Takaisin Maatilan tärkeät asiakirjat kuntoon: avoliitto ja avioliitto

Artikkeli – Maatalous ja suomalainen ruoka

Maatilan tärkeät asiakirjat kuntoon: avoliitto ja avioliitto

22.09.2025

Avioehtosopimus on maatalousyrittäjälle asiakirja, jolla hän voi osaltaan turvata maatalousyrityksen toimintaedellytyksiä avioeron kohdatessa. Avoliitto puolestaan ei automaattisesti tuo oikeutta toisen omaisuuteen, mutta on mahdollista laatia sopimus avoeron varalle. Tarve asiakirjoille tulee miettiä omista lähtökohdista.

Avioliitto ja tärkeät paperit

Mitä avio-oikeus tarkoittaa?

Suomen avioliittolain mukaan aviopuolisoilla on oikeus toistensa omaisuuteen. Käytännössä avio-oikeus tarkoittaa, että avioliiton päättyessä puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen ja varakkaampi puoliso maksaa tasinkoa, jolloin kummankin omaisuus jää yhtä suureksi. Avio-oikeus ei kuitenkaan automaattisesti siirrä tiettyä omaisuutta puolisolta toiselle. Avio-oikeus realisoituu avioliiton päättyessä joko eroon tai kuolemaan.

Tarvitaanko avioliitossa testamenttia?

Avioliitossa on tärkeä kartoittaa myös testamenttien tarpeellisuus. Perintökaaren mukaan rintaperilliset, eli vainajan jälkeläiset alenevassa sukupolvessa, ovat ensisijaisia perillisiä. Mikäli rintaperillisiä on olemassa, mutta perintöä haluaa jätettävän myös puolisolle, on siitä määrättävä omistusoikeustestamentilla. Testamentti ei kuitenkaan saa loukata rintaperillisten oikeutta perintöön. Myös mahdollisen hallintaoikeustestamentin tarve kannattaa kartoittaa omassa tilanteessa.

Mikä on avioehto ja milloin se on lainvoimainen?

Avioehtosopimus on asiakirja, jolla puolisot voivat rajata oikeutta toistensa omaisuuteen. Avioehtosopimus voidaan tehdä joko ennen avioliittoa tai sen aikana. Avioehto astuu voimaan, kun puolisot ovat naimisissa. Jotta avioehto on lainvoimainen, tulee se toimittaa maistraattiin. Mikäli aviehtoa ei ole toimitettu maistraattiin, ei sitä katsota päteväksi. Mikäli avioehto on laadittu avioliiton jo purkauduttua tai avieron tultua vireille, ei avioehto ole lainvoimainen.

Tarvitsenko minä avioehdon?

Tarve avioehdolle on tilannekohtaista ja yhtenä lähtökohtana on miettiä, mitä omaisuutta avioehdolla halutaan suojata. Jos avioehdolla halutaan suojata vain maatalouden omaisuus, on mahdollista jättää esimerkiksi asuinrakennus avio-oikeuden piiriin. Mikäli tila ostetaan vain toisen nimiin, mutta kumpikin työskentelee siinä, on tarpeellista miettiä, millaisen korvauksen ei-omistava osapuoli saa työpanoksestaan. Erilaisista vaihtoehdoista kannattaa keskustella juristin kanssa.

Avioehdon sisältöä kannattaa tarkastella aika ajoin, esimerkiksi elämäntilanteen tai yrityksen toiminnan muuttuessa. Avioehtoa voi tarvittaessa muuttaa tekemällä uuden avioehdon.

Mikäli avioehto päätetään jättää laatimatta, on yrittäjän hyvä tiedostaa mahdollisen avioeron vaikutukset yritystoiminnalle. Avioero ja omaisuuden ositus voi joissain tilanteissa johtaa jopa maatalousyrityksen toiminnan päättymiseen. Avioehtosopimus onkin yksi riskienhallinnan keino. On hyvä huomioida, että avioehtoa voidaan myös sovitella osituksessa, mikäli ositus johtaisi muutoin kohtuuttomaan lopputulokseen tai toinen puolisoista saisi perusteetonta etua.

Miten avioehtosopimus laaditaan?

Mahdollisesta avioehdon laadinnasta pariskunnan kannattaa keskustella jo hyvissä ajoin ennen avioliittoa. Avioehtosopimus kannattaa laatia maataloutta sekä perhe- ja jäämistöoikeutta tuntevan juristin avustuksella, jotta asiakirja on sellainen kuin on tarkoitettu. Puutteelliset sanamuodot tai epäselvät kirjaukset voivat aiheuttaa ristiriitoja, mikäli avioehto joudutaan joskus ottamaan käyttöön. Sopimusta laadittaessa on tärkeää, jotta kaikki osapuolet ymmärtävät, mitä sopimuksella sovitaan.

 

Avoliitto ja tärkeät paperit

Mitä avoliitto tarkoittaa?

Avoliitto eroaa juridisesti monin tavoin avioliitosta, avoliitossa ei esimerkiksi automaattisesti synny oikeutta toisen omaisuuteen. Avoliitosta säädetään laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja avopuolisoilla tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta, tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota avioliitossa olevaa henkilöä.

Avoliiton päättyessä kumpikin osapuoli saa pitää omaisuutensa. Toinen puolisoista saattaa kuitenkin olla oikeutettu hyvitykseen yhteistalouden eteen annetusta panoksesta, mikäli hän on esimerkiksi tehnyt työtä yhteisen talouden tai toisen omistaman omaisuuden hyväksi tai käyttänyt varoja yhteiseen talouteen. Näin ollen avoliiton purkautumisella voi olla vaikutuksia myös maatalousyrityksen toimintaan.

Tarvitaanko avoliitossa sopimuksia?

Avoliitossa elävän maatalousyrittäjän on hyvä ottaa huomioon, että avoliiton purkauduttua hän voi olla velvoitettu maksamaan hyvitystä puolisolleen, joka on työskennellyt maatalousyrityksessä tai käyttänyt omia varojaan yhteiseen talouteen.

Mikäli avopuoliso työskentelee puolisonsa omistaman maatalousyrityksen hyväksi, on myöhempien epäselvyyksien välttämiseksi hyvä sopia esimerkiksi palkanmaksusta. Avopuolisot voivat tehdä myös sopimuksen, jossa sovitaan omaisuuden jakautumisesta ja asioiden hoitamisesta eron sattuessa.

On tärkeää huomioida, että avoliitto ei myöskään tuo puolisoiden välille oikeutta toistensa perintöön eikä asumisoikeutta yhteiseen asuntoon. Mikäli pariskunnan toiveena on, että avopuolisot perivät toisensa, tulee tällöin tehdä testamentti. Testamentti ei kuitenkaan saa loukata rintaperillisten oikeutta perintöön.

Tarvittavat asiakirjat ovat aina tilannekohtaisia. Avoliitossa tarvittavista sopimuksista kannattaa keskustella ja laatia ne maataloutta sekä perhe- ja jäämistöoikeutta tuntevan juristin avustuksella.

Rakastuneen muistilista

  • Tiedosta mahdollisen avioeron tai avoeron vaikutus maatalousyrityksen toimintaan.
  • Mieti sopimusten tarpeellisuutta omista lähtökohdistasi ja keskustele asiasta puolison kanssa. Pohtikaa, millainen sopimus teidän tilanteessanne olisi toimivin ja keskustelkaa juristin kanssa erilaisista vaihtoehdoista.
  • Kartoita tarve testamentille sekä avioliitossa että avoliitossa. Huomioi, että avoliitossa puolisoilla ei ole perimisoikeutta toistensa omaisuuteen, mutta perimisoikeuden voi antaa testamentin tekemällä.
  • Laadi omassa tilanteessasi tarvittavat asiakirjat maataloutta sekä perhe- ja jäämistöoikeutta tuntevan juristin avustuksella. Huolehdi myös, että edunvalvontavaltuutus on tehtynä sekä kartoita tarve testamentille. Tarkista, etteivät asiakirjat ole ristiriidassa keskenään.

Hyödyllistä jäsenille


Maire Lumiaho

asiantuntija, sosiaaliturva ja hyvinvointi

hyvinvointipolitiikka, sosiaaliturva, työhyvinvointipalvelut

+358 20 413 2359

aiheet: avioliitto, maatilan tärkeät paperit