Takaisin Alueidenkäyttölaki uudistumassa

Uutinen

Alueidenkäyttölaki uudistumassa

27.06.2025

Kunnilla on iso rooli alueidenkäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa. Kunnilla on sekä kaavoitusmonopoli että rakentamisluvitusmonopoli. Kuntapäättäjillä on suuri valta ja myös vastuu vaikuttaa kunnan maankäyttöön kestävällä ja maanomistajia huomioivalla tavalla. Kaavoittamista koskeva lainsäädäntö antaa tietyt reunaehdot alueidenkäytön suunnittelulle, mutta jättää samalla paljon kuntien omaan harkintavaltaan. Onnistuessaan kaavoitus tukee kasvun ja elinkeinojen kehittymistä, mutta epäonnistuessaan kaavoitus voi jarruttaa alueen kehitystä pitkäksi aikaa.

Ympäristöministeriön lausunnoille asettama ehdotus alueidenkäyttölaiksi on tuomassa lakiin metsäkorvauspykälän, joka asettaa kaavoituksella toteutettavat käytönrajoitukset samalle viivalle metsälain mukaisesti toteutettavien käytönrajoituksien kanssa. Uudistus on tarpeellinen ja välttämätön, ja tulee osaltaan pakottamaan kaavoittajat pohtimaan omaisuudensuojan merkitystä uudella tavalla. Metsäkorvauspykälää on kuitenkin vielä jatkovalmisteltava poistamaan jo voimassa olevien kaavojen korvaukseton metsien käytönrajoitus sekä selkiytettävä korvausmäärittelyn periaatteita. 


Esitys ei huomio hallitusohjelman maan- ja metsänomistajan päätösvallan ja omaisuudensuojan vahvistamisesta


Maanomistajien muiden oikeuksien osalta Orpon hallitusohjelman tavoitteet eivät ole toteutumassa. Esitys ei huomioi hallitusohjelman tavoitteita siitä, että luonnonsuojelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja maan- ja metsänomistajan päätösvaltaa omaan omaisuuteensa sekä omaisuudensuojaa vahvistetaan.  

Nykyisessä kaavoitusjärjestelmässämme on syvälle juurtuneita perustuslaillisia ongelmia koskien maanomistajien omaisuudensuojaa sekä osallistumisoikeuksia eikä näitä nytkään olla korjaamassa. Kaavoittajalla on velvollisuus huomioida laajasti erilaisia teemoja kaavoituksessa ilman, että laissa kerrotaan, mitä tällä huomioimisella tavoitellaan. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden huomiointia kaavoituksen sisältövaatimuksissa esitetään vahvistettavaksi. Laissa ei kuitenkaan ole reunaehtoja tai määräaikoja kaavamääräyksien käyttörajoituksille. Metsäkorvauspykälä ei korjaa sitä, että kaavoituksella voidaan jatkaa nykymuotoista pakkosuojelua kuulematta maanomistajaa suoraan.   

Ympäristö ja luontoarvot ovat myös kärsijöitä nykyisessä kaavoituksessa. Kaavoittamalla metsätalousalueita suojeluun tai muuhun ympäristötarkoitukseen, kaavoitusviranomainen astuu suojeluviranomaisen toimialalle ja sotkee siellä vallitsevan oikeudellisen järjestelmän. Pahimmillaan kaavoituksen suojelumerkinnät johtavat siihen, että aikaisemmin suojeltu kohde ei ole enää minkään suojelun piirissä tai että maanomistaja ei voi hakea rahoitusta alueen vapaaehtoiseen suojeluun. Myös luontoarvomarkkinoihin kaavoituksella on epäselvää ja häiritsevää vaikutusta.  


MTK:n ja mhy:n kunta- ja maakuntapäättäjien kannattaa liittyä vaikuttajaverkostoon


Kaavoitus ja maankäyttötavoitteiden yhteensovittaminen perustuu lain mukaan vuorovaikutukseen. Tiedottamisesta kaavoituksesta ei kuitenkaan olla esittämässä parannuksia nykysääntelyyn. Yleistiedoksiannot kaavoituksen valmistelusta eivät tavoita maanomistajia riittävällä tavalla varsinkaan silloin, jos maanomistajan maille ollaan suunnittelemassa käytönrajoituksia.   

Alueidenkäyttölakiin kirjataan maanomistajan aloiteoikeus asemakaavan tai yleiskaavan laatimiseksi omistamalleen maalle sekä kumppanuuskaavoitus. Lakiin kirjataan myös lupaus aloitteen käsittelystä, sillä kunnan tulee monijäsenisessä toimielimessä antaa aloitteeseen neljän kuukauden aikana aloitteen jättämisestä. Lisäksi laissa määritellään kumppanuuskaavoituksen eli kunnan ja maanomistajan kaavoitusyhteistyön raamit. Maanomistajan aloiteoikeus ja kumppanuuskaavoitus asemakaavan ja yleiskaavan laatimiseksi ovat maanomistajille ja kunnille yhteistyömahdollisuus kasvun ja elinvoimaisuuden kehittämiseksi.  

Kunnissa on valmisteltu ja valmistellaan lausuntoa alueidenkäyttölaista. Uusilla kunnan valtuutetuilla on mahdollisuus tuoda esiin lausunnossaan millaista maanomistaja- ja maaseutumyönteistä kaavoituslainsäädäntöä tarvitaan. Alueidenkäyttölain lausuntokierros on avoinna palautteille 11.07. asti.    

MTK ja Mhy:laisten päättäjien kannattaa liittyä tulevaan MTK:n vaikuttajaverkostoon, jossa voidaan käydä yhdessä keskustelua ilmiöistä, jotka toistuvat useissa kunnissa ja löytää yhdessä kestäviä ratkaisuja. Tästä lisää tarkemmin syksyllä 2025.   



Juho Ikonen

asiantuntija, maankäyttö

maankäyttö ja kaavoitus, aurinko- ja tuulivoima, jokaisenoikeudet, kalastus

+358 50 567 4103

aiheet: mtk mobiili, alueidenkäyttölaki