Takaisin Kotimaista sipulia jokaiseen päivään

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Kotimaista sipulia jokaiseen päivään

20.01.2023

Suomessa vietetään tammikuun lopulla perinteiseen tapaan sipulille omistettua teemaviikkoa. Se muistuttaa sipuleiden laajasta valikoimasta ja monipuolisista käyttötavoista. Syystä voidaan todeta, että sipuli kuuluu jokaiseen päivään ja säännöllisesti käytettäväksi. Nyt kuluttajan on järkevää poimia ostoskoriinsa edullisia ja moneen ruokaan sopivia kasviksia. Sipulit kuuluvat näihin. Sipulia saa kautta vuoden kotimaisena, lähellä tuotettuna. Sipuli on ekologista ruokaa. Kaiken muun lisäksi sipulin valttina on sen terveellisyys.

Kelta-, puna- ja valkosipulia

Sipulin päätuotantoalueet ovat Varsinais-Suomi, Pohjois-Savo ja Ahvenanmaa, joissa viljellään suurin osa Suomen sipuleista. Suomalaisten lempisipuli on keltasipuli, jota saatetaan kutsua myös nimellä ruokasipuli. Keltasipulin rinnalla valinta osuu usein myös punasipuliin, purjoon ja valkosipuliin.

Kotona kannattaa aina pitää varalla pieniksi kuutioiksi leikattua sipulia myös pakastimessa. Suomalaista sipulia myydään valmiiksi kuorittuna ja hienonnettuna 200 gramman pakkauksissa. Pakastesipuli nopeuttaa ja helpottaa kokkausta, jos aikaa on vain vähän.

Täyteläinen maku umamista

Sipulin hyvän maun salaisuus on sen sisältämä umami. Umami tehostaa ruokien makuja täyteläisiksi ja houkuttaviksi. Maku on sipulissa aromaattisina öljyinä. Jonkin verran näitä vapautuu jo sipulin pilkkomisvaiheessa. Juuri nämä aromaattiset rikkiyhdisteet tekevät ruoasta maistuvaa.

Sipuli suojaa terveyttä

Sipuli on vanhastaan osattu yhdistää helpottamaan flunssaista oloa ja avaamaan tukkoista hengitystä. Asiaa on tutkittu, ja tiedetään, että sipulin tehokkain antioksidantti, kversetiini, todellakin pystyy torjumaan mikrobien hyökkäyksiä.

Sipuli sisältää suojaravintoaineita ja flavonoideja. Nämä antioksidantit ovat tärkeä ravitsemuksellinen osa monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota. Ne ovat mukana alentamassa kolesterolitasoa ja vahvistamassa immuunijärjestelmää. Osana monipuolista ruokavaliota ne jopa auttavat ehkäisemään sydän- ja verisuonitautien ja sydänsairauksien syntymistä.

Kuullota tai marinoi sipuli

Sipuli kannattaa kuullottaa ruokaan eli paistaa niin, että sipuli muuttuu läpikuultavaksi, mutta ei ruskistu. Sipuli pitää miedoista lämpötiloista. Liian kuumassa sipuli kärventyy ja saa karvaan maun. Kuullottaen sipuli muuttuu raukeaksi rakenteeltaan ja sopivasti paistaen makeutuu. 
Talvikautena sipuli sopii keittoihin, patoihin ja uuniruokiin. Huolellisesti terävällä veitsellä hienonnettu sipuli kuuluu blinien lisäkkeeksi. Salaatteihin sipuliviipaleet kannattaa talvella marinoida. Punasipuli saa öljy-viinietikkakastikkeessa kauniin värin, ja sipulin maku muuttuu miellyttäväksi.

Valtakunnallista sipulin teemaviikkoa vietetään viikolla 4 (23.– 29.1.2023).

Lisätiedot: Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544728


Mika Virtanen

asiantuntija, puutarha ja kasvinterveys

kasvinsuojelu, lannoitteet ja torjunta-aineet, siemenasiat, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta, vieraslajit

+358 20 413 2468

+358 40 054 4728