskuntien sopivan tähän rintamaan. Jäsenmaksutuloina se merkitsi liitolle jo ensimmäisestä vuodesta lähtien 9000 markkaa. Näiden osuuskuntien jäsenyys kesti vuoteen 1986, jolloin maatalousosuuskunnat sulautuivat Keskusosuuskunta Hankkijaan.

 toiminnanjohtajan vaihdos.jpg

Toiminnanjohtajan vaihdos 31.7.1975. Vuodesta 1947 toiminnanjohtajana toiminut Arvo Handolin jäi eläkkeelle ja hänen paikkansa täytti agrologi Pentti Piipari. Piiparin toimikasusi jatkui vuoteen 1995. Tehtävävaihdosta seurasi taustalta liiton puheenjohtaja maanviljelysneuvos Matti Mattila.

 

Liiton talous perustui manttaalikuntiin

Liiton talous oli jo 1930-luvulta lähtien perustunut manttaalikunnilta saatuun tukeen.

Vuonna 1972 sisäasianministeriö teki esityksen manttaalikuntien lakkauttamisesta. Yhdistysten ja liiton toiminnan rahoituksessa tärkeässä asemassa ollut manttaalikuntalaitos joutui uhanalaiseksi.

Keskusliiton kehoituksesta liitto joutui laatimaan kehittämissuunnitelman, jolla taloutta uhkaava tilanne voitaisiin tulevaisuudessa hallita.

 

Kehittämissuunnitelma

Liiton johtokunta esitti vuoden 1973 kehittämissuunnitelmassa yhdistysten jäsenmaksuperusteiksi:

Pelto 5 mk/ha

metsä 1 mk/ha

viljelmän haltijajäsen 10 mk

perheenjäsen 5 mk

muu henkilöjäsen 10 mk

 

Siirtymäaika tavoitteen toteuttamiseksi oli viisi vuotta.

Valtioneuvoston päätös manttaalikuntien lopettamiseksi siirtyi kuitenkin vuodesta toiseen. Vuonna 1985 liittojen jäsenmaksuista katettiin suorilla jäsenmaksutuloilla jo 61,2 %, manttaalikuntien avustuksilla 26,1% ja yhteisöjäsenten maksuilla12,7%. Vastaavat luvut Uudenmaan liitossa olivat : suorat jäsenmaksut 12,7% manttaalikunnat 71,2% ja yhteisöjäsenten jäsenmaksut 5,3%.

Liiton talous oli siis edelleen suuresti manttaalikunnilta saadun tulon varassa.

Kun manttaalikunnat vihdoin vuonna 1991 lakkautettiin oli myös liitto ehtinyt järjestää jäsenmaksutulonsa suoraan viljelijöiltä perittävien jäsenmaksujen varaan. Lakisääteisen manttaalikuntalaitoksen lopettamisen hidas tempo oli ollut eduksi liitolle. Tosin asia voidaan ymmärtää myös niin, että liitto oli päätöksissään harkitseva ja pystyi näin toimien mahdollisimman pitkään hyödyntämään manttaalikunnan avustustoiminnan.

 k34_johtokunta1978.jpg

Liiton johtokunta vuonna 1978. Vasemmalta Eino Pitkänen Porvoo mlk, Erkki Palojärvi Vihti, Arto Mela Nummi, Sulho Jaakkola Orimattila, Martti Kalliola Mäntsälä, Jouko Mantere Tuusula, Matti Mattila pj. Nurmijärvi, Toivo Virkki vpj. Karkkila, Erkki Malmiharju Artjärvi, Heikki Hyrkkö Lohja mlk, Antti Toivola Iitti ja Leo Peltola Pornainen.

 

Suhteet läänin hallitukseen ja kansanedustajiin

Liitto piti kiinteää yhteyttä sekä Uudenmaan lääninhallitukseen, että toimialueensa kansanedustajiin. Myös suhteet eri ministeriöihin, virastoihin, maatalouden järjestöihin, maataloustutkimukseen ja -koulutukseen olivat poikkeuksellisen hyvät. Liiton toimiston läheinen sijainti sidosryhmiin antoi siihen myös hyvät edellytykset. Käytännössä usein kävikin niin, että monet valtakunnalliset asiat tulivat valmisteluvaiheessa ensiksi liiton käsittelyyn, vaikka ne olisivat kuuluneet keskusliitolle.

Uusmaalaisia kansanedustajia tavattiin vuosittain tärkeissä asiayhteyksissä. Heitä informoitiin maataloutta koskevien lakiesitysten valmistelussa tai niiden tultua jo eduskuntakäsittelyyn. Kansanedustajille järjestettiin retkiä maatiloille, esimerkiksi satovahinkojen tai heikkojen korjuusäiden kohdattua maatalouden.

 k35b_koivisto_1983.jpg

Ulkomaisten valtiojohtajien ja maatalousministereiden vierailuun Suomessa liittyi usein tutustumiskäynti suomalaisella maatilalla. Monesti tilakäynnistä vastasi liitto, joka valitsi vieraalle sopivan kohteen. Unkarin puoluejohtaja Janos Kadarin vieraillessa Suomessa oli tilakäyntikohteena 2.9.1983 Kirsti ja Jaakko Maisin maatila Nurmijärvellä. Tilan isäntä Jaakko Maisi esittelemässä tilaansa valtion päämiehille, Presidentti Janos Kadarille ja Presidentti Mauno Koivistolle.

 

Korvausasiat hoidettiin

1960-luvulta lähtien Uudellamaalla rakennettiin runsaasti uusia teitä ja voimalinjoja sekä peruskorjattiin vanhoja teitä. Sadat viljelijät joutuivat luovuttamaan maa-alueitaan teiden ja voimalinjojen alle. Liittoon tuli toistuvasti puheluita, joissa jäsenet tiedustelivat liiton mahdollisuuksia ryhtyä korvausasioiden hoitajaksi.

Liitossa suhtauduttiin kyselyihin varsin myönteisesti, joskin samalla todettiin korvausasioiden hoidon vaativan erityisosaamista.

Korvausasioiden hoitopäätös oli liitolle merkittävä, sillä se työllisti liittoa kymmenvuotiskaudella 1965-75 enemmän kuin mikään muu johtokunnan yksittäinen päätös. Noina vuosina liiton toimihenkilö osallistui maanomistajien valtuuttamana asiamiehenä moniin kymmeniin tietoimituksiin ja vesilain mukaisiin toimituksiin. Voimajohtolinjojen ja rautatiealueiden pakkolunastustoimituksiin liiton edustaja osallistui maanomistajien valitsemana pakkolunastustoimikunnan jäsenenä.

Tie-, pakkolunastus- ja vesilain mukaisissa toimituksissa liitto avusti yli tuhatta maanluovuttajaa.

 

Pohjolan Arviointitoimistolle sanottiin ei

Liittoa pyydettiin 1967 osakkaaksi Pohjolan Arviointitoimistoon, jossa useimmat tuottajaliitot olivat jo osakkaina. Tarjoukseen vastattiin kohteliaasti ei. Kielteistä kantaa perusteltiin sillä, että liiton vuonna 1963 aloittama oma arviointitoiminta oli päässyt hyvään alkuun ja oli saavuttanut maanomistajien keskuudessa laajan luottamuksen. Myös alueellisten olosuhteiden erilaisuus puolsi oman arviointitoiminnan jatkamista. Vuoden 1975 jälkeen ei kirjallisiin sopimuksiin perustuvia tie-, pakkolunastus- tai vesilain mukaisia korvausasioita liitossa enää hoidettu, koska vuonna 1976 liitto liittyi kuitenkin Maanomistajain Arviointikeskuksen osakkaaksi ja sai omassa toiminnassaan käyttää sen apua tie-, pakkolunastus-, ja vesilain mukaisissa toimituksissa.

 tvh1966.jpg

22.12.1966 liiton edustajat neuvottelivat TVH:n Uudenmaan piirin kanssa tiealueiden korvauskysymyksistä. Vasemmalta insiinööri Konsta Knopp (TVH), toiminnanjohtaja Arvo Handolin, järjestökonsulentti Pentti Piipari, varatuomari Esko Ala-Ketola, kunnallisneuvos Otto Kallela ja piiri-insinööri Toimi Martin (TVH)

 

liittokokous1987.jpg 

Liiton lippuvartio MTK:n liittokokouksessa Rovaniemellä kesällä 1987. Vasemmalta toimistosihteeri Tuula Kerko-Ervasto sekä järjestökonsulentit Martti Mäkelä ja Teuvo Rulja. Heidän vieressään Artjärven yhdistyksen Olavi Pekko ja Seppo Mäkelä.

 

Taloudellisten ja sosiaalisten etujen puolesta

Kun toisen maailmansodan jättämät haavat olivat arpeutuneet ja viljelijäväestö uudelleen järjestäytynyt, voitiin toimintaa taas suunnata maatalouden tulo- ja veropolitiikkan kehittämiseen. Samaan aikaan liittoa työllistivät myös viljelijöiden kaupallista järjestäytymistä edistävät toimenpiteet ja usein toistuneiden satomenetyksien vahinkojen arviointi sekä niiden korvausten hoito. Yhteiskunnan edelleen kehittyessä nousivat tuottajajärjestössä esille myös monet sosiaalipolitiikan asiat sekä maapolitiikan, seutukaavasuunnittelun että vähän myöhemmin ympäristökysymykset. 

Maatalouden tulopolitiikka täsmentyi

Jo 1950-luvun alusta lähtien maatalouden tulokehityksen ohjaus perustui yleiseen maataloustuotteiden hinta- ja kustannuskehitykseen. Maataloustuotteiden hintoja tarkistettiin vuosittain valtiovallan ja tuottajajärjestön välisissä neuvotteluissa.

Vuoden 1956 talveen ajoittui monia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Kun palkkaratkaisua ei syntynyt, tämä johti valtakunnalliseen yleislakkoon, joka alkoi 1.3.1956. Samaan aallokkoon myös MTK ajautui maataloustuotteiden ja halkojen luovutuslakolla. Luovutuslakko loppui 3.3.1956 hallituksen oltua valmis hyväksymään hallitusohjelmaansa MTK:n esittämän vaatimuksen pysyvän maataloustulojärjestelmän luomisesta tuottajahintojen pohjalta.

Maataloustulolain toimivuus käytännössä ontui jo alusta lähtien. Uusi laki ei millään tavoin kuronut jälkeen jääneisyyttä kiinni. Maataloustulolakia ei missään vaiheessa säädetty pysyväksi, vaan sitä uusittiin ja yksityiskohtia muutettiin muutaman vuoden välein. Liitto pyrki vaikuttamaan lain sisältöön montakin eri kertaa tuomalla esille nimenomaan uusmaalaisen viljelijäväestön vaatimuksia.

Näin jatkettiin aina vuoteen 1995, josta lähtien maataloustulon määräytymisperusteet siirtyivät EU:n määräämien tuottajahintojen sekä EU:n että kansallisten tukipolitiikan varaan.

 

Kaavoitus työllisti

1960-luvun loppupuolella Uudenmaan kunnissa käynnistyi yleis- ja seutukaavoitus.

Erityisesti 1970- ja 1980 luvuilla liittoa työllistivät monet maankäyttöä koskevat kaavoitusasiat.

 

Vesistö- ja ympäristösuojelu nousivat esiin

Jo 1970 luvulta lähtien Suomessa oli voimistunut keskustelu vesien- ja ympäristösuojelusta. Kun maataloudesta pyrittiin tekemään kohtuuttoman suuri vesistön ja ympäristön pilaamisen syntipukki. Niinpä liitto 1970-luvulla hakeutui Uudellamaalla yhteistyöhön vesien- ja ilmansuojeluyhdistysten kanssa.

 

EU-jäsenyysneuvottelut käynnistyivät

1990-luvun alussa alkoi kentälle tihkua tietoja Suomen aloittamisesta Euroopan Unionin jäsenyysneuvotteluista. Maatalouden kannalta heikko tuloratkaisu ja epätietoisuus maatalouden tulevasta kehityksestä sai viljelijät massoittain liikkeelle ilmaisemaan tuntojaan. Suurkokousten sarjan todellinen huipentuma ajoittui Helsingin jäähallissa 22.10.1991 järjestettyyn yli 10 000 viljelijän kokoukseen ja sitä seuranneeseen marssiin eduskuntatalon edustalle. Uusmaalaisia viljelijöitä osallistui noin 1500, mielenilmaisuun tätäkin enemmän.

 k43-Suurkokousmarssi.jpg

Lähes 10 000 viljelijää osallistui suurkokousmarssiin Helsingin jäähallilta eduskuntatalolle. Eturivissä kulki liiton johtokunta.

 

EU-jäsenneuvottelut valmisteluun

Maataloutta koskevista jäsenyysehdoista neuvoteltaessa talvella 1994 liitto järjesti yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa 21.2.1994 värikkään mielenosoituksen EU:n lähetystön edessä Esplanadin puistossa Helsingissä.  Mielenosoitus kesti pari tuntia ja oli poliisin kertoman mukaan rajuin sitten vuoden 1968, jolloin kansalaiset vastustivat Tsekkoslovakian miehitystä.

osoituksena myös kuvainnollisesti sen, että viljelijät todella seurasivat tulevaisuuden kannalta elintärkeitä Eu-jäsenneuvotteluja, järjestö organisoi niin sanottujen vainovalkeiden sytyttämisen samanaikaisesti eri puolilla maata. vainovalkeat paloivat 27.2.1994 klo 17.00-20.00. 

 

Suomi liittyi EU:n jäseneksi

EU-jäsenyys astui voimaan 1.1.1995.  Suomen EU-jäsenyys nosti esiin jäsenyyden maataloudelle aiheuttamat suuret pulmatekijät. Totutun hintajärjestelmän purkaminen ja sen korvaaminen EU:n tukijärjestelmään perustuvalla toiminnalla oli maataloudelle todellinen shokki.

EU-jäsenyyden seurauksena liitto käynnisti toimialueellaan laajan koulutusohjelman perehdyttääkseen viljelijät uusien ja monien erilaisten tukihakemusten tekoon ja jäsenyyden edellyttämien sopeutumistoimien ymmärtämiseen. Esimerkiksi jäsenyyden myötä maatilataloudenharjoittajista oli tullut arvonlisäverovelvollisia.

Liitto, maaseutukeskus ja maaseutuelinkeinopiiri kouluttivat kuntiin EU-avustajia.

 

Liiton muu toiminta

 

Tiedotus

1950-luvulta lähtien liitto on ollut erittäin aktiivinen tiedottaja. Se piti jäsenkunnan tapahtumien tasalla toimi- ja hallintohenkilöiden säännöllisten osallistumisien avulla tai jäsenistölle lähetetyillä jäsenkirjeillä.

Julkista tiedotusta liitto toteutti järjestämällä radion, TV:n ja lehdistöedustajille tiedotustilaisuuksia tai lähetti tiedotteita ja julkilausumia. Julkisen sanan edustajille lähetettiin aina kutsu kokouksiin tai muihin merkittäviin tilaisuuksiin. Myös tiedotusvälineiden toimi- tai hallintohenkilöiden haastattelut pitivät tuottaja-asian hyvin esillä.

1990-luvulta lähtien liitto julkaisi omaa, kerran vuodessa ilmestyvää ”Uusmaalainen” –järjestölehteä. Lehden painosmäärä oli 6000 kpl ja se jaettiin postin kautta viljelijätalouksiin.

 myrskyla.jpg

Myrskylän yhdistys kampanjoi kuntamessuilla hyvän ruuan puolesta. 

 

kolmeseppaa.jpg 

Kuluttajatempaus 3-sepän patsaalla Helsingissä 1998. Tietoa ja leipää jakamassa järjestökonsulentti Martti Mäkelä ja toimistosihteeri Tuula Kerko-Ervasto.

 

Kummitilat

Syksyllä 1998 liitto ja keskusliitto käynnistivät Uudellamaalla kummitilatoiminnan. Tavoitteena oli tarjota mahdollisimman monelle peruskoululaiselle mahdollisuus tutustua käytännössä maatilan arkipäivään. Kokeilun jälkeen oli tarkoitus levittää toimintaa muihinkin maakuntiin. Idea sai kouluissa innostuneen vastaanoton. Toiminta jatkui seuraavina vuosina.

 

Kauppatapahtumat

Vuoden 2000 syksyllä järjestettiin muutama kauppatapahtuma kotimaisen ruoan tunnetuksi tekemiseksi. Tapahtumilla pyrittiin markkinoimaan suomalaista ruokaa ja lähestymään kuluttajia. Mukana oli koko elintarvikeketju. Kuluttajille tarjottiin mahdollisuus keskustella ruokaan liittyvästä tuotannosta, jalostuksesta ja kaupasta. Tapahtumapaikkoja olivat. CM Itäkeskus, Euromarket Hyvinkää, Maxi - Leppävaara, Citymarket Espoo, Super - Spar Klaukkala ja Maxi - Kannelmäki.

 

Ruokatori

2000-luvun alussa liitto oli kahtena vuotena järjestämässä keskusliiton ja SLC:n kanssa ruokatoria Helsingin Kaisaniemen puistoon. Mukana olivat myös elintarviketyöläiset sekä eräät elintarvikealan yritykset. Tilaisuus oli tarkoitettu pääkaupunkiseudun asukkaille.

 

Konerengas

Uudenmaan maataloustuottajain Liitto, Uudenmaan Maaseutukeskus ja Työtehoseura käynnistivät vuoden 2000 alussa koneyhteistyö- ja konerengashankkeen. Hankkeen tavoitteena oli käynnistää konerengastoiminta Uudellamaalla. Perustajatahojen lisäksi rahoitusta saatiin TE-keskukselta.

Yhdessä hankkeeseen mukaan lähteneiden 29 viljelijän kanssa liitto perusti Uudenmaan konerengas ry:n. Konerenkaan tehtäväksi määriteltiin ylläpitää tiedostoa käytettävissä olevista urakoitsijoista ja heidän koneistaan sekä välittää tiedot työn teettäjän ja tekijän välillä. Tiedon välittäjinä toimivat tehtävään nimetyt rengasmestarit. Vuoden 2002 lopussa konerenkaassa oli 57 jäsentä.

 

Elotanssit

Vuonna 2000 aloitettiin yhdessä Etelä-Hämeen, ja Kymenlaakson tuottajaliittojen kanssa vuosittain toistuvat elotanssit. Ensimmäiset elotanssit järjestettiin Riihimäellä Riutanharjun lavalla. Tilaisuuteen osallistui noin 1700 henkilöä.

 

 elotanssit.jpg

Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Kymenlaakson liittojen järjestämät elotanssit Mäntsälässä 2002. Jäsenkunnan lisäksi tilaisuuteen osallistuivat myös liittojen toimihenkilöt. Vasemmalla toiminnanjohtaja Juhani Ristola Kymenlaakso, Toimistosihteeri Riitta Kuivasaari Etelä-Häme, toimistosihteeri Pirjo Toivanen Uusimaa jqa järjestökonsulentti Martti Mäkelä Uusimaa.

 

Maaseutuyrittäjyyden teemavuosi 2002

Vuosi 2002 oli MTK:ssa maaseutuyrittäjyyden teemavuosi. Järjestö halusi vastata jäsenkunnan muuttuviin tarpeisiin eli ottaa maa- ja metsätalouden lisäksi tiloilla harjoitettavan muun yritystoiminnan näkyväksi osaksi edunvalvontaa ja organisaation toimintaa.

Teemavuoden aikana järjestettiin mm. tietoiskuja yritystoimintaa suunnitteleville sekä yrityskäyntejä päättäjille. Tapahtumien kautta etsittiin myös sopivia ja yrittäjiä kiinnostavia toimintamuotoja. Tavoitteena oli yhteistyössä neuvontatahojen kanssa tarjota yritystoiminnasta kiinnostuneille tietoa yrittäjyydestä ja toisaalta muistuttaa eri organisaatioita tärkeästä kohderyhmästä.

Teema vuoden tilaisuuksia olivat: yhdistysten yrittäjävastaavien koulutuspäivä, maaseutuyrittäjien teemaillat, liiton maaseutuyrittäjien toimikunnan ja yhdistysten yrittäjävastaavien yhteiskokous sekä maaseutuyrittäjien ja teollisuuden alihankintaverkoston kehittämishanke.

 

Kehittyvä maatila

Liitto oli mukana vuoden 2002 alussa käynnistyneessä Kehittyvä Maatila - Gårdar I Utveckling  -hankkeessa. Hanketta hallinnoi Laurea - ammattikorkeakoulu. Muut hankkeen osapuolet olivat Uudenmaan Maaseutukeskus, Nylands Svenska Landbbrukssällskap ja Nylands Svenska Landbruksproducentförbund. Hankkeella oli kolme tavoitetta: parantaa viljelijöiden tietotekniikan ja uuden tekniikan valmiuksia, antaa EU-tukien hakuun liittyvää koulutusta ja antaa Tyky-koulutusta.