Luonnonarvomarkkina ei käynnisty ilman toimivia pelisääntöjä
Blogi – Metsätalous ja metsänomistaminen
Luonnonarvomarkkina ei käynnisty ilman toimivia pelisääntöjä
27.05.2026
Suomeen on syntymässä uusi tapa rahoittaa luonnon monimuotoisuuden vahvistamista, mutta markkina ei synny itsestään. Vaikka lainsäädäntö on jo pitkällä ja kiinnostus kasvaa, käytännön esteet hidastavat liikkeellelähtöä. Nyt ratkaistaan, rakennetaanko luonnonarvomarkkinasta toimiva ja houkutteleva vai jääkö sen potentiaali hyödyntämättä, kirjoittaa MTK:n ympäristöasiantuntija Heli Siitari.
Suomeen on kehittymässä uusi malli, jossa luonnon monimuotoisuutta parannetaan ja turvataan yritysten rahoituksella. Luonnonarvomarkkinan tavoitteena on ohjata rahoitusta yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä luonnon tilan parantamiseen esimerkiksi metsiin, soille ja perinnebiotoopeille. Luonnonarvomarkkinassa maanomistaja myy tuottamiaan luontoarvoja muille toimijoille.
Lainsäädännöllinen perusta on jo olemassa, ja vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on jo mahdollista. Lisäksi eduskunnan käsittelyssä oleva luontoteko toisi uuden elementin markkinaan. Luontoteoissa luonnonarvoja ostetaan ilman tietyn haitan hyvittämistä. Pelkkä lainsäädäntö ei kuitenkaan riitä– luonnonarvomarkkina syntyy vasta, jos se toimii käytännössä.
Suomessa on vahvat edellytykset onnistumiselle. Käytössä on tieteeseen pohjautuva mittaristo, viranomaisprosessit ja rekisteri, jotka tuovat läpinäkyvyyttä. Myös osaamista ja yhteistyötä on runsaasti. Pilotit ovat jo käynnissä, ja niiden kautta on tunnistettu keskeisiä kehitystarpeita.
Yksi merkittävimmistä haasteista liittyy suojeluhyvitykseen. Lain nykyinen rajaus uhanalaisiin luontotyyppeihin sulkee monia arvokkaita kohteita markkinan ulkopuolelle ja ohjaa toimenpiteitä sinne, missä lisäisyys syntyy helpoimmin. Tämä voi jättää esimerkiksi vanhat metsät sivuun, vaikka niiden suojelu olisi ekologisesti vaikuttavaa. Siksi suojeluhyvitystä tulisi laajentaa koskemaan kaikkia edustavia luontoarvoja. Samalla kompensaatiosääntelyä kehittämällä suojelusta voidaan tehdä aidosti houkutteleva vaihtoehto ennallistamisen ja hoidon rinnalle.
Toinen keskeinen hidaste on luontotyyppien tiukka vastaavuusvaatimus, joka lisää hallinnollista taakkaa ja kustannuksia ilman selkeää hyötyä luonnolle. Joustavampi, luontotyyppiryhmätasoinen tarkastelu helpottaisi hankkeiden toteutusta ja lisäisi kiinnostusta markkinaan.
Luontotekojen osalta ratkaisut ovat vielä muotoutumassa, ja niillä on pitkäaikaiset vaikutukset markkinan toimivuuteen. Erityisen tärkeää on varmistaa suojelun asema yhtenä vaihtoehtona. Suomessa on paljon maanomistajia, jotka haluavat suojella maitaan, ja tämän potentiaalin kytkeminen markkinaan olisi sekä ekologisesti että taloudellisesti järkevää.
Yritysten kiinnostus luontoinvestointeihin kasvaa, mutta ratkaisevaa on, kanavoituvatko ne toimivan luonnonarvomarkkinan kautta. Järjestelmän on oltava yhtä aikaa luotettava ja selkeä, mutta myös riittävän joustava. Markkinan alkuvaiheessa korostuu myös sääntelyn kannustavuus: liian korkea kynnys voi estää toimijoita lähtemästä mukaan.
Kokemus osoittaa, ettei markkinaa rakenneta pelkällä lainsäädännöllä. Tarvitaan pilotointia, oppimista ja ennakoitavaa toimintaympäristöä. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä alussa, mutta ilman kokeiluja markkinaa ei synny.
Suomi on luonnonarvomarkkinoiden kehittämisessä pitkällä, mutta nyt ollaan ratkaisevassa vaiheessa. Tarpeettomat esteet on poistettava, jotta markkina pääsee liikkeelle. Lopulta kysymys on yksinkertainen. Ilman toimivaa ja houkuttelevaa mallia ei synny myytäviä kohteita – eikä ilman kohteita synny markkinaa.
