Toimintopainikkeet

Luonnon monimuotoisuus hyvinvointimme perustana

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava

Ihmisen toiminta uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Lajeja kuolee sukupuuttoon tai luontotyypit häviävät. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan 60 % maailman ekosysteemeistä on uhattuna. Lajeja häviää 100 - 1000 kertaa luonnollista tietä nopeammin.

Kaksi merkittävintä ympäristöuhkaa maailmassa ovat luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja ilmastonmuutos, jonka hillinnässä ja sopeutumisessa luonnon monimuotoisuudella on ratkaiseva asema.

Nagoyan sopimus

Luonnon pääoman vaalimisesta sovittiin maailmanlaajuisesti Nagoyassa vuonna 2010. EU:n luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia perustuu kansainväliseen Nagoyan sopimukseen ja sisältää tavoitteina 2020 mennessä:

  1. pysäyttää kaikkien EU:n luontolainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien lajien ja luontotyyppien tilan huonontuminen ja saavuttaa merkittävä parannus
  2. ylläpitää ja parantaa ekosysteemejä ja niiden tarjoamia palveluita luomalla vihreää infrastruktuuria ja ennallistamalla ainakin 15 % huonontuneista ekosysteemeistä
  3. lisätä mahdollisimman paljon luonnon monimuotoisuutta varmistavia maatalousalueita (laitumet, monivuotiset kasvit) yhteisessä maatalouspolitiikassa, ja laatia metsien hoitosuunnitelmat metsän kestävän hoidon mukaisesti maaseudun kehittämispolitiikassa. 


Luonto- ja lintudirektiivien terveystarkastus 

EU:n komissio päättää vuonna 2015 luonto- ja lintudirektiivien päivitystarpeesta. MTK vastasi komission kyselyyn kesäkuussa 2015 seuraavasti: Lintu- ja luontodirektiivien lähtökohta on hyvä. Niillä halutaan parantaa EU-tasolla luonnon monimuotoisuutta ja vastata kansainvälisten monimuotoisuussopimusten velvoitteisiin. Tavoite ei kuitenkaan täyty. Natura 2000 -verkoston kohteista suuri osa on tavallista talouskäytössä ollutta aluetta, kuten talousmetsää. Suojelu ei ole kohdentunut kustannustehokkaasti monimuotoisuudeltaan arvokkaimpiin kohteisiin.

Suomessa lintu- ja luontodirektiivien mukainen suojelu on ensisijaisesti kustannustehotonta ja rajoittaa kohtuuttomasti elinkeinotoimintaa lisäten jopa ympäristökuormitusta. Tästä on esimerkkinä vuollejokisimpukan (Unio crassus) suojelu, joka estää peltojen peruskuivatushankkeita. Lajisuojelussa on ongelmia myös muiden lajien kuten viitasammakon (Rana arvalis), laulujoutsenen (Cygnus cygnus) ja liito-oravan (Pteromys volans) kanssa, koska tarkastelun kansallinen ja paikallinen lähtökohta puuttuu ja direktiivilajit runsastuneinakin ovat edelleen tiukan suojelun kohteena. Kantojen hoito on mahdotonta, vaikka direktiivilajit runsastuisivat käyttäessään ravintonaan mm. rehunurmia, jotka eivät ole lajin alkuperäisiä elinympäristöjä. Lisäksi EU:n ulkopuolelta tulevien lajien määrä on otettava huomioon. Tämä koskee mm. liito-oravaa, jonka kanta on runsas Venäjän rajalla. Suomessa lajisuojelu aiheuttaa valtavasti tarpeettomia rajoitteita luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Mikäli direktiivien mukainen suojelu olisi toteutettu puhtaasti kansallisista lähtökohdista, olisi suojelun teho huomattavasti parempi. Jos suojelu voitaisiin kohdentaa oikein, byrokratia olisi huomattavasti kevyempää ja suojelulla pystyttäisiin vastaamaan alueellisiin ja paikallisiin erityistarpeisiin. 



Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 10.7.2017