Takaisin Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi yhteisaluelain muuttamisesta

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi yhteisaluelain muuttamisesta

22.08.2025

Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua otsikon mukaisesta aiheesta. 

MTK on erittäin pettynyt ettei lainsäädännöllä olla puuttumassa ja korjaamassa lainvalmisteluvaiheessa  tunnistettuja omaisuudensuojaloukkauksia, jotka kohdentuvat lakiesityksen perusteluissakin mainittuihin  Torniojoen ja Tenojoen tapauksiin. Molemmat tapaukset ovat erilaisia luonteeltaan. MTK pitää tältä osin lakiesitystä riittämättömänä toteuttaakseen Petteri Orpon hallitusohjelmaa. 

MTK:n saaman tiedon mukaan esimerkiksi Tenojoella kalastusoikeuden omaavia kiinteistönomistajia on sivuutettu kalastuslupajaossa. Kalastusoikeus kuuluu vesialueenomistajille, mikä perustuu  maanomistajuuteen. Esimerkiksi Tenojoen alueella on osakaskunnassa osakkaana isoja ja pieniä  maanomistajia sekä saamelaisia ja ei-saamelaisia. Tiettyjä maanomistajia on sivuutettu  kalastuslupaoikeuksien jaossa perustuen paikallisuusmäärittelyyn, mikä ei ole osakkaiden tasapuolista  kohtelua. Oikeuksia on jaettu paikallisille ja paikalliseksi on katsottu henkilö, joka vakituisesti asuu  paikkakunnalla ja vähintään 7 kuukautta. Kalastuslupia saaneet paikalliset ovat myyneet saamiaan lupia eteenpäin esimerkiksi matkailukalastajille. Kalastuslupiin oikeutetut, mutta osakaskunnan toimesta  sivuutetut maanomistajat ovat jopa kalastusturisteja heikommassa asemassa. Suomen lainsäädännöstä ei  löydy perusteita sille, että maanomistukseen perustuvia perusoikeuksia rajoitetaan asuinkuntatulkinnalla.

MTK edellyttää, että lainvalmistelussa arvioidaan osakaskunnan osakkaiden yhdenvertaisen ja  tasapuolisen kohtelun toteutumisen edellytyksiä osakaskunnan päätöksenteossa ja tehdään tarvittavat  uudistukset lainsäädäntöön. MTK arvioi yhteisaluelain olevan tältä osin riittämätön ja puutteellinen, sillä 28§  ei tältä osin ole riittävä turvaamaan osakkaiden yhdenvertaista ja tasapuolista kohtelua osakaskunnan 
päätöksenteossa.




MTK:lla ei kommentoitavaa




MTK:lla ei kommentoitavaa




MTK pitää pykälämuutosesitystä hyvänä ja kannatettavana osakaskunnan hybridikokouksien  mahdollistamiseksi. MTK kiinnittää huomiota, että osakaskunnan hybridikokous voidaan järjestää vain  hoitokunnan päätöksellä. Hoitokunnalla on siten merkittävää valtaa päättää annetaanko osakkaille  mahdollisuus osallistua etäyhteyksin vai ei. Tämä mahdollistaa myös tarkoitushakuisen päätöksen olla  järjestämättä etäyhteysmahdollisuutta, vaikka yhdellä tai useammalla osakkaalla olisi vahva toive osallistua  etäyhteyksin. Hoitokunnalla on siten merkittävää valtaa päättää osakkaiden osallistumismahdollisuuksista ja voi siten omalla päätöksellään suosia osakaskunnan sijaintikunnassa asuvia suhteessa sijaintikunnan  ulkopuolella asuviin, kun ei järjestä osakaskunnan kokousta hybridikokouksena.

MTK:n mielestä laissa tulee turvata osakkaiden oikeudet siten ettei hybridikokouksen järjestäminen ole vain hoitokunnan päätöksen varassa. Lakiin on tarve kirjata osakkaiden oikeudesta vaatia ja edellyttää hybridikokouksen järjestämistä sekä siitä, että hoitokunnan on järjestettävä osakaskunnan kokous hybridimuotoisesti kun X määrä osakkaita sitä vaatii. Tämä osakkaiden lukumäärä voidaan perustaa henkilömäärään tai osuuksien suuruuteen, kumpi raja-arvo on hybridikokousta vaativien osakkaiden kannalta edullisempi vaatimushetkellä. Tämä parantaisi entisestään osakkaiden mahdollisuuksia osallistua osakaskunnan päätöksentekoon ja parantaisi siten omaisuudensuojaa.



MTK:lla ei kommentoitavaa

10§

MTK pitää pykälämuutosesitystä hyvänä ja kannatettavana

11§

MTK pitää pykälämuutosesitystä hyvänä ja kannatettavana kokouksen tiedottamisen muutoksia toteuttamisen osalta. MTK kuitenkin suhtautuu kriittisesti kokouskutsun toimittamismääräajan nostoon 14 päivästä 21 päivään. 14 päivän kokouskutsun toimitusmääräaika on vakioitunut ja MTK:lla ei ole tiedossa tilanteita joissa tämä olisi ollut riittämätön osakkaiden kannalta. MTK ei pidä määräajan nostoa tarpeellisena, kun osakaskuntien kokoukset voidaan järjestää hybridimuotoisesti etäyhteyksin. MTK palauttaisi kokouskutsun toimittamismääräajan 21 päivästä 14 päivään.

MTK:n mielestä osakaskunnan osakkaiden yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen osakaskunnan päätöksentekoon ei ole yksin riittävä, kun päätöksentekoon sisältyy osakkaiden oma edunvalvonta ja mahdollisuus muutoksenhakuprosessiin. Jotta osakkailla on aito mahdollisuus omakohtaiseen edunvalvontaan ja muutoksenhakuprosessiin asetettujen aikaraamien puitteissa, niin osakkaat tarvitsevat selkeän tiedon milloin ja missä kokouksen pöytäkirja on nähtävissä. MTK:n mielestä 11§:ään on lisättävä, että kokouskutsun yhteydessä on kerrottava milloin ja missä osakaskunnan kokouksen hyväksytty pöytäkirja on nähtävissä.

14§ - 33§

MTK:lla ei kommentoitavaa

Helsingissä 22.08.2025

Juho Ikonen
Maankäytön asiantuntija

Leena Kristeri
Elinvoimajohtaja