Perinteinen lanttulaatikko
Resepti
Perinteinen lanttulaatikko
Lanttulaatikko on perinteistä jouluruokaa. Samettisen pehmeä ja hivenen makea maku sopii yhteen muiden joulunajan herkkujen kanssa. Kotimaista lanttua on varastoissa aina uuteen satoon saakka, joten lanttulaatikko kelpaa kokkailla muutoinkin kuin jouluna, vaikkapa talvisen paistiaterian lisäkkeeksi. Mainio laatikko syntyy myös valmiiksi kypsennetyistä juuressoseista.
8-10 hengelle lisäkkeeksi, 2 laatikkoa
- 1, 5 kg lanttua tai 1 kg valmista lanttusosetta
- 2 dl kuohukermaa
- 1 tl suolaa
- ¾ dl siirappia
- ¼ tl valkopippuria
- ( ¼ tl muskottipähkinää ja ½ tl inkivääriä)
Kuori ja lohko lantut, siirrä kattilaan, lisää vettä niin että lohkot juuri peittyvät, mausta suolalla
Keitä lanttulohkot pehmeiksi, säästä keitinvesi ja survo lantut soseeksi
Yhdistä jäähtyneeseen lanttusoseeseen muut ainekset, sekoita tasaiseksi
Lisää tarvittaessa lanttujen keitinvettä, seoksen tulee olla ennen paistamista vellimäisen löysää
Jaa laatikkomassa kahteen n. litran uunivuokaan, paista 170 asteessa noin kaksi tuntia, alenna lämpötilaa, jos pinta tummuu liikaa
Voit valmistaa laatikon etukäteen paistamaista vaille valmiiksi pakkaseen
Heidi Siivonen
ruokamarkkina-asiantuntija, kuluttajatyö
+358 20 413 2925
+358 40 568 8802
aiheet: joulu, joulujuurekset, reseptit, lanttulaatikko, lanttu, joululaatikot