Viljelijät marssivat Brysselissä yhteisen maatalouspolitiikan turvaamiseksi
Uutinen – Maaseudun edunvalvonta
Viljelijät marssivat Brysselissä yhteisen maatalouspolitiikan turvaamiseksi
16.07.2025
Tuottaja- ja osuustoimintajärjestöjen kattojärjestö Copa-Cogeca sekä Belgian FWA järjestivät mielenilmauksen Brysselissä 16.7. vaatiakseen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja sen rahoituksen säilyttämistä. MTK:sta tilaisuuteen osallistui Brysselin toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki. Suomalaismeppi Elsi Katainen piti tilaisuudessa puheen.
Eurooppalaiset viljelijät kokoontuivat tänään Brysselissä puolustamaan yhteistä maatalouspolitiikkaa ja sen rahoitusta. Mielenilmauksen taustalla oli Euroopan komission esitys, jossa EU:n rahoitusta pyritään keskittämään yhteen rahastoon. Komissio julkistaa esityksensä vuosien 2028–2034 rahoituskehyksestä ja tulevasta maatalouspolitiikasta tänään. Keskiviikkoillan tietojen mukaan komissio on leikkaamassa maatalouspolitiikan rahoitusta jopa 20 prosentilla.
Iltapäivällä yhteensä 400 viljelijää marssi Brysselissä parlamentilta komissiolle. Tilaisuuden puheenvuoroissa korostui tyrmistys CAP:iin suunnitelluista rahoitusleikkauksista ja muutoksista. Myös MTK oli mukana Brysselin mielenilmauksessa.
– Mielenilmauksen keskeisenä viestinä oli, että iIman EU:n maatalouspolitiikkaa ja sen rahoitusta ei ole viljelijöitä, ei ruokaa eikä turvallisuutta, kertoo marssilla mukana ollut Brysselin toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki.
MTK:n Brysselin toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki ja suomalaismeppi Elsi Katainen osallistuivat mielenilmaukseen.
Tuleva budjettiesitys on herättänyt huolta viljelijäjärjestöissä, sillä esityksen mukaan EU:n rahoitusta keskistettäisiin uuteen yhtenäiseen rahastoon, mikä järjestöjen mukaan vaarantaa yhteisen maatalouspolitiikan rakenteen ja heikentää sen rahoituksen ennakoitavuutta. Aiemmin maataloustukia on maksettu kahdesta eri rahastosta.
Hanna Leiponen-Syyrakki
johtaja, Brysselin toimisto
toimiston yleisjohto, EU-asioiden koordinointi
+358 40 094 7633
+32 47 650 2704
aiheet: bryssel, cap, elsi katainen, eu-komissio, mielenilmaus, mielenosoitus, mtk mobiili