Takaisin Sesongin parhaat kasvikset leivän päälle – kotimaisia vaihtoehtoja kurkun rinnalle

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Sesongin parhaat kasvikset leivän päälle – kotimaisia vaihtoehtoja kurkun rinnalle

13.08.2025

Kotimaisissa tuorekurkuissa on ollut paikoin tilapäistä niukkuutta, mutta tilanne on korjaantumassa lähiaikoina. Sillä välin leivän päälle löytyy runsaasti muita sesongin herkkuja. 

Kotimaisten kasvisten satokausi on nyt parhaimmillaan. Kurkun rinnalle löytyy runsaasti vaihtoehtoja muista sesongissa olevista avomaan vihanneksista, jotka tuovat makua, väriä ja vitamiineja leivälle ja salaatteihin. Tuttujen suosikkien, kuten kurkun ja tomaatin lisäksi voileivän päälle kannattaa kokeilla paprikaa, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa, erilaisia salaatteja tai vaikkapa fenkolia! 

"Kaikkia avomaan vihanneksia on nyt hyvin saatavilla ja laatu on kaikissa erinomainen. Niitä kannattaa ostaa ja herkutella ennen kuin syksy tulee", sanoo MTK:n asiantuntija Mika Virtanen

Kotimaisissa kasvihuonekurkuissa on ollut helteistä ja kasvuston vaihdoista johtuvaa tilapäistä niukkuutta. 

"Tilanne on normalisoitumassa lähiaikoina, kun uudet kasvustot valmistuvat", kertoo Mika Virtanen. 

Paprika – makea vitamiinipommi 

Kotimainen paprika on oikeaa superruokaa – siinä on runsaasti C- ja A-vitamiineja. Kotimaisen paprikan huippusesonki on juuri nyt. Kaupasta kannattaa valita painava ja kiiltävä paprika. Punaiset ja keltaiset paprikat ovat makeimpia, vihreät usein ryhdikkäämmän makuisia. Paprikan käsittelyksi riittää huuhtaisu, sitten vaan suikaleina leivän päälle! 

Avomaankurkku – raikas yllättäjä 

Avomaankurkku on kasvihuonekurkkua aromaattisempi ja kiinteämpi ja sitä on hyvin saatavilla pitkälle syksyyn asti. Raikas avomaankurkku sisältää myös paljon vitamiineja sekä kivennäisaineita, ja sopii niin leivälle kuin salaatteihin kasvihuonekurkun korvaajaksi.   

"Vanha mielikuva karvaasta avomaankurkusta joutaa romukoppaan, nykyiset lajikkeet ovat mukavan makuisia, raikkaita ja täyteläisiä", sanoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.  

Kesäkurpitsa - monipuolinen makupari 

Juuri nyt on myös kotimaisen kesäkurpitsan paras sesonki. Lämpimistä ruuista tuttu kesäkurpitsa sopii mainiosti leivän päälle ja salaatteihin. Napakan kesäkurpitsan voi suikaloida ja marinoida salaatin sekaan tuoreena tai sen voi viipaloida ja paahtaa öljyllä pirskoteltuna sekä maustaa kevyesti ja laittaa leivän päälle.  

Reseptivinkkejä:  


Mika Virtanen

asiantuntija, puutarha ja kasvinterveys

kasvinsuojelu, lannoitteet ja torjunta-aineet, siemenasiat, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta, vieraslajit

+358 20 413 2468

+358 40 054 4728

Heidi Siivonen

ruokamarkkina-asiantuntija

kuluttajatyö

+358 20 413 2925

+358 40 568 8802