Takaisin Ruoka-ala haluaa lisää vastuuta julkisiin hankintoihin

Uutinen – Maatalous ja suomalainen ruoka

Ruoka-ala haluaa lisää vastuuta julkisiin hankintoihin

25.06.2025

Tuottajajärjestöt MTK ja SLC vaativat yhdessä Elintarviketeollisuuden ja Päivittäistavarakaupan kanssa muutoksia hankintalakiin elintarvikkeiden julkisia hankintoja koskien. Lain uudistuksen valmistelu on loppusuoralla. Ruokaketjun toimijoiden mukaan huoltovarmuuden edistäminen elintarvikehankinnoissa edellyttää pykälätason muutoksia.

Järjestöt muistuttavat maailmalla nähtävien ruokakriisien opettaneen, että toimiva ruokahuolto on toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Sen turvaaminen on paitsi koko ruokaketjun, myös koko yhteiskunnan yhteinen asia.

Julkinen sektori on merkittävä ostaja ruokamarkkinoilla. Julkisella sektorilla on siten kriisien välttämisessä ja ratkaisemisessa oma vastuunsa, järjestöt toteavat keskiviikkona hallituksen työllisyyden ja yrittäjyyden ministeriryhmälle lähettämässään kirjeessä.

Ruokaketjun toimijat vaativat, että julkisten toimijoiden kilpailutuksiin ja sopimuksiin on saatava lisää joustavuutta esimerkiksi hankintojen jakamisella osiin. Myös julkisen sektorin hankintasopimusten on mahdollistettava hintojen tarkistukset. Tuore julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen uudistus ei riitä ratkaisemaan esiin nousseita epäkohtia, vaan asiaa koskien olisi tehtävä lakimuutos.

Julkisen sektorin käyttämät sopimukset ovat usein poikkeuksellisen jäykkiä, eivätkä ne huomioi osapuolten etuja tasapuolisesti, MTK, SLC, ETL ja PTY moittivat kirjeessään.

Järjestöt esittävät huoltovarmuuden lisäämistä hankintalain tavoitepykälään. Niiden mielestä julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tulee tavoitella huoltovarmuutta, omavaraisuutta sekä korkeaa laatua ja kokonaistaloudellista kestävyyttä.

Kirjeen allekirjoittajina ovat toiminnanjohtaja Jyrki Wallin (MTK), asiamies Rikard Korkman (SLC), toimitusjohtaja Mikko Käkelä (ETL ) ja toimitusjohtaja Tuula Loikkanen (PTY). Hallituksen työllisyyden ja yrittäjyyden ministeriryhmään kuuluvat ministerit Matias Marttinen (kok.), Sakari Puisto (ps.), Sari Essayah (kd.), Sanni Grahn-Laasonen (kok.), Sari Multala (kok.), Riikka Purra (ps.) ja Ville Tavio (ps.)



Jussi Martikainen

viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

+358 40 755 7829

aiheet: edunvalvonta, julkiset hankinnat