MTK:n edunvalvontatyö turvaa ja edistää luonnon monimuotoisuutta


MTK on julkaissut luonnon monimuotoisuutta eli biodiversiteettia koskevan ohjelman, joka ohjaa edunvalvontatyötämme. Ohjelmassa linjataan maa- ja metsätalouden toimintaa ja sen kehittämistä luonnon monimuotoisuuteen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Tavoitteena on turvata ja edistää luonnon monimuotoisuutta.

Ihmisen toiminta uhkaa luonnon monimuotoisuutta (biodiversiteettiä). Lajeja kuolee sukupuuttoon tai luontotyypit häviävät. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan 60 % maailman ekosysteemeistä on uhattuna. Lajeja häviää 100 - 1000 kertaa luonnollista tietä nopeammin.

Kaksi merkittävintä ympäristöuhkaa maailmassa ovat luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja ilmastonmuutos, jonka hillinnässä ja sopeutumisessa luonnon monimuotoisuudella on ratkaiseva asema.

Nagoyan sopimus

Luonnon pääoman vaalimisesta sovittiin maailmanlaajuisesti Nagoyassa vuonna 2010. EU:n luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia perustuu kansainväliseen Nagoyan sopimukseen ja sisältää tavoitteina 2020 mennessä:

  1. pysäyttää kaikkien EU:n luontolainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien lajien ja luontotyyppien tilan huonontuminen ja saavuttaa merkittävä parannus
  2. ylläpitää ja parantaa ekosysteemejä ja niiden tarjoamia palveluita luomalla vihreää infrastruktuuria ja ennallistamalla ainakin 15 % huonontuneista ekosysteemeistä
  3.  lisätä mahdollisimman paljon luonnon monimuotoisuutta varmistavia maatalousalueita (laitumet, monivuotiset kasvit) yhteisessä maatalouspolitiikassa, ja laatia metsien hoitosuunnitelmat metsän kestävän hoidon mukaisesti maaseudun kehittämispolitiikassa.


Luonto- ja lintudirektiivien terveystarkastus

EU:n komissio päättää vuonna 2015 luonto- ja lintudirektiivien päivitystarpeesta. MTK vastasi komission kyselyyn kesäkuussa 2015 seuraavasti: Lintu- ja luontodirektiivien lähtökohta on hyvä. Niillä halutaan parantaa EU-tasolla luonnon monimuotoisuutta ja vastata kansainvälisten monimuotoisuussopimusten velvoitteisiin. Tavoite ei kuitenkaan täyty. Natura 2000 -verkoston kohteista suuri osa on tavallista talouskäytössä ollutta aluetta, kuten talousmetsää. Suojelu ei ole kohdentunut kustannustehokkaasti monimuotoisuudeltaan arvokkaimpiin kohteisiin.

Suomessa lintu- ja luontodirektiivien mukainen suojelu on ensisijaisesti kustannustehotonta ja rajoittaa kohtuuttomasti elinkeinotoimintaa lisäten jopa ympäristökuormitusta. Tästä on esimerkkinä vuollejokisimpukan (Unio crassus) suojelu, joka estää peltojen peruskuivatushankkeita. Lajisuojelussa on ongelmia myös muiden lajien kuten viitasammakon (Rana arvalis), laulujoutsenen (Cygnus cygnus) ja liito-oravan (Pteromys volans) kanssa, koska tarkastelun kansallinen ja paikallinen lähtökohta puuttuu ja direktiivilajit runsastuneinakin ovat edelleen tiukan suojelun kohteena. Kantojen hoito on mahdotonta, vaikka direktiivilajit runsastuisivat käyttäessään ravintonaan mm. rehunurmia, jotka eivät ole lajin alkuperäisiä elinympäristöjä. Lisäksi EU:n ulkopuolelta tulevien lajien määrä on otettava huomioon. Tämä koskee mm. liito-oravaa, jonka kanta on runsas Venäjän rajalla. Suomessa lajisuojelu aiheuttaa valtavasti tarpeettomia rajoitteita luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Mikäli direktiivien mukainen suojelu olisi toteutettu puhtaasti kansallisista lähtökohdista, olisi suojelun teho huomattavasti parempi. Jos suojelu voitaisiin kohdentaa oikein, byrokratia olisi huomattavasti kevyempää ja suojelulla pystyttäisiin vastaamaan alueellisiin ja paikallisiin erityistarpeisiin.

Lajien suojelu

Eliölajien suojelusäännökset koskevat Suomessa luonnonvaraisina esiintyviä eläin- ja kasvilajeja, lukuun ottamatta riistaeläimiä, rauhoittamattomia eläimiä sekä taloudellisesti hyödynnettäviä kaloja. Myös merkitty rauhoitetun linnun pesäpuu tai suuren petolinnun näkyvä pesäpuu ovat rauhoitettuja. Eliölajien suojelusta säädetään luonnonsuojelulain kuudennessa luvussa.

Luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvat nisäkkäät ja linnut ovat rauhoitettuja suoraan lain nojalla. Luonnonsuojelulain nojalla lajeja voidaan myös asetuksella rauhoittaa, asettaa uhanalaiseksi tai erityistä suojelua vaativiksi lajeiksi.

Eliölajien suojelulla tarkoitetaan yksilökohtaista, ei aluekohtaista suojelua. Kysymys on esimerkiksi lajin rauhoittamisesta, jolloin sen yksilöiden poimiminen, pyydystäminen, vahingoittaminen tai esimerkiksi lajien tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty rangaistuksen uhalla.

Uhanalaiset lajit

Lajien uhanalaisuus perustuu kansalliseen uhanalaisten lajien arviointiin, joita Suomessa on tehty vuosina 1986, 1991, 2000 sekö uusin uhanalaisselvitys vuonna 2011. Laji voidaan luokitella uhanalaiseksi, jos sen häviämisuhka on ilmeinen.

Lajin luokittelu uhanalaiseksi ei sinällään tarkoita tiukempia suojeluvaatimuksia, mutta uhanalainen laji voidaan määrätä asetuksella erityisesti suojeltavaksi, jolloin sille voidaan perustaa erityssuojelualue, joka rajoittaa maankäyttöä. Tunnetuin erityisesti suojeltava laji Suomessa on saimaannorppa.

Eläinlajien suojelun EU-säännökset

Luonto- ja lintudirektiivit ovat EU:n ympäristöpolitiikan keskeisiä säädöksiä, joilla jäsenmaat velvoitetaan toteuttamaan yhteisön tavoitteet elinympäristöjen säilyttämisestä, lajisuojelusta ja erityisistä suojelusäännöksistä.

MTK pitää tärkeänä, että EU:ssa ja Suomessa suojeltavien lajien ja luontotyyppien listat ajanmukaistetaan, jotta voimme saavuttaa tarkoituksenmukaisen suojelun tason.

Näitä luonto- tyyppejä suojelemme ja maanomistajat voivat saada siitä täyden korvauksen

Suojeltavilla luontotyypeillä tarkoitetaan yksilöityjä pienialaisia kohteita, jotka on lueteltu luonnonsuojelulain 29 §:ssä.

Luontotyyppisuojelun piirissä ovat luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt

  •     Pähkinäpensaslehdot
  •     Tervaleppäkorvet
  •     Luonnontilaiset hiekkarannat
  •     Merenrantaniityt
  •     Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit
  •     Katajakedot
  •     Lehdesniityt
  •     Avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät

Suojeltavalle luontotyypille annetaan sen muuttamista koskeva kielto.

Laissa mainittuja luontotyyppejä ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Muuttamiskielto ei kuitenkaan tule voimaan, ennen kuin ELY-keskus on määritellyt alueen rajat ja antanut päätöksen maanomistajalle tiedoksi. Asianosaisia on kuultava ennen rajauspäätöksen tekemistä, jollei kuuleminen vaaranna suojelun tarkoitusta. ELY-keskuksen rajauspäätös on valituskelpoinen.

”Ominaispiirteiden säilymisellä” tarkoitetaan, että aluetta saa käyttää kaikin muin tavoin kuin siten, että suojeltavan luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Ominaispiirteillä tarkoitetaan niitä suojellulle luontotyypille ominaisia luontoarvoja, joiden vuoksi alue on alun perin suojeltu.

Esimerkiksi jalopuita häiritsevien kuusien kaataminen jalopuumetsiköstä on sallittua, koska alue on suojeltu jalopuiden, eikä kuusien vuoksi.

Jos haluaa käyttää suojeltua aluetta siten, että kyseisen luontotyypin ominaispiirteet heikentyisivät, suojelupäätöksestä voi hakea poikkeusta ELY-keskukselta. Erityistä syytä poikkeamiselle ei tarvitse olla, vaan lupa voidaan myöntää, jos kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu. Käytännössä luvan saaminen on yleensä hankalaa.

Alueen suojelu voidaan tarvittaessa myös lakkauttaa kokonaan, mikäli suojeltavat luonnonarvot ovat hävinneet.

Korvaukset maanomistajalle

Jos suojelupäätös aiheuttaa maanomistajalle merkityksellistä haittaa, on hänellä oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Jos korvauksesta ei päästä sopimukseen, voi maanomistaja hakea maanmittaustoimistolta lunastuslain mukaista korvaustoimitusta, jossa korvaus määritellään. Ennen korvauksen hakemista, tulee omistajan hakea ELY-keskukselta lupaa poiketa kiellosta, ellei ole ilmeistä, ettei luvan myöntämiselle ole edellytyksiä.