Takaisin Peltokasvivaliokunta keskusteli sato- ja markkinatilanteesta

Tiedote – Peltokasvit

Peltokasvivaliokunta keskusteli sato- ja markkinatilanteesta

26.09.2025

MTK:n peltokasvivaliokunta kokoontui 25.9.2025.

Kokouksessa keskusteltiin sato- ja markkinatilanteesta. Edelleen on viljaa puimatta, joita kevään sateiden vuoksi päästiin kylvämään myöhään eikä sato valmistunut ennen syyskuun sateita. Rapsin ja härkäpavun puinti on aluillaan.

Tärkeää on, että ennen sateita puituja hyvälaatuisia viljaeriä ei sekoiteta sateiden jälkeen puituihin heikompilaatuisiin eriin. Myyntisopimusten ehtoihin on kiinnitettävä huomiota, monessa sopimuksessa mainitaan, että laatuehdot määräytyvät sopimuksentekohetken mukaan. Jotta Suomesta voidaan viedä riittävä määrä viljaa, tarvitaan hyvissä ajoin ennen kasvukautta tehtyjä viljelysopimuksia. Vientikaupat tehdään yleensä jo hyvissä ajoin ennen sadonkorjuuta.

Vieraslajien torjumiseksi tarvitaan ripeitä toimia. Vuosi sitten lämpimänä kesänä vieraslajeja havaittiin ennätyksellisen paljon pelloilla, nyt rikkakananhirssin ja viherpantaheinän leviäminen jatkuu huolestuttavan nopeasti. Viljelijöiden mutta myös siementoimittajien on toimittava vastuullisesti, jotta vieraslajien leviämistä saadaan hillittyä.

Lisätietoja:

valiokunnan puheenjohtaja Kalle Hankamäki, p. 0400 246521
vilja-asiamies Max Schulman, p. 040 8252112