Takaisin Maa- ja metsätalouden taksonomiakriteerit mahdottomia toteuttaa – hallituksen on vaikutettava komission tulevaan linjaukseen

Tiedote

Maa- ja metsätalouden taksonomiakriteerit mahdottomia toteuttaa – hallituksen on vaikutettava komission tulevaan linjaukseen

28.11.2022

Esitykset maa- ja metsätalouden taksonomiakriteereiksi ovat MTK:n arvion mukaan mahdottomia toteuttaa. EU:n kestävän rahoituksen foorumi julkisti esityksensä komissiolle maanantaina. ”Uskoimme, että valmistelussa olisi kuultu palaute ja parannusehdotukset. Nyt komissiolle kuitenkin luovutettiin käytännössä viimevuotinen, maa- ja metsätalouden osalta laajasti arvosteltu luonnos”, johtaja Juha Ruippo MTK:sta toteaa. MTK edellyttää Suomen hallitukselta voimakasta vaikuttamista kestävän rahoituksen lopullisiin ehtoihin.

Taksonomiakriteereissä on kyse siitä, millä ehdoilla maa- ja metsätalous luetaan tulevaisuudessa kestävän rahoituksen piiriin kuuluviksi elinkeinoiksi. MTK huomauttaa, ettei nyt komission käsittelyyn menevä raportti täytä mitään komission omista päätöksenteon ehdoista: tiedeperustaisuutta, käyttökelpoisuutta tai poliittista hyväksyttävyyttä. Esityksessä on noudatettu jo tuttua ”Bryssel-kaavaa”, eli kuultavat ja faktat on valikoitu tarkoitushakuisesti.

- Tämäkin uudistus on ideologinen, ja kriittiset äänenpainot pyritään vaientamaan. Mukaan kutsuttuja metsätietelijöitä ei lopulta kuunneltu ja vaihtoehtoista mallia, mikä olisi ollut toteuttamiskelpoinen ei todellisuudessa haluttu käsitellä, harmittelee MTK:n metsäjohtaja Marko MäkiHakola.

- Toimimattomien monimuotoisuuskriteerien lisäksi maatalouden harjoittajia kohtaa esityksessä perusehtojen mahdottomuus, kuten esimerkiksi turpeen käytön täyskielto, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg sanoo.

MTK on pettynyt, ettei elinkeinojen perusteltuja korjausesityksiä valmistelussa kuultu. Maa- ja metsätalouden edustajat panostivat voimakkaasti sellaisiin taksonomiakriteereihin, joilla saataisiin merkittävää monimuotoisuushyötyä, mutta jotka olisivat samalla toteuttamiskelpoiset. Nyt esitetyt kriteerit ovat Suomen maa- ja metsätaloudelle vahingollisia. MTK edellyttää Suomen hallitukselta nopeita ja määrätietoisia toimia, ettei maamme hyvinvoinnille keskeisten elinkeinojen tulevaisuutta tuhota järjettömillä päätöksillä.

 

 

Lisätietoja:

Juha Ruippo, johtaja, MTK, 040 553 3232

Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK, 040 502 6810

Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, 040 523 3864