MTK lähtee mukaan Yrityskylään Satakunnassa
Uutinen – Maatalous ja suomalainen ruoka
MTK lähtee mukaan Yrityskylään Satakunnassa
12.12.2022
Satakuntaan avataan ensi syksynä koululaisten Yrityskylä. Porissa avattavan Yrityskylän kohderyhmänä ovat kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset 14 kunnan alueelta, kaikkiaan 4400 oppilasta vuosittain. Satakuntaan avattava Yrityskylä on yhdeksäs, jossa MTK on mukana.
TAT Yrityskylä on elämyksellinen oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulussa kuudesluokkalaiset simuloivat yhteiskunnan ja yritysten toimintaa pienoiskaupungiksi rakennetussa oppimisympäristössä. Yrityskylä Yläkoulussa yhdeksäsluokkalaiset johtavat tiimeinä oikeaa yritystä pelillistetyssä oppimisympäristössä.
Oppilaat työskentelevät Yrityskylässä oikeissa yrityksissä ja tutustuvat alueen työnantajiin
Yrityskylä Satakunnan toimintaa tukevat kuntien lisäksi säätiöt ja yritykset. Yrityskumppanien ansiosta oppilaat simuloivat yritysten toimintaa aidoissa ammateissa ja työtehtävissä. Yhteistyökumppanuutensa ovat tällä hetkellä jo varmistaneet MTK / MTK Satakunta, Satakunnan Osuuskauppa, OP Länsi-Suomi, Martela ja Yle.
Yrityskylä toimii tällä hetkellä 13 alueella Suomessa ja toimintaan osallistuu lukuvuoden aikana 86 % kuudesluokkalaisista ja 83 % yhdeksäsluokkalaisista. Satakuntaan avattava Yrityskylä on yhdeksäs, jossa MTK on mukana.
Maatila tutuksi lapsille ja nuorille
MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen pitää Yrityskylän pienoismaatilaa mielekkäänä tapana tutustuttaa lapset maatilan toimintaan.
- Se antaa nuorille käytännönläheisen tavan itse kokea, minkälaista se yrittäjyys maatalousalalla on. Haluamme myös tarjota elämyksiä kotimaisen ruuan parissa, kertoo Siivonen.
Viimeaikaisten kriisien myötä kotimaisen ruuan ja huoltovarmuuden arvostus on noussut aivan uudelle tasolle.
- Suomalainen ruoantuotanto ja huoltovarmuus nousevat esiin yhä useammissa keskusteluissa, myös lasten ja nuorten parissa, uskoo Siivonen.
- Suomalaista alkutuotantoa kehitetään koko ajan entistä vastuullisemmaksi. Tämä varmasti kiinnostaa nuoria, hän jatkaa.
Ensi vuonna startti
Yrityskylä Satakuntaan osallistuvat kaikki kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset Eurasta, Eurajoelta, Harjavallasta, Huittisista, Jämijärveltä, Karvialta, Kokemäeltä, Merikarviasta, Nakkilasta, Pomarkusta, Porista, Raumalta, Säkylästä ja Ulvilasta.
Yhdeksäsluokkalaisten Yrityskylä avataan syksyllä 2023. Kuudesluokkalaisten Yrityskylä starttaa kevätlukukaudella 2024.
Yrityskylän tarkempi sijaintipaikka Porissa vahvistuu myöhemmin. Ilmoittautuminen Yrityskylään aukeaa keväällä 2023.
Heidi Siivonen
ruokamarkkina-asiantuntija
kuluttajatyö
+358 20 413 2925
+358 40 568 8802
Kaija Stormbom
viestinnän asiantuntija
maatalous, elinkeinopolitiikka, maaseutuyrittäjyys, elintarvikkeet ja suomalainen ruoka
+358 20 413 2385
+358 40 848 9559
aiheet: yrittäminen, ruoka, kotimainen ruoka, yrityskylä, maatalousyrittäjä, suomalainen ruoka, maatila, yritys, ruoantuottaja, ruuanjalostus, ruuantuottaja