Takaisin Maaseudun ääni kuuluviin: Marttila patistaa äänestämään

Uutinen

Maaseudun ääni kuuluviin: Marttila patistaa äänestämään

28.05.2024

Kesäkuun 2024 alussa järjestettävät Europarlamenttivaalit ovat ratkaisevan tärkeät maaseudulle ja MTK:n jäsenille. Uudet parlamentin jäsenet ja komissio määrittävät unionin kehityssuunnat seuraavalle viidelle vuodelle aikana, jota leimaa epävakaus, sota Euroopassa, turvallisuusuhat ja taloudelliset haasteet.

"Kuka sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse”, kysyy MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

”Suomalaisten, erityisesti maaseudun väen, on käytettävä äänioikeuttaan. "Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus ja oikeus, jolla varmistamme, että meidän ääni kuuluu."

MTK painottaa, että Suomen on oltava aktiivinen ja aloitteellinen EU:ssa erityisesti nyt, kun unionin vakaus ja ennustettavuus ovat vaakalaudalla.

"Politiikan on tähdättävä ihmisten, talouden ja ympäristön parempaan hyvinvointiin”, Marttila toteaa. Hänen mukaansa Suomen tulee rakentaa vahvaa jäsenyyttä vahvassa Euroopan unionissa.

Maatalous- ja metsäasioissa komissio on väistyvän kauden aikana ajanut ideologisiin ihanteisiin pohjautuvia suuria uudistuksia, joiden käytännön vaikutukset jäsenmaissa ovat jääneet huomioimatta.

"Tulevan parlamentin ja komission on oltava rohkea ja tarvittaessa myönnettävä aiempien päätösten virheet," Marttila sanoo.

MTK painottaa, että kestävät ratkaisut vakaaseen ja turvalliseen Eurooppaan löytyvät maaseutualueilta ja niiden uusiutuvien luonnonvarojen vastuullisesta hyödyntämisestä. Erityisesti unionin itäisillä raja-alueilla tarvitaan uusia aluekehityksen työkaluja.

Huoltovarmuus ja omavaraisuus ruoka- ja energiatuotannossa ovat suomalaisille keskeisiä teemoja tulevissa europarlamenttivaaleissa.

"Yli puolet suomalaisista odottaa eurovaaliehdokkaiden ottavan kantaa siihen, kuinka ruuan ja energian tuotannosta huolehditaan jatkossakin," Marttila muistuttaa.

Marttila korostaa myös, että Suomen kannattaa tavoitella maatalouskomissaarin salkkua, jossa on vahva painotus metsäasioihin.

"Meidän tulee varmistaa, että Suomesta valittavat parlamentin jäsenet ovat rakentamassa EU:n vakautta ja ennustettavuutta."

Muista äänestää!

 

Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle 
1. Jätä päätösvaltaa jäsenmaille ja alueille
2. Rakenna EU:sta vahva turvallisuusyhteisö
3. Vahvista eurooppalaista arvoyhteisöä 
4. Vaadi EU:n rahankäytöltä tehokkuutta ja vaikuttavuutta
5. Varmista vihreä siirtymä vahvalla taloudella, kilpailukyvyllä ja kauppapolitiikalla
6. Turvaa kannattava ruuantuotanto kaikilla EU:n alueilla 
7. Edistä kiertotaloutta ja energiaturvaa kestävällä metsätaloudella
8. Huolehdi alueiden tasa-arvosta – luot vakautta ja kasvua
9. Löydä maa- ja metsätaloudesta ratkaisut ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin
10. Luo vakautta sekä hillitse muuttoliikettä elinkeinolähtöisellä kehitysyhteistyöllä  

Lue lisää MTK:n EU-vaaliohjelmasta

 

 

 

 

 

 



MARTTILA

Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK


Olen toiminut MTK:n puheenjohtajana vuodesta 2009. Sitä ennen vaikutin järjestön johtokunnan 2. puheenjohtajana reilun neljän vuoden ajan.
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Koti ja maidontuotantoon erikoistunut maatila ovat Simossa, Lapin maakunnan eteläisimmässä kunnassa.
Taustani on maatalousekonomian tutkimuksessa, mikä varmaan tunkee vielä läpi kirjoituksissani.
Usko suomalaisen maatalouden, metsätalouden ja koko maaseudun parempaan tulevaisuuteen ei ole horjunut missään vaiheessa – eikä horju jatkossakaan. Ilman kovaa työtä ja yhteiskunnallista vaikuttamista tavoitteet eivät kuitenkaan tule toteutumaan. Maaseudun etu on koko Suomen etu.