MTK mukana eurooppalaisessa metsähankkeessa kehittämässä kestävää metsätaloutta
Uutinen – Metsätalous ja metsänomistaminen
MTK mukana eurooppalaisessa metsähankkeessa kehittämässä kestävää metsätaloutta
15.03.2026
MTK osallistuu vuosina 2025–2028 toteutettavaan SMURF-hankkeeseen (Sustainable Management models and valUe chains foR small Forests) jonka tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja, dataa ja työkaluja pienillekin metsänomistajille. Hanke tuo yhteen tutkimuslaitokset, viranomaiset, metsäalan toimijat sekä metsänomistajien edustajat laajaksi eurooppalaiseksi yhteistyöverkostoksi.
Taustalla on esimerkiksi metsänomistajakunnan rakennemuutos, ilmastonmuutos ja metsiin kohdistuva monipuolinen kysyntä. SMURF-hanke edistää myös EU:n metsästrategiaa 2030 turvaamalla ja edistämällä pienimuotoista metsätaloutta puun ja muiden kuin puupohjaisten metsätuotteiden kestävän käytön varmistamiseksi.
MTK:n tavoitteena osana hanketta on luoda toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää sekä Suomessa että muualla Euroopassa. MTK sai hankkeen kautta rahoituksen esimerkiksi metsänomistajien metsätalouden kannattavuustyökalun kehittämiseen. Lisäksi MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola on koko Euroopan laajuisen hankkeen neuvoa-antavassa taustaryhmässä.
MTK:n rooli hankkeessa
MTK osallistuu SMURF-hankkeeseen esimerkiksi edistämällä pienmetsänomistajien kestävää ja taloudellisesti kannattavaa metsänhoitoa. MTK toteuttaa hankkeessa pilotin uudesta digitaalisesta liiketoimintaa edistävästä kokonaisuudesta, joka tukee metsänomistajien metsätalouden kannattavuuden seurantaa ja päätöksentekoa.
Lisäksi MTK osallistuu SMURF-hankkeen viestintään ja tulosten levittämiseen kansallisella ja EU-tasolla sekä hankkeen loppukonferenssiin. MTK:n asiantuntijat osallistuvat myös metsänhoidonkoulutuksiin ja kansainväliseen pienmetsänomistajien työryhmään, jossa hyödynnetään hankkeen tuloksia metsänomistajien toimintaedellytysten kehittämiseksi.
SMURF-hanke tarjoaa MTK:lle mahdollisuuden tuoda suomalainen, vastuullinen yksityismetsätalous vahvasti mukaan eurooppalaiseen kehitystyöhön. Hankkeen tulokset tukevat metsänomistajien päätöksentekoa, parantavat tiedon laatua ja vahvistavat kestävien metsänhoitomenetelmien käyttöä tulevaisuudessa.
MTK tuo hankkeen aikana omissa kanavissaan kuukausittain esiin eri puolilla Eurooppaa tunnistettuja hyviä käytäntöjä pienmetsätaloudessa. Lisäksi MTK valmistelee lyhyitä, helposti lähestyttäviä videoita hankkeen keskeisistä teemoista, ratkaisuista ja kokemuksista, vahvistaen tiedon leviämistä ja käytäntöjen siirtymistä metsänomistajien arkeen.
Marko Mäki-Hakola
metsäjohtaja
+358 20 413 3701
+358 40 502 6810
aiheet: hanke, eu-hankkeet, smurf