Kotimaisen ruoan tuotantokyky nostetaan huoltovarmuuden ytimeen: varautuminen tehdään ensisijaisesti elinvoimaisella ja investointikykyisellä alkutuotannolla, ei vain varastoilla. Häiriö- ja poikkeustilanteissa maatalous asetetaan etusijalle energian, polttoaineiden, tuotantopanosten, logistiikan ja työvoiman saatavuudessa. Viljelijöille rakennetaan toimiva riskienhallinnan kokonaisuus (esim. satovahinko- ja tulonvakausratkaisut sekä tilatason varautumisen tuki), joka on käytännössä saavutettava ja oikeasti turvaa tuova. Tuotantopanosten omavaraisuutta vahvistetaan määrätietoisesti (lannoitteet, valkuaisrehu, energia) ja kytketään se huoltovarmuus- ja teollisuuspolitiikkaan. Julkiset hankinnat valjastetaan tukemaan kotimaisuutta, toimitusvarmuutta ja vastuullisuutta hinnan rinnalla niin, etteivät hankintakriteerit sulje ulos kotimaisia ja alueellisia toimijoita.

Maatalouden kannattavuus asetetaan yhdeksi hallituskauden keskeisimmistä talous- ja yhteiskuntapoliittisista tavoitteista, koska ilman yrittäjätuloa ei synny investointeja eikä sukupolvenvaihdoksia. Ruokaketjun sääntely ja pelisäännöt päivitetään vastaamaan tosiasiallista markkinarakennetta ja neuvotteluvoimasuhteita. Seuraava hallitus sitoutuu siihen, että maatalouden tulokehitys käännetään pysyvästi nousevalle uralle vaalikauden aikana. Elintarvikemarkkinalakia vahvistetaan niin, että viljelijöiden asemaa heikentävät kauppatavat kielletään selkeästi, valvonta on ennakoivaa ja seuraamukset tehokkaita ja välittömiä. Hintojen ja arvonlisän jakautuminen tehdään pakollisesti läpinäkyväksi koko ketjussa yhdenmukaisin määritelmin, ja raportointi sidotaan markkinaseurantaan sekä viranomaisvalvontaan. Ruokaketjun dataa koskevat pelisäännöt uudistetaan siten, että kysyntä- ja myyntitieto hyödyttää koko ketjun kehittämistä – ei vain ketjun yläpään neuvotteluvoimaa. Ruokaviennistä tehdään strateginen ja mitattava kannattavuuden lähde selkein kasvu- ja arvonlisätavoittein, ja varmistetaan, että viennin kasvu heijastuu alkutuotannon hintoihin.

Metsäsektorin kilpailukyky, investoinnit ja huoltovarmuus nostetaan kansalliseksi kärkihankkeeksi ja kootaan kilpailukykyohjelmaksi, joka turvaa puun saatavuuden ja käytön. Ohjelmassa vahvistetaan kustannuskilpailukykyä, TKI-toimintaa, osaamista ja koulutusta sekä kehitetään logistiikkaa ja energiaratkaisuja niin, että metsäenergian keskeinen rooli osana energiajärjestelmää säilyy. Edistetään puurakentamista sekä kotimaisen puun ja metsäenergian markkinoita ja luodaan edellytykset pitkäjänteisille investoinneille koko arvoketjussa. Päätöksenteossa tunnustetaan metsäsektorin rooli huoltovarmuuden, uusiutuvan biotalouden ja alueellisen elinvoiman perustana – ja varmistetaan, että sääntely ja verotus tukevat tätä. Tavoitteena on, että uudet tuotteet, jalostusarvo ja vienti kasvavat samalla kun kotimainen raaka-aine tulee hyödynnetyksi kestävästi. Tämä tekee metsistä sekä ilmasto- että talousratkaisun, ei ristiriidan.

Maanomistajien päätösvaltaa ja omaisuudensuojaa vahvistetaan, jotta toimintaympäristö on ennakoitava eikä metsien ja peltojen käyttöä rajoiteta uusilla, epävarmoilla tulkinnoilla. Metsien hoito ja käyttö perustetaan tutkittuun tietoon, kannattavuuteen ja aktiivisuuteen: kasvu, hiilensidonta ja monimuotoisuus saavutetaan ensisijaisesti hyvällä metsänhoidolla ja toimivilla kannustimilla. ”Harmaa suojelu” kitketään lopullisesti: kaikki maankäyttöä rajoittavat päätökset edellyttävät selkeää oikeusperustaa sekä täysimääräisiä ja oikeudenmukaisia korvauksia. Samalla varmistetaan, että maanomistajalla on oikeus ajantasaiseen ja tilakohtaiseen metsä- ja luontotietoon, ja että tiedon keruu ja päivitys tukevat oikeusturvaa (virheelliset tai vanhentuneet tiedot korjataan). Yksityiskohtaista kuviotason metsä- ja luontotietoa ei jaeta ilman maanomistajan nimenomaista lupaa, ja tietosuoja sekä omaisuustietojen hallinta turvataan. Vihreän siirtymän hankkeista liiketoiminnan tuoton jyvittäminen maanvuokriin sekä lunastuskorvauksiin toteutetaan myös energian siirrossa ja lunastusten rinnalle tuodaan nopeampi sopimusmenettely. Kun luottamus, kannattavuus ja pelisäännöt ovat kunnossa, myös vapaaehtoiset luonto- ja ilmastotoimet yleistyvät.

Julkisen talouden sopeutuksessa vältetään ratkaisuja, jotka osuvat kasvun moottoreihin: veroratkaisut eivät saa heikentää maa- ja metsätaloutta, biotaloutta eikä yrittäjyyttä. Hallinnollista taakkaa kevennetään erityisesti alkutuotannossa, investoinneissa ja vientiä tukevissa hankkeissa, jotta yrittäjät voivat keskittyä tuotantoon ja kehittämiseen. Viljelijöihin kohdistuville säädöksille ja viranomaiskäytännöille otetaan käyttöön sitova kannattavuus- ja huoltovarmuusvaikutusten arviointi, eikä toimia toteuteta ilman täysimääräistä kompensaatiota, jos ne heikentävät tilojen taloutta. Tavoitteena on kääntää tulevaisuudenusko takaisin: investoinnit, sukupolvenvaihdokset (vai omistajanvaihdokset) ja uudet yritykset syntyvät, kun riskit ja hallintokuorma pienenevät. Tämä vahvistaa myös alueellista elinvoimaa ja veropohjaa.

Ilmastopolitiikan tehtävä on lisätä maatalouden ja metsätalouden kykyä sitoa hiiltä, korvata fossiilisia ja turvata huoltovarmuus – samalla tuotantomääriä on voitava kasvattaa, ei rajoittaa. Päästövähennykset ja hiilensidonnan vahvistaminen toteutetaan kustannustehokkaasti, kasvuun panostaen ja vapaaehtoisuuteen sekä kannustimiin perustuen. Uusiutuvan energian lisääminen tehdään niin, että bioenergian keskeinen asema osana energiajärjestelmää säilyy ja bioenergia toimii huoltovarmuuden ja energiaomavaraisuuden vahvistajana. Seuraava hallitus edistää biometaanin kysyntää, jakelua ja biokaasuntuotantoa, sekä ravinteiden kiertoa. Maatalouteen perustuvassa tuotannossa syntyvä ilmastohyöty lasketaan maatalouden eduksi. Ilmasto-, energia-, biodiversiteetti- ja teollisuusstrategiat sovitetaan yhteen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jotta tavoitteet eivät riitele keskenään. Peltojen kehittämisohjelma nostetaan keskeiseksi ilmasto- ja vesipolitiikan välineeksi: maan kasvukunnon parantaminen, ravinnekierron ratkaisut ja vesienhallinta tuottavat mitattavia hyötyjä sekä ympäristölle että sadolle. Ympäristö- ja ilmastokorvaukset sidotaan saavutettuihin tuloksiin ja toimeenpanosta tehdään viljelijälle selkeä ja ennakoitava.

Turvepeltojen keskeinen merkitys osana suomalaista elintarvikehuoltovarmuutta tunnustetaan. Turvepeltojen viljelyä ei rajoiteta pakottavalla lainsäädännöllä. Turvepeltoihin kohdistuvat ennallistamistoimet toteutetaan perustuen vapaaehtoisuuteen ja oikeudenmukaisiin korvauksiin. Kasvu- ja kuiviketurpeen kotimaisen tarjonnan edellytyksistä huolehditaan mm. helpottamalla tuotantoalueiden luvitusta. Energiaturpeiden huoltovarmuusvarastointia jatketaan ja hallituskaudella ylläpidetään tilannekuvaa turpeen kilpailukykyisyydestä polttoainemarkkinoilla.

Luonnon monimuotoisuus turvataan vaikuttavasti ja oikeudenmukaisesti siten, että suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen, täysimääräiseen korvattavuuteen ja markkinaehtoisiin ratkaisuihin. Ensisijaisina keinoina vahvistetaan vapaaehtoisia suojeluratkaisuja (kuten METSO) ja kehitetään luontoarvomarkkinoita, joiden pelisäännöt pidetään selkeinä ja kansallisesti ohjattuina. Näin vahvistetaan viljelijöiden ja metsänomistajien sopeutumiskykyä sekä mahdollisuuksia tuottaa ympäristöhyötyjä myös liiketoimintana. Tavoitteena on, että luonnonhoito kytkeytyy kannattavuuteen: mitä paremmat kannustimet ja oikeudenmukaisemmat korvaukset, sitä laajempi osallistuminen ja paremmat tulokset.

Kansallista ylisääntelyä puretaan ja vältetään EU-säädösten kansallista tiukentamista, jotta metsätalous ja maatalous voivat toimia ennakoitavasti ja kustannustehokkaasti. Verotusta ja rahoitusinstrumentteja uudistetaan niin, että investoinnit, omistajuuden jatkuvuus ja sukupolvenvaihdokset helpottuvat – myös nuorille yrittäjille ilman kohtuutonta alkupääomaa. Yrittäjävähennystä korotetaan, tasausvarauksen euromääräisen yläraja poistetaan, tuloverolain 48 §:n luovutusvoittoverovapaus laajennetaan muihin sukulaisiin kuin lähisukulaisiin ja luovutusvoittoverotuksen hankintameno-olettama nostetaan 60 prosenttiin. Hallinnollinen taakka pidetään kevyenä: lupamenettelyt ovat sujuvia, digipalvelut toimivia ja velvoitteet selkeitä. Osaamisen ja innovaatioiden osalta tutkimus ja käytäntö kytketään tiiviimmin yhteen: Horisontti Eurooppa, kansallinen TKI-rahoitus ja yritysrahoitus suunnataan myös alkutuottajien tarpeisiin. Rakennetaan demonstraatio- ja pilotointiympäristöjä kuten huippuopetusmaatiloja, joissa uudet teknologiat ja toimintamallit voidaan ottaa käyttöön hallitusti. Kun omistamisen jatkumo on turvattu ja investointeja palkitaan, koko biotalousketju vahvistuu. Korkeakoulujen rahoitus uudistetaan vastaamaan paremmin kansallisia kasvun tarpeita.

Maaseudun elinvoima varmistetaan konkreettisilla perusedellytyksillä: toimivat liikenne- ja tietoliikenneyhteydet ovat keskeinen edellytys asuttavuudelle, yritys- sekä maa- ja metsätalouden toiminnalle. Suomen tieverkon kunto on kilpailukykykysymys, ja se koskee myös yksityisteitä, jotka ovat tuotannon ja puuhuollon arjen selkäranka. Huoltovarmuutta vahvistetaan myös ihmisten kautta: pelloilla ja metsissä yrittävien hyvinvointi on kansallinen etu, ja sosiaaliturvaa kehitetään tukemaan yrittäjyyden tarpeita (ml. lomitus). Palveluiden ja työn tekemisen edellytysten parantaminen vähentää alueellista eriytymistä ja vahvistaa veropohjaa. EU-tasolla varmistetaan vahva ja ohjelmaperusteinen alue- ja rakennepolitiikka myös vuoden 2027 jälkeen, jotta investoinnit, osaaminen ja infrastruktuuri kehittyvät koko Suomessa. Tavoitteena on maaseutu, jossa on kannattavaa asua, tehdä työtä ja yrittää.

Suomen on oltava EU:ssa aloitteellinen ja ennakoiva. EU:ssa vaikutetaan valmisteluun jo varhaisessa vaiheessa, rakennetaan liittoumia ja tuodaan päätöksenteon tueksi soveltavaa tietopohjaa, jotta sääntely pysyy selkeänä ja ennakoitavana sekä tukee kasvua, huoltovarmuutta ja investointeja. EU:n kauppapolitiikan on turvattava tasavertaiset kilpailuolosuhteet suomalaiselle alkutuotannolle – mukaan lukien samat tuotantovaatimukset tuonnille ja tarvittaessa suojalausekkeiden aktiivinen käyttö. EU-sääntelyssä varmistetaan kansalliset joustot ja käytetään ne täysimääräisesti, jotta toimeenpano on Suomelle tarkoituksenmukainen. Seuraava hallitus panostaa yhä aktiivisemmin ennakkovaikuttamiskantojen muodostamiseen.

Suomi toimii EU:ssa aloitteellisena suunnannäyttäjänä ja ajaa CAP:ia, joka turvaa viljelijöiden tulotason, tuotantokyvyn ja ruokaturvan koko Euroopassa – erityisesti pohjoisissa ja vaativissa oloissa. Hallitus vastustaa CAP-rahoituksen reaalisia leikkauksia ja edellyttää, että kasvavat vaatimukset näkyvät myös rahoituksessa, eikä tulotukea korvata epävarmoilla ratkaisuilla. CAP kohdennetaan aktiiviseen tuotantoon, investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin, jotta tiloilla on todellinen mahdollisuus uudistua ja kasvaa. Tuotantosidonnaiset tuet ja luonnonhaittakorvaus turvataan huoltovarmuusvälineinä, ja ympäristö- ja ilmastotoimet rakennetaan vapaaehtoisuudelle sekä täysimääräiselle korvaukselle. Hallinnollista taakkaa kevennetään merkittävästi: valvonta ja raportointi yksinkertaistetaan ja digitalisaatio tehdään viljelijän arkea helpottavaksi. Tavoitteena on CAP, joka palvelee viljelijää ja tuotantoa – ei hallintoa.