Toimintopainikkeet

Vastuullinen jokamiehenoikeuksien hyödyntäminen antaa mahdollisuuden nauttia luonnosta

Jokamiehenoikeus tarkoittaa jokaisen Suomessa oleskelevan mahdollisuutta nauttia luonnosta esimerkiksi metsässä jalkaisin liikkumalla sekä marjastaen ja sienestäen. Jokamiehenoikeudet eivät riipu alueen omistajasta eikä niiden käytöstä tarvitse maksaa, sillä maanomistajat tarjoavat tämän mahdollisuuden korvauksetta kaikkien käyttöön. Suomen jokamiehenoikeudet ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, sillä niille on löydettävissä vertailukohtia lähinnä muista Pohjoismaista. Kansainvälisesti tarkasteltuna jokamiehenoikeuksia voidaan pitää harvinaislaatuisina.

On hyvä muistaa, että jokamiehenoikeuksien vastapainona on vastuu toiminnan asianmukaisuudesta. Jokamiehenoikeuksien hyödyntämisellä on kaksi perusedellytystä: toiminnan tulee olla tilapäistä tai satunnaista eikä oikeuden käyttämisestä saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle tai luonnolle. Kaikkien jokamiehenoikeuksia hyödyntävien on myös muistettava kunnioittaa kotirauhan suojaa.

Jokamiehenoikeus on ns. väistyvä oikeus. Sen perusteella ei voi vaatia maanomistajaa rajoittamaan lainmukaista toimintaa kuten metsien hakkuita tai metsänhoitotöiden suorittamista. Jos maanomistaja ottaa jonkin alueen erityiseen käyttöön kuten esimerkiksi pelloksi, jokamiehenoikeuksien käyttömahdollisuus väistyy.

Jokamiehenoikeuksien ytimessä on yksittäisille ihmisille tarjottu mahdollisuus nauttia luonnosta ja sen antimista. Viime vuosina jokamiehenoikeuksien osalta on käyty keskustelua muun muassa elinkeinotoimintana harjoitettavasta ja järjestäytyneestä marjanpoiminnasta. On tärkeää, että jokamiehenoikeuksien rajoja satunnaisuuden ja haitattomuuden osalta noudatetaan.

Tilanteet vaihtelevat, joten ajoittain sallitun ja kielletyn toiminnan raja voi olla häilyvä. Epäselvissä tilanteissa yhteydenotto maanomistajaan kannattaa. Ristiriitojen välttämiseksi ja maanomistajan oikeuksien kunnioittamiseksi liiketoimintaa toisen maalla olisi kohtuullista harjoittaa maanomistajan suostumuksella. Erilaisten luontoon perustuvien uusien liiketoimintamallien kehittyessä ja yleistyessä on pidettävä huoli siitä, että jokamiehenoikeuksien tulkinnat pysyvät ajassa mukana niin, että maanomistajien asema on turvattu ja että myös he ovat osa arvoketjua.


Lisää aiheesta

Ympäristöministeriön Jokamiehenoikeudet-esite

ymparisto.fi

Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 25.8.2017