Lausunto metsäkanalintujen metsästysaikoja koskien 2026-2027
Lausunto
Lausunto metsäkanalintujen metsästysaikoja koskien 2026-2027
20.08.2026
Maa- ja metsätalousministeriö
LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSESI METSON, TEEREN, PYYN JA RIEKON METSÄSTYKSEN KIELTÄMISESTÄ METSÄSTYSVUONNA 2026-2027
Esitys perustuu heinä-elokuussa laskettujen riistakolmiolaskentojen tuloksiin. Kuluvana kesänä metsokanta kääntyi nousuun koko maan tasolla, teerikannan säilyessä samalla keskimääräisellä tasolla. Laskennat osoittavat paikoitellen kantojen säilyneen edelleen vahvalla tasolla osassa maata. Pyy- ja riekkokannat laskivat edelleen osassa maata.
Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii esityksen avulla rajoittamaan metsästystä siten, että metsästystä harjoitetaan metsästyslaissa säädetyn kestävän käytön periaatteen mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu. Esitetty asetus perustuu Suomen riistakeskuksen 11.8.2026 maa- ja metsätalousministeriölle tekemään esitykseen.
Metson metsästysasetuksen mukaista metsästysaikaa ei lyhennettäisi lainkaan alueella: Kainuun maakuntaan kuuluvissa Puolangan ja Suomussalmen kunnissa, Lapin maakuntaan kuuluvissa Inarin, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Sodankylän kunnissa, Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Heinäveden, Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Outokummun, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken kunnissa. Tällä alueella olisi siten sallittu myös urosmetson talvimetsästys 10.-31.1. Etelä-Savon maakunnassa metsästysaika olisi metsästysasetuksen mukainen 10.9.-10.12. Muualla maassa metsästysaikaa lyhennettäisiin pääosin marraskuun 10 päivään saakka ja Itäisessä Suomessa pääosin joulukuun 10 päivään saakka. Metson metsästys kiellettäisiin kokonaan Varsinais-Suomessa. Uudenmaan maakunnassa metson metsästys olisi sallittua metsästysasetuksen mukaisesti 10.-30.9. välisenä aikana. Teeren talvimetsästystä ei sallittaisi lainkaan tänä vuonna kannan keskimääräisen tilan vuoksi. Teeren metsästys kiellettäisiin kokonaan Varsinais-Suomen maakunnassa.
Teeren metsästysaikaa lyhennettäisiin Keski-Suomessa ja Uudellamaalla lokakuun 10 päivään saakka. Suuressa osassa maata teeren metsästysaikaa lyhennettäisiin marraskuun 10 päivään saakka. Lapin maakuntaan kuuluvissa rajatuissa kunnissa metsästys sallittaisiin kolmen kuukauden ajan.
Pyyn metsästystä rajoitettaisiin koko maassa. Pyyn metsästys kiellettäisiin kokonaan Kymenlaakson maakunnassa. Etelä-Karjalassa, Keski-Suomessa, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja osassa Lapin maakuntaa pyyn metsästysaika päättyisi lokakuun 10 päivänä. Muualla maassa pyyn metsästysaika olisi lyhennetty 10.9.-10.11.
Riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan koko maassa lukuun ottamatta Ylä-Lapin kolmea pohjoisinta kuntaa Enontekiötä, Inaria ja Utsjokea. Ylä-Lapissa tehtävien riekon linjalaskentojen tulosten mukaan kanta oli siellä noin 9 riekkoa/neliökilometrillä mikä mahdollistaa metsästyksen normaalisti metsästysasetuksen sallimana aikana 10.9.-31.3. Kiitämme saamastamme lausuntopyynnöstä. MTK:lla ei ole huomautettavaa tehtyyn esitykseen.
Timo Leskinen