Takaisin MTK lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta

Lausunto

MTK lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta

13.10.2026

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta 

Esityksessä ehdotetaan vuoden 2023 lopussa sulkeutuneen metsitystuen palauttamista käyttöön. MTK pitää esitystä perusteltuna. Joutoalueiden metsitys on keskeinen osa maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteitä, joilla vahvistetaan hiilinieluja. Samalla metsityksellä voidaan saavuttaa myös muita merkittäviä ympäristöhyötyjä. Tukijärjestelmän oikeusperustaa esitetään muutettavaksi niin, että jatkossa metsitystuki myönnettäisiin EU:n maa- ja metsätalouden ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena.  

Maanomistajien kannalta muutos on myönteinen, koska metsitystuki ei jatkossa kerryttäisi toimijakohtaista de minimis -kiintiötä. MTK pitää myös perusteltuna, että tukea myönnetään ainoastaan yksityisille maanomistajille. Tuensaajan määrittely vastaa metsätalouden määräaikaisen kannustejärjestelmän tuensaajaa, mikä parantaa sääntelyn selkeyttä maanomistajien ja toimijoiden näkökulmasta. 
 

Metsitystukeen hyväksyttävä alue (5§) 

Metsitystukeen hyväksyttävän alueen määrittelyä on aikaisempaan lakiin verrattuna täsmennetty. Selkeä parannus on maatalouskäytöstä poistuneiden vesoittuneiden alueiden sisällyttäminen tukikelpoisiin alueisiin. Lakiesityksen muotoilu jättää kuitenkin edelleen tulkinnanvaraa sille, milloin vesoittunutta aluetta ei katsota luontaisesti metsittyneeksi.  

Tukikelpoisen maatalousmaan määritelmää esitetään muutettavaksi verrattuna aikaisempaan lakiin. Maatalousmaalla tarkoitettaisiin jatkossa Euroopan unionin suorista viljelijätuista annetun lain (1332/2022) 2 §:n 10 kohdassa tarkoitettua aluetta, jonka osalta maksetaan tukea vain maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) nojalla. Tukikelpoisena maatalouskäytöstä poistettuna alueena pidettäisiin aluetta, joka ei ole ollut tiettyjen maataloustukihakemusten kohteena metsitystuen hakemista edeltävänä vuonna tai sen jälkeen. MTK pitää esitettyä määritelmää perusteltuna. Samoin MTK kannattaa esitystä, että maatalouskäytöstä poistumisen kriteerinä käytettävien tukihakemusten ajankohtaa ei jatkossa sidota yhteen kiinteään ajankohtaan.  
 

Metsitystuen myöntämisen edellytykset (6§) 

6 §:ssä määritellyt metsitystuen myöntämisen edellytykset kohta 3 on määritelty niin, että tuensaajan on mahdotonta ennakolta päätellä, onko kohde tukikelpoinen vai ei. Määrittelyn epämääräisyys on omiaan heikentämään tukijärjestelmän houkuttelevuutta ja näin järjestelmän kannustavuutta ilmaston kannalta positiivisiin metsitysinvestointeihin. Monimuotoisuudeltaan arvokkaat kohteet, joihin tukea ei voida myöntää, olisi pitänyt yksiselitteisesti määritellä tukiehdoissa ja aineistot, joiden perusteella soveltuvuutta arvioidaan pitäisi olla maanomistajan käytettävissä jo tuen hakemista harkittaessa. Nyt esityksessä esitettävät Lupa- ja valvontaviraston ja elinvoimakeskuksen kesäaikana tehtävät tapauskohtaiseen harkintaan perustuvat maastokatselmukset aiheuttavat väistämättä huomattavaa viivettä hankkeiden toteutukseen ja johtavat tuen hakijan kannalta ennakoimattomaan viranomaiskäsittelyyn. 

Esityksen perusteluissa todetaan, että ”vain hyvin pienestä osasta luonnon monimuotoisuudelle tärkeistä maatalousalueista on olemassa paikkatietoa, jonka avulla metsityksen ulkopuolelle jätettävät alueet pystyisi helposti varmistamaan. Esimerkiksi monet pitkään viljelemättä olleet kivennäismaiden vanhat pellot ovat kehittyneet monimuotoisiksi ja niittylajistolle tärkeiksi paikoiksi, eikä niistä ole paikkatietoa. Lupa- ja valvontaviraston ja elinvoimakeskuksen lausunnoilla on siten hyvin tärkeä merkitys arvioitaessa metsitettäväksi haetun alueen edellytyksiä metsitystukeen.” 

MTK esittää, että lupa- ja valvontaviraston ja elinvoimakeskuksen lausuntomenettelyltä edellytetään tarkkaa rajausta ja harkinnan varaisten maastokatselmusten kohdentamista vain ja ainoastaan sellaisiin kohteisiin, jotka sisältyvät sellaisiin viranomaisen vahvistamiin tietoaineistoihin, jotka ovat myös tuen hakijan vapaasti saatavilla ja hakemusta tehdessään ennakkoon tarkistettavissa. MTK toivoo, että valiokunta ottaisi lausunnossaan kantaa asiaan ennakoitavan viranomaiskäsittelyn varmistamiseksi.  

Esityksen perusteluissa sivulla 26 todetaan asiallisesti oikein, että myös joutoalueiden metsitystuella metsitettävät kohteet olisi mahdollista lukea mukaan EU:n hiilensertifiointikehikon mukaisiksi hiiliviljelyhankkeiksi, jos ne täyttävät kriteeristön edellyttämät lisäisyysvaatimukset ja jos ne muutoin täyttäisivät metsityshankkeille asetettavat sertifiointikriteerit. MTK pitää linjausta merkittävänä metsityshankkeiden rahoitusmahdollisuuksien, sopimusvapauden ja elinkeinonharjoittamisen vapauden perustuslaillisten näkökulmien puolesta. Linjaus noudattaa myös EU:n CRCF-asetuksessa säädettyä. 

MTK huomauttaa, että CRCF-asetus nimenomaisesti sallii julkisen ja yksityisen toimijan sekarahoitusmenettelyt. Kansallisen metsityslain myöntämisen edellytysten ei pitäisi riippua siitä, miten tuen hakija hankkeen yksityisen rahoituksen järjestää. MTK:n näkemyksen mukaan hallituksen esityksen 6§ rajaus pelkästään julkisiin tukiin on linjassaan myös lain perusteluiden ja CRCF-asetuksen ja sen nojalla myöhemmässä vaiheessa valmistuvien alempiasteisten säädösten kanssa. Lakia voisi edelleen selkeyttää poistamalla 6§ kohdasta 5) sanat: ”taikka ei ole samanaikaisesti vireillä olevan muun julkiselle tai yksityiselle toimijalle toimitetun hakemuksen kohteena metsittämistä varten;”. 
 

Toteutusilmoitus ja tuen maksaminen (16§) 

Tuen maksamista esitettään muutettavan niin, että hoitopalkkion toinen erä maksettaisiin viiden vuoden kuluttua kustannuskorvauksen maksamisesta aiemman kahdeksan vuoden sijaan. Kuten esityksen perusteluissa todetaan, maksuaikataulun aikaistaminen vastaa paremmin hoitotöiden toteutusaikataulua ja niistä aiheutuvia kustannuksia. MTK tukee hoitopalkkion toisen erän maksamisen aikaistamista. Onnistuneissa metsityksissä hoitotoimenpiteitä ei kannata lykätä. 
 

Muuta 

Esitysluonnos sisältää vanhojen turvetuotantoalueiden mahdollisesta biodiversiteettikehityksestä spekuloivaa tekstiä, joka antaa viitteitä, että lupa- ja valvontaviraston tai elinvoimakeskuksen viranomaislausunto voisi perustua erittäin laajaan harkintavaltaan. Tekstistä saa käsityksen, että tukikelpoisuus voi tosiasiallisesti määräytyä jopa viranomaisen spekulatiivisen olettamuksen perusteella. ”13§ Lisäksi 2 momenttia muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin virke, jonka mukaan hakemuksen kohdistuessa kokonaisuudessaan entiselle turvetuotantoalueelle, lausunnossa ei kuitenkaan tarvitse ottaa kantaa 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyn edellytyksen toteutumiseen. Turvetuotantoalueen monimuotoisuudesta lausuminen ei tarkoittaisi juurikaan lisätyötä. Käytännössä muutos liittyisi usein siihen, että lausunnon antamisen yhteydessä on syytä tarkastaa, esiintyykö alueella uhanalaisia eliölajeja, jotka voivat palata alueelle suhteellisen nopeasti turpeen noston päättymisen jälkeen.” Tosiasiallisesti ehdotetulla muutoksella kajottaisiin MTK:n näkemyksen mukaan maanomistajan turvetuotannon jälkeisiin alueen jatkokäyttömahdollisuuksiin ja siten elinkeinonharjoittamisen vapauteen. MTK esittää, lupa- ja valvontaviraston/elinvoimakeskuksen lausuntomenettely rajataan selkeästi ja tarkkarajaisesti tuen hakijalle ennalta tiedossa oleviin viranomaisen vahvistamiin aineistoihin ja jo kohteella olemassa oleviin vahvistettuihin lakisääteisesti turvattaviin kohteisiin ja lajeihin. 

Lopuksi yleisenä huomiona MTK nostaa esiin, että julkinen keskustelu vettämisestä antaa usein liian myönteisen kuvan vettämisestä metsitystä parempana ilmastotoimena turvemailla. Pontimena tähän voidaan nähdä ennallistamisasetuksen EU poliittiset vettämistavoitteet. Turvemaiden jatkokäyttömuotojen ilmastovaikutuksia tutkittiin mittavasti mm. ArvoHiili-hankkeessa, joka oli GTK:n, LUKE:n, Itä-Suomen Yliopiston ja SEAMK:n yhteistutkimushanke turvetuotantoalueiden ilmastoystävällisestä jatkokäytöstä. Hankkeessa tuotettujen tarkastelujen perusteella metsitys on usein vettämistä parempi ilmastotoimi myös turvemailla, kunhan liian syviä kunnostusojia vältetään. LULUCF asetuksen näkökulmasta tarkasteltuna ainakaan ilmastoperustein vettämistä ei tulisi asettaa metsittämistä edullisempaan asemaan ja siten asettaa ennallistamisasetusta etusijalle suhteessa LULUCF asetukseen turvemaillakaan. Käytännön metsätalouden harjoittamisen ja todellisten ilmastohyötyjen näkökulmasta metsittämisen tulisi olla ensisijainen vaihtoehto, kun puunkasvatukselle on otolliset olosuhteet maltillisella kunnostusojituksella ja vasta niitä kohteita kannattaisi soistaa, joilla ei puukasvatukseen ole edellytyksiä olosuhteiden heikon kasvu- ja tuottokyvyn takia. Yksityisillä maanomistajilla on paikallistuntemuksen ja maankäyttöhistorian tuntemuksen takia hyvät edellytykset käytännössä arvioida puuston kasvatuskelpoisuutta metsitettävällä alueella, eikä taloudellisia resursseja haluta kohdentaa epätarkoituksenmukaisiin kohteisiin. Hallituksen esityksessä nämä puun kasvatukseen kelpaamattomat heikkotuottoiset kohteet on rajattu metsitystuen ulkopuolelle.  

MTK kiirehtii lain voimaan saattamista ripeästi, että tukihakemusten käsittely voidaan aloittaa hallituksen esitysluonnoksessa määritellyssä realistisessa aikataulussa 31.3.2027. 

 

Helsingissä 13.10.2026 

Anssi Kainulainen  
Energia-asiantuntija  
 

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry