Kun kaavoitus kohtaa galaktisen byrokratian – ja suomalaisen arjen
Blogi – Maaseudun edunvalvonta
Kun kaavoitus kohtaa galaktisen byrokratian – ja suomalaisen arjen
16.09.2025
Mitä yhteistä on brittiläisellä scifisatiirilla ja suomalaisella kaavoituksella? Yllättävän paljon, kun puhutaan viranomaisviestinnästä. MTK:n ympäristöjuristi Jenni Hunnakko pohtii blogissaan, miten kaavoitusprosessin tiedottaminen voi tuntua yhtä etäiseltä kuin päätökset Alfa Centaurin kaavoitusvirastossa.
On tavallinen torstai, kun kaikille maanasukkaille kajahtaa ilkeä iltapäivätiedote: Maa räjäytetään kahden minuutin kuluttua ja sen tilalle rakennetaan galaktisen moottoritien ohituskaista. Näin alkaa Douglas Adamsin klassikkoteos Linnunradan käsikirja liftareille, jossa byrokraattialienit toteuttavat suunnitelmansa täysin sääntöjen mukaan – mutta täysin ihmisten ohi.
Kuulostaa kaukaiselta? Valitettavasti ei. Kesäkuussa 2025 YLE uutisoi Pirkkalan kunnasta, jossa asukkaat huomasivat sattumalta, että heidän kotinsa päälle on kaavoitettu tie. Kukaan ei ollut kertonut heille mitään. Kunta myönsi, ettei sillä ole selkeää tapaa osallistaa kansalaisia kaavoitukseen, mutta lupasi parantaa prosessia tulevaisuudessa.
MTK:ssa Pirkkalan tapaus ei ole poikkeus. Usein maanomistajat saavat tietää kaavoituksesta vasta vuosia myöhemmin – kun kaava on jo hyväksytty. Syynä on alueidenkäyttölaki, joka ei vaadi suoraa tiedottamista. Riittävä tiedotus tarkoittaa, että tieto on kunnan verkkosivuilla. Siellä se on – jos osaa etsiä.
Ympäristöministeriön selvitys (2019:33) vahvistaa, että tiedottamisen puute heikentää asiakaskokemusta ja luottamusta kaavoitusjärjestelmään. Ja vaikka kaava ei vielä tarkoita, että maat lunastetaan tai olohuoneet muuttuvat moottoritieksi, sillä on vaikutuksia kiinteistöjen arvoon ja myyntimahdollisuuksiin.
Viranomaiset perustelevat tiedottamisen puutetta sillä, että kansalaisen tulisi itse seurata kunnan tiedotteita. Mutta missä muussa yhteiskunnan osassa kansalaiselta odotetaan tällaista aktiivisuutta? Kaavoitus on ainoa poikkeus, jossa viranomainen ei hae aktiivisesti ihmistä mukaan prosessiin, vaikka päätökset koskevat suoraan hänen elämäänsä.
On totta, että osa kunnista hoitaa tiedottamisen hyvin. Mutta niin kauan kuin laki sallii minimitason, Pirkkalan kaltaisia tapauksia tulee lisää. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta – viranomaiset tekevät työtään. Mutta kuten Adamsin satiiri osoittaa, pelkkää lakia ja prosesseja seuraava hallinto voi erkaantua ihmisistä ja arjesta.
Suora tiedottaminen vaatii enemmän resursseja. Mutta jos lopputuloksena on inhimillisempi ja reilumpi viranomaistoiminta, se on vaivan arvoista.
Alueidenkäyttölaki on parhaillaan uudistettavana. Kesän lausuntokierroksen luonnoksessa ei kuitenkaan ehdotettu merkittäviä muutoksia kaavoitustiedottamiseen. Ehkä olisi aika katsoa peiliin – ennen kuin seuraavat maanomistajat kohtaavat kestämättömän yllätyksen.
aiheet: kaavoitus, kaavoitus- ja rakentamislaki, mtk mobiili
Jenni Hunnakko
juristi, ympäristö
+358 50 301 5638