Takaisin Pukkilan kartanon juhlatilat on vuoden 2018 Kehittyvä maaseutumatkailuyritys

Tiedote

Pukkilan kartanon juhlatilat on vuoden 2018 Kehittyvä maaseutumatkailuyritys

21.03.2018

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun ry antoivat Vuoden 2018 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustuksen Pukkilan kartanon juhlatiloille Saloon. Pukkilan kartano saa tunnustusta tilan historian, perinteiden ja tämän päivän asiakastarpeita palvelevien tunnelmallisten, tekniikaltaan modernien ja ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien tilojen ja matkailupalvelujen laadukkaasta yhdistämisestä ja toteutuksesta. 

Pukkilan kartano sijaitsee upeassa maalaismaisemassa Salossa, Pukkilan kylässä. Tilan historia tunnetaan 1540-luvulta asti, asutusta tilan alueella on ollut jo kivikauden keskivaiheen lopulla. Pukkilan historiaan pääsee tutustumaan tilan vilja-aittaan vuonna 1978 perustetussa museossa. Lehmussaari (ent. Lindholm) –suvulla tila on ollut vuodesta 1853. Janne ja Antti Lehmussaari ostivat tilan vuonna 1996 ja ovat toimineet päätoimisina maatilayrittäjinä siitä lähtien. Pukkilan kartano on tänä päivänä monipuolinen kasvinviljelytila. Maatalous on edelleen tilan pääelinkeino ja metsätalouden merkitys on myös suuri. Uusina elinkeinoina tilalla ovat kiinteistönhuolto ja maatilamatkailu. 

Pukkilan kartanon juhlatilat aloitti toimintansa vuoden 2013 keväällä, kun kartanon vanha, vuonna 1865 valmistunut kivinavetta restauroitiin juhla- ja kokoustilaksi.  Tiloissa järjestetään ympärivuoden kokouksia ja perhejuhlia. Erityisen suosittu tila on hääjuhlien järjestäjien keskuudessa. Yritys palkittiinkin viime vuoden tammikuussa Love me do –häätapahtuman yhteydessä Helsingissä, kun se voitti Vuoden Hääyritys 2016 -yleisöäänestyksessä kategoriassa juhlatilat.  Asiakkaat tulevat ympäri Suomen ja myös ulkomailta.

Juhlapalvelut toteutetaan yhteistyössä Salon Seurahuoneen kanssa. Asiakkaan kanssa suunnitellaan juhlaan tai muuhun tilaisuuteen sopivat menukokonaisuudet. Juhlatilojen upeissa ja tunnelmallisissa puitteissa tarjotaan perinteisiä menyitä sekä myös nykyaikaiseen makuun sopivia tarjoiluvaihtoehtoja. Pukkilan kartanon juhlatilat ovat toimintansa alusta asti verkostoituneet myös vahvasti alueen kuljetus- ja majoitusyritysten kanssa.  

Tunnustus jaettiin nyt yhdennentoista kerran ja se luovutetaan vuosittain järjestettävän, nyt järjestyksessään 44. Maaseutumatkailuyrittäjien ja - kehittäjien juhlaseminaarin yhteydessä 21.3.2018 Asikkalassa.

Palkitun yrityksen yhteystiedot:
Janne Lehmussaari
p. 0400 531 243
janne.lehmussaari@pukkilankartano.fi

Lisätietoja huomionosoituksesta:
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja Kirsi Ilola-Ollikka, puh. 040 5968027
ja Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto, puh. 040 1791 618.

--------------
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry www.smmy.fi  ja Lomalaidun ry www.lomalaidun.fi hallituksineen haluavat rohkaista nuoria ja uusia sukupolvia jatkajiksi ja kannustavat heitä kehittämään maaseutumatkailua. Huomionosoituksena tästä myönnetään yritykselle, henkilölle tai henkilöille Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus. Valinnassa huomioidaan innovatiivisuus ja rohkea ote yrityksen kehittämiseen. Palkittava voi olla uusi yrittäjä, joka aloittaa tyhjältä pöydältä tai toimivan yrityksen jatkaja, joka on lähtenyt kehittämään yritystä selkeästi uusille urille. Palkinnolla halutaan kannustaa nimenomaan uutta yrittäjäsukupolvea ryhtymään maaseutumatkailuyrittäjiksi.