Tuottajaorganisaatiot

Tuottajaorganisaation tavoitteena on vahvistaa tuottajien asemaa markkinoilla. Tältä sivulta löydät tietoa tuottajaorganisaatiosta ja tukea organisaation perustamiseen. 

Tuottajaorganisaatio on maataloustuotteiden tuottajien omasta aloitteestaan perustama yhteenliittymä, jolla on erityisasema kilpailulainsäädännössä.  

Tuottajaorganisaatiojärjestelmän perimmäisenä tavoitteena on vahvistaa tuottajien asemaa markkinoilla. Tämä on toteutettu antamalla tuottajaorganisaatioille poikkeuksia yleisiin kilpailusääntöihin. Poikkeus mahdollistaa sellaisen yhteistyön ja toiminnan, joka olisi muuten kiellettyä: Tuottajaorganisaation on esimerkiksi mahdollista keskittää jäsentensä myyntejä, ostoja, markkinointia, logistiikkaa, jalostusta, laadunvalvontaa ja varastointia. 

Tuottajaorganisaation toiminnalla tulee pyrkiä saavuttamaan jokin sille asetettu tavoite. Tällainen tavoite voi olla esimerkiksi tuotantokustannusten optimointi tai tuottajahintojen vakauttaminen. Toimista ja tavoitteista kerrotaan enemmän Tuottajaorganisaation ABC-oppaassa. Valtaosaa eri tavoitteista ja toimista yhdistää se, että niiden toteuttaminen olisi kilpailuoikeuden näkökulmasta kiellettyä tuottajaorganisaation ulkopuolella. 

Käytännössä tuottajaorganisaatio on osakeyhtiö, osuuskunta tai yhdistys, joka toteuttaa tiettyä tavoitetta ja jonka Ruokavirasto on hyväksynyt tuottajaorganisaatioksi 

Kyseessä on tuottajille annettu työkalu, jonka avulla on mahdollista kasvattaa tuottajan markkinavoimaa, saavuttaa mittakaavaetuja ja siten kehittää tuotannon kannattavuutta. Itsessään tuottajaorganisaatio ei ratkaise tilan tai tuotantosektorin kannattavuushaasteita, vaan se on apuväline aktiiviseen markkinatoimintaan. Toimiakseen tehokkaasti tuottajaorganisaatio tarvitsee sitoutuneen ja aktiivisen jäsenkunnan. 

Tuottajaorganisaation sisällä on mahdollista neuvotella tuotannon määrästä, laadusta ja hinnoista. Tällöin jäsenet voivat neuvotella yhtenä rintamana tuotteita myydessä sekä tuotantopanoksia ostettaessa, jolloin neuvotteluvoimaa on mahdollista kasvattaa ja sopimusehtoja parantaa. Toiminnan kannattavuutta on mahdollista kehittää myös esimerkiksi keskittämällä markkinointia, markkinatutkimusta, pakkaamista tai käytössä olevia laatujärjestelmiä. 

Organisaation jäsen on lähtökohtaisesti vapaa käymään kauppaa myös tuottajaorganisaation ulkopuolella, eikä maksuliikenteen tarvitse kulkea tämän kautta. 

Tuottajaorganisaatio kannattaa perustaa, kun siitä saadut kokonaishyödyt ovat suurempia kuin sen perustamisen ja toiminnan ajalliset ja rahalliset kustannukset. Näiden hyötyjen ja kustannusten arvioimiseen on tarjolla apua tuottajaorganisaatioiden ABC-oppaassa. 

Perustamista miettiessä on hyvä muistaa, että organisaatiosta saatavilla oleva hyöty on pitkälti riippuvainen tämän koosta, aktiivisuudesta ja markkinaosuudesta: Mitä enemmän tarjontaa tai kysyntää – eli myyntejä ja ostoja - tuottajaorganisaatioon keskitetään, sitä suurempia hyötyjä on mahdollista saada. Toisin sanoen yhteishankinnoista, yhteismarkkinoinnista, yhteisestä logistiikasta ja muusta yhteistyöstä saatavat hyödyt kasvavat tuottajaorganisaation koon ja markkinaosuuden kasvaessa. 

Tämän seurauksena olemassa olevaan tuottajaorganisaatioon liittyminen saattaa olla tarkoituksenmukaisempaa uuden perustamisen sijaan. 

  1. Tuottajaorganisaatio vaatii toimiakseen oma-aloitteisen ja sitoutuneen joukon tuottajia. Perustamiseen vaaditaan vähintään viisi tuottajajäsentä tai sellainen joukko tuottajia, joiden myydyn maataloustuotannon arvo on yli 500 000 € vuodessa. Hedelmä- ja vihannesalan tulee täyttää sekä jäsenmäärä että tuotannon arvo. 

  1. Tuottajaorganisaatiostatus haetaan jo olemassa olevalle organisaatiolle. Tämä ns. pohjaorganisaatio voi olla joko osakeyhtiö, osuuskunta tai rekisteröity yhdistys. Mikäli sopivaa organisaatiota ei ole ennestään, tulee tämä perustaa tuottajaorganisaatiota varten. Tuottajajäsenillä tulee olla määräävä asema kyseisessä pohjaorganisaatiossa ja sen tulee olla perustettu tuottajajäsenten aloitteesta. Eri organisaatiotyyppien vahvuuksia ja heikkouksia on käyty läpi tuottajaorganisaatioiden ABC-oppaassa.  

  1. Tuottajaorganisaation tulee luoda yhteiset säännöt, jossa määritetään muun muassa tämän toiminta, tavoitteet ja ne tuotteet, joilla toimimiseen haetaan hyväksyntää. Tuottaja voi toimia yksittäisen tuotteen kanssa vain yhdessä tuottajaorganisaatiossa. Tuottajaorganisaatioita varten on luotu Mallisäännöt, jotka ovat vapaasti käytettävissä. 

  1. Organisaation on kyettävä antamaan riittävä selvitys Ruokavirastolle siitä, että se pystyy toteuttamaan toimintaansa ja tavoitteitansa. Kun tuottajaorganisaatio on saanut kyseisen hyväksynnän, se voi aloittaa varsinaisen toimintansa. 

Itse tuottajaorganisaatiohyväksynnän hakeminen on ilmaista ja toiminnan aloittamiseen on tarjolla sekä neuvonnallista että rahallista tukea.

Neuvonta

Tietoa tuottajaorganisaatioista on saatavilla MTK:n ja Ruokaviraston sivuilta. MTK:n Tuotto-hanke on luonut Tuottajaorganisaation ABC-oppaan, mallisäännöt ja Facebook-ryhmän tiedotusta varten. Tuovi-hankkeen asiantuntijat antavat neuvontaa tuottajaorganisaatioihin liittyvissä kysymyksissä.

Ruokaviraston sivuille on koottu tuottajaorganisaation hakuopas, hakulomakkeet ja aihetta koskeva lainsäädäntö.

Tuottajaorganisaatioiden valmisteluraha

Tuottajaorganisaation perustamista suunnitteleville on tarjolla tuottajaorganisaatiohankkeen valmistelurahaa. Valmistelurahalla voit koota yhteen ja sitouttaa yhteistyöhankkeen hanketoimijat, valmistella varsinaista hanketta, tehdä hankesuunnitelman tai selvittää, onko valmisteltavalle hankkeelle onnistumisen edellytyksiä. Valmistelurahaa voi saada enimmillään 5 000 euroa. Tuki maksetaan yhdessä erässä vakioituna kertakorvauksena, eli sen jälkeen, kun kulut ovat syntyneet.

Tuottajaorganisaatioiden edistämistuki

Tuottajaorganisaatioiden perustamiseen voidaan hakea tukea, joka on esimerkiksi miljoonan budjetilla 1. vuonna 10 %, ja sen jälkeen laskevasti viiden vuoden ajan.

Jo olemassa olevan tuottajaorganisaation edistämiseen voit saada korkeintaan 100 % tuen. Hyväksyttäviä kuluja ovat mm. työntekijöiden palkkaus, matkakustannukset, asiantuntijoiden palkkiot, ostopalvelut, pienhankinnat, kohtuulliset tarjoilukustannukset, kansainvälinen yhteistyö, toimistokulut, vuokrat, hankkeen ohjausryhmä.

Tukea varten tulee laatia hankesuunnitelma. Poikkeuksellisesti tämän hankesuunnitelman laadintaa voi kustantaa edellä mainitulla valmistelurahalla. Tuki maksetaan jälkikäteen, joten tarvitset hankkeen käynnistämiseen omaa rahoitusta.

Vikke Schildt

hankepäällikkö, Tuovi-hanke

+358 20 413 2111

+358 50 465 3175

Taru Antikainen

hankepäällikkö

WelFarmers-hanke, Alkulaatu-hanke, Tuovi-hanke

+358 20 413 2042

+358 50 570 9035

Timo Jaakkola

viljelijäasiantuntija

Tuovi-hanke

+358 40 073 2145